20.11.2018

Syysväsymys

Tämä syksy on ottanut koville. Se taitaa olla syksyn yleinen vaikutus itseeni, mutta on tässä ollut vähän muutakin kuin kesän päättymisen ja valon vähenemisen vaikutus mielialaan. Pohjamudissa on käyty, välillä noustu ylös ja sitten vajottu taas. Tiivistetysti on vain ollut kamalan väsynyt olo niin henkisesti kuin fyysisesti.

Syyskuusta se kai alkoi, ja kuopuksen 1-vuotisjuhlallisuuksien jälkeen putosin kovaa ja korkealta. Arki löi vasten kasvoja erityisen lujaa, kun takana oli ihanat juhlat, joiden valmistelu vaati vähän ekstraa. Ilmiö oli tuttu jo aiemmin kuluneen vuoden varrelta: juhlat ja arjesta poikkeavat jutut ovat ihania ja ne piristävät mieltä, mutta niihin valmistautuminen syö nykyisessä tilanteessa aika paljon voimia, ja juhlien jälkeen iskee väsymys entistä lujempaa. Juhlien jälkeen arki on entistä harmaampaa.

Syyskuussa tuli myös täyteen jo vuoden kestänyt univaje. Vaikka kuopus nukkuu tällä hetkellä oikeastaan aika hyvin, minä en kuitenkaan ole nukkunut yhtään kokonaista yötä yli vuoteen. Eivät ne loppuraskauden yöunetkaan mitään täydellisiä olleet. Yöimetyksen lopetus elokuussa otti yllättävän kovasti voimille, ja tuntui, että palautuminen niistä muutamista aivan surkeasti nukutuista öistä kesti todella pitkään, vai palauduinkohan ollenkaan? 

Lisäksi yksivuotias kuopus oli aiemmin syksyllä todella vahvasti äidin perään ja vahti minua tiiviisti etenkin iltaisin. Nyt pahin vaihe on onneksi takana päin, mutta tuolloin omassa rauhassa tehdyt hiustenpesut tai kauppareissut jäivät haaveeksi vain, sillä en halunnut jättää pientä huutamaan hysteerisenä oven taakse. Niimpä minulla oli alkusyksystä aina pieni suihkuseuralainen mukanani − ja samalla en pystynyt hengittämään rauhassa edes sitä pientä hetkeä päivässä, kun peseydyn.

On niitä syitä muitakin: kotitöiden kuormittavuus, oman ajan vähyys, liikuntaharrastusten puuttuminen, vähäinen aika parisuhteelle, aikuisseuran puute päivisin... Mietin myös, että syksy on monille uuden alkua, kuten töihin tai opiskelemaan lähtöä, lapsilla päivähoidon tai koulun aloitusta. Minulla arki on jatkunut tällaisena samanlaisena vuodesta toiseen. Kesän jälkeen monet tutut ja kaverit tuntuivat vain katoavan johonkin. Arki kahden lapsen kanssa on rankkaa ja yksinäistä, se on ihanaa ja ainutlaatuista, mutta välillä  myös niin rankkaa ja yksinäistä. Suurimman osan asioista ja tilanteista hoidat päivän aikana kuitenkin yksin.

Univaje on aina ollut itselleni suuri kompastuskivi, ja vähän jännitin selviämistäni sen suhteen jo ennen vauvavuosia. Tällä hetkellä otan päivittäin pienen lepohetken silmät ummessa kuopuksen päiväunien ja esikoista viihdyttävien lastenohjelmien turvin. Muuten en selviäisi. Koko syksyn ajan olen myös saanut apua kotiin ja  käynyt neuvolassa purkamassa ajatuksiani. Eilen varasin vielä lääkäriajan, että pääsen tarkastamaan veriarvot ihan varmuuden vuoksi. Mutta silti väsyttää. Väsyttää tehdä ruokaa ja siivota keittiötä viisi kertaa päivässä, väsyttää pukea lapsille ulkovaatekerroksia toisensa jälkeen, väsyttää kanniskella pienempää ympäri leikkipuistoa, kun en jaksa pitää edes selkää suorassa, väsyttää olla hankalissa asennoissa lasten kanssa, väsyttää, kun en saa olla koskaan yksin, väsyttää, kun koko ajan vaaditaan ja kysellään, väsyttää, kun ulkona on niin pimeää, väsyttää olla koko ajan väsynyt, väsyttää ja väsyttää. Yksi ystäväni kysyi, olenko masentunut, mutta en sanoisi niin, olen vain kamalan väsynyt.

Kai tämä oli nyt vain tällainen päivitys, että mitä kuuluu. Samalla haluan sanoa, että hakekaa ihmiset apua, jos arki ja elämä tuntuu liian raskaalta. Se kannattaa eikä ole todellakaan mikään epäonnistumisen merkki. Yksin ei tarvitse selvitä. Ja hei, joulu on jo melkein kuukauden päästä, sen voimalla mennään!

29.10.2018

Kyselyikä

Perheen kolmevuotiaalla on selvästi alkanut kyselyikä, ja voi, millaisia ihmetyksen aiheita pienessä mielessä liikkuukaan. Olen naputellut lapsen pohdintoja muistiin tässä syys−lokakuun aikana aina, kun olen muistanut − luonnollisesti kysymyksiä on moninkertaisesti enemmän kuin olen kirjannut ylös. Yleensä kysymyksiä satelee, kun liikumme ulkona paikasta A paikkaan B. Yritän vastailla lapsen kiperiin kysymyksiin parhaan mukaan, vaikka aina en tiedä vastauksia itsekään, uusia asioita ja muistinvirkistystä siis itsellenikin!

Muun muassa tällaisia asioita meillä on pohdittu:

Mitä on maan sisällä?
Miksi pitää olla siltoja?
Miksi vauvat syntyy sairaalassa?
Miksi ihmisillä on kaksi silmää?
Miksi ihmisillä on kaksi korvaa?
Virtaako joki yöllä?
Miksi ihmiset tekee kaikkea?
Miksi taloissa pitää olla seinät?
Miksi autoissa on renkaat?
Miksi ihmisillä pitää olla sormet?
Miksi ihmiset heittää roskia?
Miksi muumeilla on häntä?
Miksi rexillä (= tyrannosauruksella) pitää olla silmät?
Kuuluuko roskat luontoon? Miksi ei?
Miksi pikku-etanalla pitää olla äiti-etana?
Miksi lamppuja pitää olla olemassa?
Miksi eläimiä pitää olla olemassa?
Miksi ulkona on kaikkea?
Miksi pitää olla taloja?
Miksi pitää olla seinät?
Miksi pitää olla ovia?
Miksi pitää olla kerrostaloja?
Miksi pitää äitejä olla olemassa?
Kun sisko kasvaa isoksi, mitä sitten tapahtuu?
Mistä pöly tulee?
Miksi kaupassa on kaikkea?
Mitä on kanan sisällä?
Miksi ihmisillä pitää olla kieli?
Miksi pitää joka aamu tuulla?

Monet ympärillä näkyvät asiat ja niiden olemassa olo selvästi askarruttavat lasta. Nuo roskaamiseen liittyvät kysymykset taas ovat olleet itselleni ihan pysähdyttäviä nyt, kun ympäristöasiat ovat ilmastonmuutoksen vuoksi muutenkin pinnalla. Lapsi on aivan kummissaan, miksi joku heittää maahan karkkipaperin tai jokeen polkupyörän. Noukimme nykyään ulkoillessa muiden roskia ja kiikutamme niitä ohimennen kierrätyslaatikoihin kaupan vierelle. Tällä hetkellä tuntuu erityisen tärkeältä opettaa lapselle, että pidetäänhän maapallosta yhdessä huolta.

6.10.2018

Kolme hyvää asiaa -haaste

Sain tämän blogihaasteen Ilopiikki-blogin Jenniltä kauan sitten, joskus keväällä. Otin haasteen silloin ilolla vastaan, mutta vastaamisessa on kestänyt hävettävän kauan, oikeastaan koko haaste ehti välillä unohtua. Oli tarkoitus tehdä tämä viimeistään kesällä, ja se sitten jäi... Mutta nyt vihdoin!

Kolme hyvää asiaa päivässäni:

1. Kuopus heräsi tänä aamuna jo viideltä, mutta käänsin sen voitoksi ja ehdimme touhuta kaikenlaista aamupäivän aikana. Hoidin viikonlopun imuroinnin pois alta jo ennen kello seitsemää, ja puoli yhdeksältä olimme leikkipuistossa nauttimassa auringon ensisäteistä, jotka valaisivat kauniisti syksyn kellertaviä ja punertavia lehtiä.

2. Perheen miesväki lähti viikonlopuksi mökille, joten me tytöt olemme pari päivää ihan kaksistaan. On ihanaa saada toisinaan kokea, millaista on olla vain yhden lapsen kanssa ja keskittyä häneen sataprosenttisesti, ilman keskeytyksiä, ilman sisarusten välisiä kahinoita, ilman huomion jakamista moneen eri suuntaan samaan aikaan. Arkitoimet sujuvat normaalia kevyemmin ja voin ottaa vähän rennommin. Hetken aikaa muistaa, että tällaista se oli silloin kun meillä oli vain esikoinen ja hän oli ihan pieni. Niin virkistävää vaihtelua ja jotenkin voimaannuttavaa!

3. Minulla oli pitkästä, pitkästä aikaa mahdollisuus istua rauhassa koneen ääressä kuopuksen päiväuniaikaan. Se oli luksusta siitäkin huolimatta, että pomppasin ulkona hyssyttelemässä vaunuja useamman kerran. Naputtelun ohella herkuttelin pakastimen kätköistä kaivamallani Ben&Jerry's-jäätelöllä, mums!

Kolme hyvää asiaa minussa:

1. Olen myötätuntoinen ystävä − elän mukana ystävieni ilot ja surut, olen kiinnostunut toisten tunteista ja minulta saa aina sympatiaa.

2. Osaan myöntää virheeni − minun on nykyään helppo pyytää anteeksi ja myöntää erehtyneeni. Kotiäitiys on varmasti edesauttanut tätä taitoa, sillä kotona kolmevuotiaan kanssa sattuu ja tapahtuu, enkä itsekään aina osaa toimia oikein. Minusta paras tapa opettaa lapselle anteeksi pyytämistä(kin) on toimia itse esimerkkinä. Olen ehkä muutenkin muuttunut aiempaa suorasukaisemmaksi, enkä pelkää ns. kasvojeni menettämistä muiden silmissä.

3. Saan paljon aikaiseksi − olen siis aikaansaava ja voisi kai sanoa, että ahkera? Lepään ja rentoudun, kun saan hommat hoidetuksi, en toisinpäin. Parhaimmillani olen energinen ja tehokas, ja mieli lepää kun siellä ei pyöri kasapäin hoidettavia asioita.

Kolme hyvää asiaa elämässäni:

1. Oma perhe ja lapset − oman elämän suuri unelma, jota saan elää.

2. Terveys − olen valtavan kiitollinen siitä, että lapset ovat perusterveitä ja olemme kaikki saaneet elää tervettä elämää, se ei todellakaan ole itsestään selvyys. Kuopus on nyt nuhassa, ja luulen, että se on hänen tähän astisen elämänsä pahin tauti. Terveys on asia, jota arvostan, ja jota haluan omilla valinnoillani vaalia.

3. Ystävät ja läheiset − monet läheiset ystäväni asuvat kauempana, mutta olen onnellinen siitä, että yhteys säilyy välimatkoista huolimatta ja juttu jatkuu luontevasti siitä, mihin viimeksi jäätiin. Tiedän, että saan tukea ja tsemppiä silloin, kun sitä tarvitsen. Läheisistä lasten isovanhemmat ansaitsevat erityismaininnan: on suuri onni, että he ovat mukana elämässämme.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:

1. Pitkä kuuma kesä − hellettä pukkasi ja hiki virtasi, mutta olihan se kesä ihana! Tunsin itseni niin vapaaksi ja onnelliseksi painellessamme lasten kanssa tuntikaupalla pitkin puistoja ja pihoja ja tehdessämme ihania kesäretkiä ja -reissuja. Äitiyslomalaisen vapautta parhaimmillaan ja niin rakkaita hetkiä lasten kanssa. <3

2. Joulu lasten kanssa − rakastan joulua ja omien lasten myötä se on entistä ihanampi. Syksyn pimentyessä alan jo odottaa joulua. Tänä vuonna kuopuskin ymmärtää joulusta enemmän, ja odotan innolla hänen reaktioitaan kaikkeen jouluun liittyvään, vime jouluna hän oli vasta kolmekuinen vauva.

3. Työnhaku − mainitsen sen tässä, vaikka siihen liittyy ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Olen kuitenkin ollut jo kolme ja puoli vuotta kotona, ja uskon, että työelämä tekisi minulle tässä vaiheessa hyvää. Töihin lähtö ja kaikki siihen liittyvä muutos jännittää, mutta se voi olla myös hyvä muutos, ja tämä kyseinen muutos on väistämättä jossain vaiheessa edessä. Kaikki riippuu työtilanteestani, mutta on mahdollista, että arki muuttuu ja lapset menevät päivähoitoon tammikuussa. Työnhaun olen aloittanut jo aiemmin syksyllä, ja loppuvuosi menee tiiviisti työpaikkailmoituksia seuratessa.

Kolme hyvää asiaa blogissani:

1. Ilmaista terapiaa − kirjoittaminen on aina ollut minulle mieluinen ja luonteva tapa purkaa tuntojani ja jäsennellä ajatuksiani. Blogi on hoitanut päiväkirjani virkaa viimeiset vuodet, vaikka tiettyä sensuuria täällä harrastankin.

2. Vauvavuosien dokumentointi − olen niin onnellinen, että olen kirjoittanut asioita blogiin muistiin! En varmasti muistaisi esikoisen vauvavuodesta juuri mitään ilman blogikirjoituksia. Onneksi jaksoin kirjoittaa kuukausittain myös kuopuksen vauvavuodesta, vaikka aika onkin ollut paljon rajallisempaa kahden lapsen kanssa. Nämä ovat kullanarvoisia muistoja. <3

3. Lukijat ja vertaistuki − julkisen blogin kirjoittamisessa oleellinen osa-alue. Varsinkin esikoisen vauvavuotena ja raskausaikoina olen saanut paljoon virtuaalista vertaistukea ja löytänyt muita samassa elämäntilanteessa olevia blogin kautta. Jokainen kommentti lämmittää mieltä, ja vuosien varrella olen saanut oikeastaan vain hyvässä hengessä kirjoitettuja viestejä.

Kolme bloggaajaa, jotka haastan vastaamaan:

Heitän haasteen tässä yleisesti kaikille teille, jotka ette ole tätä vielä tehneet! Omia vastauksia saa linkata tännepäin, luen niitä mielelläni. :)

30.9.2018

1-vuotias

Niin se meni vauvavuosi, ja meillä asuu nyt yksivuotias taapero. En voi edelleenkään käsittää, että vuosi on mennyt näin nopeasti, tässäkö se vauvavuosi nyt oli? Vauvan kasvu on samalla niin ihanaa mutta samalla niin haikeaa. Ensimmäisen vuoden kehitys on aivan huimaa, mitä hämmästelin selatessani vanhoja kuukausikuulumisia − yhdessä kuukaudessa tapahtuu niin paljon ja parissa kuukaudessa vielä enemmän! Meidän 1-vuotias on hupsu, valloittava ja hurmaava tyyppi, joka yllättää jatkuvasti uusilla taidoillaan.Tässä viimeinen koonti vauvavuoden osalta, jatkossa kirjoittelen pikkusiskon kuulumisia varmasti vähän harvemmin.

1-vuotias liikkuu paikasta toiseen konttaamalla. Taaperokärryn kanssa hän kävelee, ja esimerkiksi sohvaa vasten hän osaa liikkua sivusuunnassa. 1-vuotiaamme seisoo hienosti suorana, ja hän saatttaa seisoa myös ilman tukea sekunnin tai pari päästäessään hetkellisesti irti tuesta. Tässä hiljattain tyttö on alkanut tapailla karhukävelyasentoa − siitä seuraava askel olisi varmaan nousta suorille jaloille seisomaan. Polvilleen hän jo nousee silloin tällöin. Kiipeily kiinnostaa tyttöä, ulkona hän osaa kiivetä liukumäen portaat hienosti ylös.

1-vuotias osaa pyytää syliin, vilkuttaa, taputtaa, kutittaa toisen varpaita kun sanotaan "kutikuti", näyttää missä on napa ja missä on lamppu sekä antaa pusun muiskauttamalla huuliaan. Iltaisin isi ja veli saavat muiskut ja vilkutukset, kun käymme sanomassa heille hyvää yötä ennen iltaimetystä. 1-vuotias ymmärtää valtavasti ja osaa jäljitellä muiden puuhia: saadessaan kamman käteensä, hän vie sen päähänsä kuin kammatakseen hiuksiaan ja nähtyään veljen sahaamassa leikkisahalla, hän menee hetken päästä tekemään samaa asiaa. Tyttö yrittää myös kovasti pukea vaatteita päällensä (= vetää niitä päähänsä). Nähdessään eläimiä hän tekee niiden ääniä − tosin ne kaikki örisevät hänen mielestään, olisiko kenties isoveljen äänekkäillä dinosaurusleikeillä osansa asiaan?

1-vuotias nukkuu yhdet päiväunet ulkona vaunuissa noin klo 11.30−13.30 välisenä aikana (kesto vaihtelee). Syyskuussa hänellä on ollut tapana herätä noin tunnin päästä nukahtamisesta, jolloin olen saanut syöskyä hyssyttelemään vaunuja, että unet vielä jatkuisivat. Yöt 1-vuotias nukkuu samaan tapaan kuin koko vauvavuoden: vaihtelevasti. Viikkoon mahtuu öitä, jolloin tyttö nukkuu klo 20−07 heräämättä kertaakaan, öitä, jolloin hän nousee pari kertaa istumaan pinnasängyssä mutta jatkaa unia, kun hänet kumoaa takaisin selälleen, ja öitä, jolloin hänen kanssaan joutuu valvomaan pari tuntia, kun uni ei tahdo tulla silmään. Uudelleen nukahtaminen on yöimetyksen päättymisen jälkeen ollut toisinaan haasteellista. Yleisesti ottaen yöt ovat kuitenkin rauhoittuneet paljon entiseen verrattuna. Yöunet ajoittuvat noin klo 20/20.30−06/07 väliselle ajalle.

1-vuotias syö viisi ateriaa päivässä muun perheen kanssa (paitsi lounas on yleensä eväiden muodossa vähän aiemmin ulkoilun/kerhoilun lomassa). Lisäksi hän saa äidinmaitoa 4−5 kertaa päivän aikana. Suosikkiruuat ovat aika lailla samoja kuin ennenkin: puuro, pasta ja makaroni maistuvat, kurkku, kaikenlaiset marjat ja pehmennetyt omenalohkot ovat herkkua, tomaatti eri muodoissaan on takuuvarmasti maistuvaa. Smoothiepussit hän tyhjentää hetkessä. Broilerinjauheliha ja parsakaali ovat viime aikoina maistuneet myös hyvin. Puuroa ja jogurttia meidän 1-vuotias syö hienosti itse lusikalla, muitakin ruokia hän yrittää kauhoa mutta parhaiten syöminen onnistuu käsin. Ruokajuomana tytöllä on piimä tai vesi.

1-vuotias ääntelee monipuolisesti omalla vauvakielellään. Aiemmin tytön yleissanana oli "mäh", jolla hän kyseli ja selitti asioita. Nyt yleisempi taitaa olla "tätä". 1-vuotias tapailee sanoja, sanavarastoon kuuluu: "mmpa" eli napa, "tta" eli hattu ja "tötö" eli töttöröö. Uusimpana sanana olen tunnistanut "tettä" tai "tättä" eli vettä, jota hän pyytää ruokapöydässä pillipulloaan osoitellen. "Mumm" tarkoittaa mummoa ja pappaa. Kiukustuessa tyttö kiljuu kimeällä äänellä "tätätätätä". 1-vuotias ymmärtää paljon puhetta ja varmasti vielä paljon enemmän kuin kuvittelemmekaan. Hän ymmmärtää myös ei-sanan merkityksen, mutta joutuu välillä kamppailemaan itsensä kanssa noudattaako kieltoa vai ei.

1-vuotias pitää halailusta, kukkuu-leikeistä ja luonnollisesti kaikenlaisesta hassuttelusta. Hän tykkää irvistelystä ja hauskuuttaa muita ilmeilyllään etenkin ruokapöydässä. Navan etsiminen ja näyttäminen itseltä ja muilta on juuri nyt huippujuttu. Muskarissa tyttö nauttii laululeikeistä ja erilaisilla soittimilla soittamisesta. Kotona hän tykkää touhuta duploilla purkaen palikoita irti toisistaan. Patakinnas on yksi kodin lempiesineistä tällä hetkellä. Kirjojen kuville neiti hekottelee, varsinkin eläimille. Hän innostuu muutenkin kaikenlaisista eläimistä ja bongailee rattaissa innoissaan koiria. Ulkona meidän 1-vuotias viihtyy: hän pitää keinumisesta, hiekan lapioimisesta, hiekkakakkujen tekemisestä yhdessä ja kiipeilytelinettä vasten keikkumisesta. Veljen sylissä hän on harjoitellut liukumäessä laskemista. Tyttö rakastaa edelleen kaikenlaista paperia ja söisi vessapaperia, mainoslehtiä ja kirjojen kulmia mieluusti vatsansa täyteen.

1-vuotias ei pidä hampaiden harjaamisesta eikä kasvojen pyyhkimisestä. Hampaiden harjaamisessa päästiin jo tässä kuussa sellaiseen pisteeseen, että tyttö avasi itse suunsa hammasharjalle, kun sitä pyydettiin, mutta nyt tilanne on taas se, että koko touhu vain harmittaa häntä. 1-vuotias ei oikein pidä ulkovaatteiden pukemisesta, eikä varsinkaan hanskoista, mikä tekee uloslähdöstä vähän haasteellista näillä keleillä. Iltaisin 1-vuotias ei pidä ollenkaan siitä, jos äiti on poissa näköpiiristä: itku alkaa noin parin minuutin päästä siitä, jos olen esimerkiksi livahtanut suihkuun. Äiti-vaihe on saanut taas ihan uusia mittasuhteita.

1-vuotias käyttää vaatteita koossa 74−80 cm. Vaippoina on päivällä Liberon housuvaipat ja yöllä teippivaipat molemmat koossa 5. Potalla häntä on käytetty isommalla hädällä puolivuotiaasta lähtien ja se sujuu hienosti, toisinaan pottaan lirahtaa myös pissa.

1-vuotias kävi syyskuun aikana paljon eri leikkipuistoissa ja viikoittain vähän vaihdellen perhekerhossa ja perhekahvilassa äidin ja veljen kanssa. Myös kyläilemässä ja ikätoverin 1-vuotissyntymäpäivillä on käyty. Muskariharrastus äidin ja veljen kanssa jatkuu kerran viikossa koko syksyn. 1-vuotisneuvola oli pari päivää syntymäpäivänsä jälkeen, jolloin tytöllä oli pituutta oli 74,5 cm ja painoa päälle 10 kiloa. Rokotuksista ei tullut pistokohtien punoitusta kummempia oireita. Syntymäpäiväjuhlia vietimme viime sunnuntaina pari päivää etukäteen. Juhlapäivä oli ihana, pieni päivänsankari oli kovin ihmeissään kaikesta siitä touhotuksesta, mutta alkuhämmennyksen jälkeen nautti kovasti saamastaan huomiosta, lukuisista syleistä ja iloisesta tunnelmasta.

Onnea rakas 1-vuotias, ihanaa, että kuulut perheeseemme! ♥️ 

Linkkien takana kaikki vauvavuoden kuulumiset:

25.9.2018

Syntymäpäiväsankari

Paljon onnea meidän ihanalle 1-vuotiaalle! Olen jo pidemmän aikaa hokenut kaikille, etten voi käsittää, että tyttö täyttää kohtaa jo vuoden − eihän hän voi olla vielä niin iso − ja tänään hän sitten täytti yksi vuotta. Vuosi on mennyt hetkessä! Muistan vieläkin elävästi päivän, jolloin tyttö syntyi sekä ensimmäiset viikot vauvan kanssa. Vuosi sitten oli samankaltainen aurinkoinen syyspäivä kuin tänäänkin, lähdin aamulla pyöräillen leikkipuistoon esikoisen kanssa, enkä osannut aavistaa millaisella rytinällä pikkusisko tulisi maailmaan vain joitain tunteja myöhemmin. Kello 13.52 meitä oli virallisesti neljä. 1-vuotissyntymäpäiviä varten tilasin valokuvia tytön ensimmäisistä kuukausista, ja pystyin melkein kuulemaan pienen vauvan hengityksen ja huokaukset katsellessani kuvia nukkuvasta nyytistä. Ja nyt tuo nyytti kävelee ympäriinsä taaperokärryn kanssa ja kikattelee omille hassutuksilleen.

Vietimme syntymäpäiviä kotona viime sunnuntaina, ja tänään kävimme valokuvaajalla yksivuotiskuvauksissa ja ottamassa samalla perhe- ja sisaruskuvat.  Pieni päivänsankari oli juhlissaan aluksi kovin ihmeissään vierasmäärästä ja muiden touhotuksesta, mutta taisi vauhtiin päästyään nauttia täysin siemauksin juhlapäivästä. Ilmapalloista hän oli aivan onnessaan sekä juhlissa että valokuvauksessa! Isoveli auttoi auliisti lahjapakettin avaamisessa ja kakkukynttilän puhaltamisessa. 1-vuotiaalla oli omat juhlaherkut, sillä kakkua hän sai tämänikäisenä vain ihailla. Lahjapaketeista paljastui muun muassa vaatetta, marakkasit ja kirjoja, lisäksi muskariharrastuksen sponsorointi on lahja, josta tyttö on saanut nauttia jo useamman viikon ajan. Kirjoittelen tarkemmat yksivuotiaan kuulumiset lähipäivinä, kunhan saan revittyä siihen vähän rauhallista aikaa, tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista. En kestä, että meidän vauva on jo 1-vuotias!! ♥️