6.1.2019

Mitä tapahtui vuonna 2018?

Hyvää uutta vuotta 2019! Lapset harjoittelivat uuden vuoden jälkeiset aamupäivät päivähoidossa, joten minulla oli aikaa kahlata läpi viime vuoden kalenterimerkintöjä, blogikirjoituksia ja valokuvia ja naputella perinteinen menneen vuoden kertaus. Viime vuoden aikana en ehtinyt kirjoitella aina niistä asioista, mistä olisin halunnut, minkä vuoksi tämän vuosikoosteen tekeminen tuntui erityisen tärkeältä. Kuvitukseksi poimin sekalaisia otoksia, jotka eivät ole aiemmin päätyneet blogiin asti.

Vuosi 2018 oli näillä näkymin viimeinen vuosi, jonka vietin kokonaan kotona lasten kanssa. Ihana, ihana vuosi, jonka aikana kuopus kasvoi vauvasta yksivuotiaaksi ja sisarukset alkoivat touhuamaan koko ajan enemmän yhdessä, mutta myös rankka vuosi, johon kuului omalla kohdallani aika syvissäkin vesissä uimista. Etenkin kesän jälkeinen aika otti itselläni koville, ja syksyn edetessä tunsin koko ajan vahvemmin, että kotiäitivuoteni alkavat olla täynnä. Vuoden 2018 kertaaminen oli kuitenkin myös hyvin haikeaa − onhan aika lasten kanssa kotona ollut niin kovin ainutlaatuista! Olen äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen saanut nähdä ja kokea molempien lasten varhaiset vuodet niin läheltä, esikoisen kohdalla vielä paljon pidempään kuin kuopuksen. Tällainen oli meidän vuosi 2018:

Tammikuussa palasin lasten kanssa arkeen perheen yhteisen joululoman jälkeen. Päivät pyörivät tutulla kaavalla: aamupalan ja aamutoimien jälkeen ulkoilemaan leikkipuistoon, jonka aikana kuopus nukkui ensimmäiset päiväunensa vaunuissa. Lounaan jälkeen koko porukan yhteiset päiväunet, ja loppupäivä yleensä sisäleikeissä. Ulkoilun hitti oli aura-autojen kasaama jättimäinen lumivuori, jonka päällä esikoinen leikki isompien lasten kanssa. Kevään ajan kävin lasten kanssa myös seurakunnan perhekerhossa kerran viikossa. Tammikuun lopulla järjestin me&i-vaatekutsut.

Helmikuussa paukkuivat pakkaset reippaissa −20 asteen lukemissa, mutta ihana auringonpaiste lämmitti mieltä! Haaveilimme vähän omakotitalosta ja siitä millaisen kodin haluaisimme joskus tulevaisuudessa. Seurailimme asuntomarkkinoita, ja kävimme kevään aikana muutamissa asuntonäytöissä. Alkuvuoteen sisältyi myös surua, kun lasten rakas isomummo nukkui pois, kävimme koko perheen voimin jättämässä hyvästejä viimeisillä hetkillä. Aloin käydä lasten kanssa MLL:n iltakerhossa, mitä jatkoimme koko kevään, oli kiva saada iltoihinkin jotain säännöllistä ohjelmaa. Esikoinen pääsi isin kanssa pilkille!

Maaliskuussa täytin pyöreitä, ja juhlistin kolmekymppisiäni kahden päivän kakkukahvikestityksillä. Juhlahumusta siirryttiin nopeasti surullisempaan tunnelmaan, kun seuraavana viikonloppuna koittivat isomummon hautajaiset. Maaliskuussa olin viettämässä myös yhden ystäväni kolmekymppisiä nostalgisessa teiniaikojen discopaikassa. Loppukuusta saimme lasten pikkuserkkuja perheineen kyläilemään. Kuopus täytti puoli vuotta, jonka kunniaksi vietimme pienet puolivuotissynttärit isovanhempien ja kummien kanssa − maaliskuu olikin varsinainen juhlakuu! Mies oli talvilomalla ja pääsin käymään hierojalla. Pitkäperjantaina lähdin esikoisen kanssa kahdestaan HopLopiin, kahdenkeskista aikaa oli ollut kova ikävä. <3




Huhtikuussa vietimme pääsiäistä: perheen pojat lähtivät mökille ja minä ja vauva vanhempieni luo yökyläilemään. Kuopus oppi sillä reissulla ryömimään. Pääsiäisen jälkeen kävin äitiysfysioterapeutilla ja sain kuulla, että vatsalihasten erkaumaa oli vielä raskauden jäljiltä jäljellä ja että lantionpohjalihasten hallinta oli heikkoa. Iltaisin makasin olohuoneen lattialla ja jumppailin tunnollisesti fyssarin ohjeiden mukaan. Kuun puolivälissä juhlistimme ystäväni kanssa meidän molempien kolmekymppisiä ruokailun ja shoppailun merkeissä. Pääsin teatteriin katsomaan mahtavia Elviksen biisejä sisältävää Love me tender -musikaalia. Huhtkuun lopulle varasin kirpparipöydän, ja se olikin lasten kanssa loppukuun projektimme. Aloitimme pienimuotoisen vessaremontin, jonka parissa alkoi myös vapunvietto.


Toukokuussa pyörähdimme ihmettelemässä paikallista Vapun päivän hulinaa. Kävin kaksivaiheisessa työhaastattelussa, ja kerrankin olin tyytyväinen siihen, miten suoriuduin. Toukokuun alkupuolella oli jo ihan kesä! Touko-kesäkuussa kävimme paikallisen urheiluseuran järjestämissä lasten kisoissa, missä esikoinen pääsi juoksentelemaan ja hyppimään. Odotin kovasti äitienpäivää ja yhteistä ruokailua perheeni kanssa, mutta sairastuin vatsatautiin edellisenä yönä ja jouduimme jäämään kotiin. Toinenkin epäonni sattui, kun tein epäonnistuneen matkan ystäväni synttäreille Helsinkiin: vauva itki takapenkillä niin hysteerisenä, että jouduin lopulta kääntymään takaisin ja palaamaan itsekin itku kurkussa pettyneenä kotiin. Vietimme kuitenkin kivan kaupunkiseikkailupäivän äitikaverin ja lastensa kanssa. Kuopuksen rytmi muuttui toukokuussa niin, että samalla jäivät pois sekä omani että esikoisen päiväunet.





Kesäkuussa nautin lasten kanssa täysillä lämmöstä ja ulkoilusta: lähdimme aamulla ulos, söimme lounaan puistossa ja olimme ulkona helposti 3−4 tuntia. Yhtenä sunnuntaina lähdin lasten kanssa junalla Helsinkiin, missä vietimme kuopuksen kummitädin kanssa helteisen päivän Haltialan maatilalla. Osallistuimme myös MLL:n kotieläinpuistoretkelle, se päivä oli poikkeuksellisen kylmä päivä muuten niin lämpimässä alkukesässä! Esikoinen täytti kolme vuotta, mitä juhlistimme perinteisesti sekä kaverisynttäreiden että sukulaissynttäreiden merkeissä. Pyörähdin lasten kanssa tivolissa. Juhannuksen vietimme mökillä, mikä oli kuopuksen ensimmäinen mökkireissu. Esikoinen jäi jatkamaan juhannuksen viettoa vielä yhdeksi yöksi mummon ja papan kanssa, kun me muut lähdimme kotiin. Kesäkuun lopulla minulla oli toinen vapaailta sitten kuopuksen syntymän, kun ohjelmassa olivat jälleen yhdet 30-vuotisbileet.



Heinäkuussa helteet jatkuivat ja kyllä sitä lämpöä pukkasikin! 2-vuotishääpäivää juhlistimme arkisesti: leivoin sen kunniaksi raparperipiirakan. Pääsimme miehen kanssa kahdestaan seikkailupuistoon ja syömään, mikä oli syntymäpäivälahjani hänelle. Mies jäi kesälomalle heinäkuun puolivälissä, kävimme Linnanmäellä, uimarannalla ja vietimme viikonlopun mökillä. Lämpö oli ihanaa, mutta kuumuus vei myös voimia perheenjäseniltä ja rajoitti menohaluja, minkä vuoksi vietimme aika paljon aikaa vain omalla pihalla ja koitimme etsiä varjoisia ulkoilupaikkoja. Lämpöpumppu osoittautui korvaamattomaksi kotona. Kuopus oppi kesän aikana pikkuhiljaa konttaamaan.


Elokuussa oli yhteensä kolmet esikoisen ikätoverin synttärijuhlat. Vietimme äiti-poika-aikaa Leo's leikkimaassa toisen äidin ja lapsen kanssa. Kävimme kotieläinpuistossa ja junailimme lomanpäätösreissulle Helsinkiin luonnontieteelliseen museoon, mikä oli luvattu 3-vuotiaalle dinosaurusfanille jo talvella. Arki jatkui taas isin loman jälkeen. Matkustin lasten kanssa bussilla suureen perhepuistoon, menneenä kesänä kuljin lasten kanssa ennätyksellisen paljon joukkoliikenteessä. Elokuun puolivälissä alkoi esikoisen oma 3-vuotiaiden kerho, jossa hän kävi syksyn ajan kerran viikossa. Aloitin lasten kanssa myös perhemuskarin, mikä oli yksi syksyn kivoimpia juttuja. Kävimme vielä viimeisissä lasten urheilukisoissa. Elokuun lopulla matkustin Tampereelle ystävän baby shower -juhliin. Elo-syyskuun vaihteessa osallistuimme esikoisen kanssa lyhyelle lapsi-vanhempi-koriskurssille. Sain loppuvuodeksi apua kotiin neuvolan kautta.






Syyskuussa ilma alkoi viiletä pitkän kuuman kesän jälkeen, mutta muistan kuun alusta muutamia t-paitakelejäkin. Syyskuun perinteinen kesänpäätösmökkireissu jäi minulta ja lapsilta väliin, kun sairastuin esikoisen kanssa flunssaan. Parannuttuani kävin kirppistapahtumassa myymässä pois lastenvaatteita. Syyskuussa nautimme viilenneestä ilmasta: esikoinen pääsi mieleenpainuvalle veneretkelle isin kanssa, poika pyöräili mielellään leikkipuistoon ja kuopus työnteli taaperokärryä omalla pihalla. Kuun puolivälissä tein taas päiväreissun Tampereelle ystäviä tapaamaan. Loppukuussa oli paljon hulinaa: kuopuksen ikätoverin synttärit, kuopuksen omat 1-vuotissynttärit, 1-vuotisvalokuvaukset ja  1-vuotisneuvola. Syyskuussa aloittelin työnhakua.




Lokakuussa arkiviikkoja rytmittivät muskari, perhekerho, perhekahvila ja esikoisen oma kerho. Tuntui, että kaikki meni hyvin, kun meillä oli vain riittävästi ohjelmaa. Koko syksyn ajan järjestimme myös säännöllisesti treffejä yhden esikoisen leikkikaverin kanssa. Vähäisellä vapaa-ajallani naputtelin työhakemuksia. Kuopus sairasti pahaa flunssaa, ja vietin rauhallisen viikonlopun hänen kanssaa poikien lähtiessä mökille. Pääsin vähän tuulettumaan, kun vietin kivan ostoskeskuspäivän ystäväni kanssa. Miehen kanssa kävimme lounastreffeillä. Lokakuussa imin voimia upeasta ruskasta, mutta kun lehdet tippuivat puista ja kellot siirtyivät loppukuusta talviaikaan vaivuin johonkin kaamosmasennuksen tapaiseen: koko ajan väsytti, arki puudutti, oli ikävä kesää ja aurinkoa.





Marraskuussa väsynyt olotilani jatkui, ulkona oli synkkää ja ulkoilu jäi vähemmälle. Arkea piristivät kummitytön synttärijuhlat ja "virkistyspäivä" ystävän kanssa Helsingissä (söin elämäni ensimmäistä kerta sushia!). Loppukuussa varasin ajan lääkärille ja kävin laboratoriokokeissa, mutta mitään hälyttävää ei löytynyt. Kuun loppupuolella pääsin yhteen työhaastatteluun, ja seuraavalla viikolla tuli mahtavia uutisia: paikka oli minun! Samana päivänä saimme tietää lasten tulevan hoitopaikan. Oli helpottavaa, että työnhaun sai vihdoin päättää, tulevan vuoden sävelet olivat nyt selvät ja joulukuun sai rauhoitttaa kokonaan, vaikka päässä raksutti tietysti myös paljon ajatuksia tulevaan liittyen.

Joulukuussa olin lasten kanssa taas flunssassa, tuntui, että varsinkin kuopus nappasi syksyn aikana aika monta nuhaa. Kävin puolikuntoisena kirjoittamassa työsopimuksen ja illalla makasin kuumeessa. Talvi tuli kunnolla. Kuopus oppi kävelemaan, ja juhlimme lasten serkun ja vaarin syntymäpäiviä. Virittäydyin esikoisen kanssa joulutunnelmaan: kävimme Lasten kauneimmissa joululauluissa ja  jouluisessa lastenkonsertissa. Kävin pitkästä aikaa kampaajalla, ja tukasta lähti yli puolet pois. Ennen joulua kävimme ensimmäisen kerran tutustumassa lasten tulevaan hoitopaikkaan. Laskeuduin joulun viettoon taivaallisen kuumakivihieronnan saattelemana. Joulua vietimme kotona isovanhempien ja muiden perheenjäsenten kanssa. Pukki vieraili taas meillä ja lapsilla oli jännät paikat. Hoitoon tutustuminen jatkui välipäivinä ja uuden vuoden aattona. Vuoden vaihdetta juhlistimme kotona hyvän ruuan, muutaman raketin ja tähtisädetikkujen kanssa.



Kiitos vuosi 2018 ja tervetuloa 2019!

Vuoden 2017 vastaava kooste löytyy täältä, vuoden 2016 täältä ja vuoden 2015 täältä.

25.12.2018

1 v 3 kk

Vuosi ja kolme kuukautta on täynnä meidän "vauvalla" näin joulupäivänä! Kirjoittelin hänen kuulumisiaan ylös joulua odotellessa ja julkaisen ne tänään jouluisten kuvien kera, tällainen taapero hän on:

Taapero liikkuu pääasiassa kävellen, satunnaisesti hän vielä konttaa esimerkiksi silloin, kun tulee oikein kiire. Tyttö oppi kävelemään joulukuun alussa vuoden ja kahden kuukauden iässä, suurin piirtein samanikäisenä kuin isoveljensä. Innostuneena hän oikein syöksähtää eteenpäin tai suoraan syliin onnellinen hymy kasvoillaan. Jalkaterät kääntyvät kävellessä  vähän sivuille ja kädet ovat koukussa vartalon sivuilla valmiina tarttumaan tavaroihin. Niin hellyttävä näky. <3 Taapero osaa kiivetä näppärästi sohvalle ja kirjahyllyn alimmalle tasolle. Sohvalta hän osaa peruuttaa alas, mutta kirjahyllyssä iskee pieni paniikki.

Taapero osaa jäljitellä muiden eleitä, isi aina opettaa hänelle hassuja uusia maneereita. Yli yksivuotias taapero havainnoi todella paljon, mitä ympärillä tapahtuu ja tekee perässä näkemään asioita. Kun olimme flunssassa ja hän näki, miten nenää niistettiin välillä vessapaperiin, hän alkoi vähän myöhemmin "niistää" omankin nenänsä ja tiputtaaa sen jälkeen paperin vessanpönttöön. Hän on ollut äidin kanssa paljon pyykkihommissa ja lykkää usein kylpyhuoneen lattialta poimimiaan vaatteita pesukoneeseen. Tyttö ymmärtää todella paljon puhetta, en aina meinaa edes muistaa, miten paljon! Hän osaa tuoda esimerkiksi kirjan hyllystä, kun pyydän, mikä tuntuu jotenkin ihan hassulta − niin iso ja taitava tyttö jo, vaikka vastahan hän oli vauva. <3

Taapero nukkuu 1,5−2 tunnin päiväunet vaunuissa noin klo 12−14 välillä, oikein väsyneenä hän vetelee sikeitä satunnaisesti jopa 3 tuntia. Yöt hän nukkuu aika hyvin, poikkeuksia ja levottomampia jaksoja lukuun ottamatta. Pinnasänky on edelleen kiinni äidin ja isin sängyssä, ja keskellä yötä riittää monesti pelkkä selän tai vatsan taputtelu, jos hän meinaa herätä. Aamuvarhaisella unien katketessa nostan tytön viereen jatkamaan unia, tai elleivät unet jatku, niin sitten vain halitaan. Marraskuussa aloimme harjoitella suoraan pinnasänkyyn nukahtamista aiemman rinnalle/syliin nukahtamisen sijaan. Nukuttaminen sujuu aika vähällä vaivalla pienen silittelyn ja kädellä rauhoittamisen avulla, vaikka nukahtaminen toisinaan kestääkin. Yöunet ajoittuvat noin klo 20.30−06/07 väliselle ajalle.

Taapero syö hyvin etenkin kaikkia pasta- ja makaroniruokia. Riisi maistuu myös, peruna ei niinkään. Äidin tekemät kanapötköt uppoavat nykyään hyvin, kun sormiruokailun alkutaipaleella ne eivät olleet kovin mieluisia. Kananmunaruokia tyttö ei syö oikein vieläkään. Ruokajuomana hänellä on piimä tai vesi, tavallista maitoa emme ole vielä edes antaneet, kun piimä maistuu niin hyvin. Imetän tyttöä vielä kaksi kertaa päivässä. Aamuimetyksen lopetin aiemmin joulukuussa, ja nyt päivän imetyskerrat ovat ennen päiväunia ja illalla. Ruokapäydässä on nyt menossa joku tökkimisvaihe, kun tyttö tykkää tökkiä ja muussata ruokia etusormella. Ruokalapun hän kiskoo itse pois kaulastaan, kun on mielestään valmis.

Taapero juttelee omalla taaperokielellään sellaista päpätystä, että sitä kunnellessa alkaa väkisin hymyilyttää. Painokkaat "aitä" ja "atä" ovat yleisiä lausahduksia, ja sitten tulee paljon sellaista "pätä täpä täpä pätä mätä..." -höpinää, mikä kuulostaa siltä, että tyttö yrittää kovasti mertoa meille omia asioitaan. Muutaman kerran hän on mielestäni sanonut aivan kuin "äiti", kun hän on ollut sylissäni tai olen tullut huoneeseen. Hänen omia sanojaan ovat "paa" = lamppu, "tä tä" = tonttu, "tä"/"tettä" = vettä ja "pää" = lintu, joka lentää taivaalla. Taapero osaa myös hienosti haukkua "hau hau", kun näkee pehmolelukoiran ja matkia röhkimistä nähdessään possun kuvan tai lelupossun. "Ääm" tarkoittaa vähän kuin ei, minkä hän sanoo kääntäen päänsä pois esimerkiksi silloin, kun ei halua vettä, jota tarjoan hänelle.

Taapero pitää laukuista ja paperikasseista, joita hän kanniskelee ympäriinsä. Välillä hän ojentelee minulle kasseistaan jotain näkymättömiä esineitä ja hymyilee onnellisena, kun kiittelen häntä vuolaasti. Taapero suorastaan rakastaa penkoa kodin kaappeja ja laatikoita; hän taapertaa kotona ympäriinsä keittiön laatikolta keittön kaapille, sitten lipaston laatikolle, sitten yöpöydän laatikolle ja levittää tavarat iloisesti pitkin lattioita. Tyttö nauttii saadessaan osallistua perheen yhteisiin puuhiin, hän lähtee mielellään mukaan kauppareissuille ja tykkää hengailla muiden kanssa sohvalla. Kaikenlainen hassuttelu on tietysti myös ihanaa; tyttö käkättää onnellisena, kun nostan hänet käsillä korkealle ilmaan ja lasken hänen vatsansa pääni päälle. Ulkona hän pitää talvikeleillä erityisesti lumen syömisestä ja pulkan kyydissä matkustamisesta.

Taapero ei pidä hampaiden harjaamisesta. Kun tähdet sattuvat oikein kohdilleen, voi harjaus jopa sujua yhteisymmärryksessä, mutta useimmiten ei. Vaatteiden pukeminen aiheuttaa myös välillä harmitusta. Isovanhempien koirat eivät ole enää niin pelottavia kuin ihan pienenä, mutta koirien äkkinäiset liikkeet suoraan kohti pelottavat edelleen.

Taapero käyttää 74−80cm -kokoisia vaatteita, jotain 86 senttisiäkin. Tajusin, että jotkut tämän hetken vaatteista ovat olleet (reilun kokoisina) käytössä jo keväällä ja ne menevät hyvin vieläkin. Tämä on se vaatekoko, joka meni todella pitkään myös esikoisella aikanaan. Vaippoina on päivällä Liberon housuvaipat koossa 5 ja yöllä teippiversiot.

Taapero vietti elämänstä toista joulua kotona äidin, isän, veljen ja muiden läheisten kanssa. Jouluruokia hän vähän maisteli, mutta suurin suosikki taisi olla leipäjuusto sekä salaatista poimitut tomaatit. Joulukuusen koristeet kiinnostivat kovasti jo ennen joulua, vaikka yllättävän hyvin tyttö on kuitenkin antanut niiden olla, kun asiasta on sanottu. Joulupukki jännitti, mutta hän uskaltautui kuitenkin ottamaan paketteja pukin kädestä. Jouluaaton hyörinässä tyttö nautti erityisesti lahjakassien kanniskelusta ja pakettikorttien tutkimisesta. Ihana joulu on ollut taas. ♥️

20.12.2018

Loppuvuoden kuulumisia

Joulukuu on jo pitkällä, enää neljä yötä aattoon! En ole ehtinyt hirveästi blogin pariin loppuvuodesta, mutta tässä pitkästä aikaa jotain sekalaisia kuulumisia.  

Joulukalenterin luukut sen kuin hupenevat hillitöntä vauhtia. Pystytimme kuusen olohuoneeseen viime viikonloppuna, sillä se saa tänä vuonna seistä siinä pitkään. Viime vuodesta oppineeni (siis kun myöhästyimme muovikuusikaupoilta) olin ajoissa kuusta hankkimassa ja tilasin muovisen version meille muistaakseni jo lokakuussa. Aito kuusi vaihtui muoviseen puhtaasti käytännöllisyyden ja rahan säästön vuoksi.

Viime joulu on vielä tuoreessa muistissa, sillä se oli erityisen mieleenpainuva ollessaan silloin kolmekuisen kuopuksen ensimmäinen joulu. Muistan, miten puuhailin aattopäivän valmisteluja hiljaisessa talossa, kun perheen pojat nukkuivat päiväunia ja pikkunyytti tuhisi kantorepussa kolmatta tuntia. Nyt ajatellen koko syksy ja oikeastaan koko vuosi on kulunut ihan vauhdilla, siis vastahan oli kesäkin! Esikoisella oli tänä syksynä oma 3-vuotiaiden kerho kerran viikossa; ensimmäiseen kerhopäivään poika tallusteli shortsit jalassa elokuun lämmössä, ja viime viikolla oli yhtäkkiä viimeinen kerta. Ja nyt on maassa lunta. Yllä olevassa kuvassa näkyvät tontut poika maalasi kerho-ohjaajille viemiimme joulukortteihin.

Joulukuun alkupuoli meni meillä sairastaessa, kun podin lasten kanssa vuoden karmeinta räkätautia. Lapset pääsivät onneksi vähemmällä, mutta omalla kohdalla parantuminen otti aikaa, kun en lasten kanssa pystynyt lepäämään niin paljon kuin kroppa olisi vaatinut. Kurkkukipu sahasi ees ja taas ja kuumeilin parina päivänä. Joulua saamme toivottavasti viettää terveinä!

Kuopus oppi joulukuun alussa kävelemään ja painelee nyt täyttä päätä ympäriinsä. En ole vieläkään ihan tottunut siihen näkyyn, kun pieni palosammuttimen kokoinen taapertaja ilmestyy välillä nurkan takaa, käy koluamassa jotain keittiön kaapista ja jatkaa sitten matkaa. Hänellä on nyt  menossa ehkä pahimman luokan penkomisvaihe, kun kaikki kaappien ja laatikoiden sisällöt ovat kaiken aikaa levällään ympäri lattioita. Juuri kävelemään oppinut lapsi on kyllä ihan mahdottoman suloinen näky! Esikoisella puolestaan kyselyvaihe jatkuu: juuri yhtenä päivänä hän mietti ruokapäydässä "miksi meijän maailman pitää olla niin iso?". Hänen leikkinsä ovat tällä hetkellä sellaisia, että kaikki lelut sirotellaan ympäri asuntoa, eikä mihinlään duplopalikkaan tai purkkiin saa koskea, koska "se on dinosauruksen muna!" tai "se on norsun pesä!". Duploista poika on vaivihkaa oppunut rakentamaan mielettömän hienoja rakennelmia ihan itse.

Viimeksi kirjoitin blogiin syysväsymyksestäni, joka oli pahimmillaan lähes lamaannuttavaa. Laboratoriokokeista ei löytynyt epäilemääni anemiaa, ja lääkäri jopa hämmästeli, miten hyvät arvot minulla kaikin puolin oli. Vitamiinien syönti siis kannattaa! Vain d-vitamiinin taso oli vähän alakanttiin, minkä vuoksi tankkaan d:tä nyt aiempaa isommalla annoksella. En ole siis keksinyt muuta syytä väsymykselle kuin sen, että arki kahden lapsen kanssa on raskasta ja pimeä vuodenaika ottaa itselläni koville

Lopuksi ehkä se suurin uutinen...sain nimittäin työpaikan! Syksyn työnhaku tuotti tulosta, kun sain marraskuun lopussa ehkä elämäni parhaan puhelun: minut on valittu. Tammikuussa meidän arki muuttuu siis täysin, kun minä aloitan työt kodin ulkopuolella lähemmäs neljän kotivuoden jälkeen ja lapset menevät päivähoitoon. Olemme jo käyneet yhdessä tutustumassa hoitopaikkaan, ja onneksi aikaa tutustumiselle on vielä uuden vuoden jälkeenkin. Itseni puolesta olen helpottunut muutoksesta, mutta lasten osalta tietysti vähän huolettaa ja mietityttää asia jos toinenkin. Täytyy vain luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Juuri nyt yritän kuitenkin keskittyä täysillä jouluun ja lapsiin ja imeä energiaa mukavista asioista ennen suuria muutoksia.

Rauhallista joulun odotusta kaikille! ♥️

20.11.2018

Syysväsymys

Tämä syksy on ottanut koville. Se taitaa olla syksyn yleinen vaikutus itseeni, mutta on tässä ollut vähän muutakin kuin kesän päättymisen ja valon vähenemisen vaikutus mielialaan. Pohjamudissa on käyty, välillä noustu ylös ja sitten vajottu taas. Tiivistetysti on vain ollut kamalan väsynyt olo niin henkisesti kuin fyysisesti.

Syyskuusta se kai alkoi, ja kuopuksen 1-vuotisjuhlallisuuksien jälkeen putosin kovaa ja korkealta. Arki löi vasten kasvoja erityisen lujaa, kun takana oli ihanat juhlat, joiden valmistelu vaati vähän ekstraa. Ilmiö oli tuttu jo aiemmin kuluneen vuoden varrelta: juhlat ja arjesta poikkeavat jutut ovat ihania ja ne piristävät mieltä, mutta niihin valmistautuminen syö nykyisessä tilanteessa aika paljon voimia, ja juhlien jälkeen iskee väsymys entistä lujempaa. Juhlien jälkeen arki on entistä harmaampaa.

Syyskuussa tuli myös täyteen jo vuoden kestänyt univaje. Vaikka kuopus nukkuu tällä hetkellä oikeastaan aika hyvin, minä en kuitenkaan ole nukkunut yhtään kokonaista yötä yli vuoteen. Eivät ne loppuraskauden yöunetkaan mitään täydellisiä olleet. Yöimetyksen lopetus elokuussa otti yllättävän kovasti voimille, ja tuntui, että palautuminen niistä muutamista aivan surkeasti nukutuista öistä kesti todella pitkään, vai palauduinkohan ollenkaan? 

Lisäksi yksivuotias kuopus oli aiemmin syksyllä todella vahvasti äidin perään ja vahti minua tiiviisti etenkin iltaisin. Nyt pahin vaihe on onneksi takana päin, mutta tuolloin omassa rauhassa tehdyt hiustenpesut tai kauppareissut jäivät haaveeksi vain, sillä en halunnut jättää pientä huutamaan hysteerisenä oven taakse. Niimpä minulla oli alkusyksystä aina pieni suihkuseuralainen mukanani − ja samalla en pystynyt hengittämään rauhassa edes sitä pientä hetkeä päivässä, kun peseydyn.

On niitä syitä muitakin: kotitöiden kuormittavuus, oman ajan vähyys, liikuntaharrastusten puuttuminen, vähäinen aika parisuhteelle, aikuisseuran puute päivisin... Mietin myös, että syksy on monille uuden alkua, kuten töihin tai opiskelemaan lähtöä, lapsilla päivähoidon tai koulun aloitusta. Minulla arki on jatkunut tällaisena samanlaisena vuodesta toiseen. Kesän jälkeen monet tutut ja kaverit tuntuivat vain katoavan johonkin. Arki kahden lapsen kanssa on rankkaa ja yksinäistä, se on ihanaa ja ainutlaatuista, mutta välillä  myös niin rankkaa ja yksinäistä. Suurimman osan asioista ja tilanteista hoidat päivän aikana kuitenkin yksin.

Univaje on aina ollut itselleni suuri kompastuskivi, ja vähän jännitin selviämistäni sen suhteen jo ennen vauvavuosia. Tällä hetkellä otan päivittäin pienen lepohetken silmät ummessa kuopuksen päiväunien ja esikoista viihdyttävien lastenohjelmien turvin. Muuten en selviäisi. Koko syksyn ajan olen myös saanut apua kotiin ja  käynyt neuvolassa purkamassa ajatuksiani. Eilen varasin vielä lääkäriajan, että pääsen tarkastamaan veriarvot ihan varmuuden vuoksi. Mutta silti väsyttää. Väsyttää tehdä ruokaa ja siivota keittiötä viisi kertaa päivässä, väsyttää pukea lapsille ulkovaatekerroksia toisensa jälkeen, väsyttää kanniskella pienempää ympäri leikkipuistoa, kun en jaksa pitää edes selkää suorassa, väsyttää olla hankalissa asennoissa lasten kanssa, väsyttää, kun en saa olla koskaan yksin, väsyttää, kun koko ajan vaaditaan ja kysellään, väsyttää, kun ulkona on niin pimeää, väsyttää olla koko ajan väsynyt, väsyttää ja väsyttää. Yksi ystäväni kysyi, olenko masentunut, mutta en sanoisi niin, olen vain kamalan väsynyt.

Kai tämä oli nyt vain tällainen päivitys, että mitä kuuluu. Samalla haluan sanoa, että hakekaa ihmiset apua, jos arki ja elämä tuntuu liian raskaalta. Se kannattaa eikä ole todellakaan mikään epäonnistumisen merkki. Yksin ei tarvitse selvitä. Ja hei, joulu on jo melkein kuukauden päästä, sen voimalla mennään!

29.10.2018

Kyselyikä

Perheen kolmevuotiaalla on selvästi alkanut kyselyikä, ja voi, millaisia ihmetyksen aiheita pienessä mielessä liikkuukaan. Olen naputellut lapsen pohdintoja muistiin tässä syys−lokakuun aikana aina, kun olen muistanut − luonnollisesti kysymyksiä on moninkertaisesti enemmän kuin olen kirjannut ylös. Yleensä kysymyksiä satelee, kun liikumme ulkona paikasta A paikkaan B. Yritän vastailla lapsen kiperiin kysymyksiin parhaan mukaan, vaikka aina en tiedä vastauksia itsekään, uusia asioita ja muistinvirkistystä siis itsellenikin!

Muun muassa tällaisia asioita meillä on pohdittu:

Mitä on maan sisällä?
Miksi pitää olla siltoja?
Miksi vauvat syntyy sairaalassa?
Miksi ihmisillä on kaksi silmää?
Miksi ihmisillä on kaksi korvaa?
Virtaako joki yöllä?
Miksi ihmiset tekee kaikkea?
Miksi taloissa pitää olla seinät?
Miksi autoissa on renkaat?
Miksi ihmisillä pitää olla sormet?
Miksi ihmiset heittää roskia?
Miksi muumeilla on häntä?
Miksi rexillä (= tyrannosauruksella) pitää olla silmät?
Kuuluuko roskat luontoon? Miksi ei?
Miksi pikku-etanalla pitää olla äiti-etana?
Miksi lamppuja pitää olla olemassa?
Miksi eläimiä pitää olla olemassa?
Miksi ulkona on kaikkea?
Miksi pitää olla taloja?
Miksi pitää olla seinät?
Miksi pitää olla ovia?
Miksi pitää olla kerrostaloja?
Miksi pitää äitejä olla olemassa?
Kun sisko kasvaa isoksi, mitä sitten tapahtuu?
Mistä pöly tulee?
Miksi kaupassa on kaikkea?
Mitä on kanan sisällä?
Miksi ihmisillä pitää olla kieli?
Miksi pitää joka aamu tuulla?

Monet ympärillä näkyvät asiat ja niiden olemassa olo selvästi askarruttavat lasta. Nuo roskaamiseen liittyvät kysymykset taas ovat olleet itselleni ihan pysähdyttäviä nyt, kun ympäristöasiat ovat ilmastonmuutoksen vuoksi muutenkin pinnalla. Lapsi on aivan kummissaan, miksi joku heittää maahan karkkipaperin tai jokeen polkupyörän. Noukimme nykyään ulkoillessa muiden roskia ja kiikutamme niitä ohimennen kierrätyslaatikoihin kaupan vierelle. Tällä hetkellä tuntuu erityisen tärkeältä opettaa lapselle, että pidetäänhän maapallosta yhdessä huolta.