31.12.2015

Hyvää uutta vuotta!

Viime uudenvuodenaatto meni rauhallisissa merkeissä ystävän luona iltaa viettäen, raskaana ollessa jaksoin silloin valvoa juuri ja juuri katsomaan puolen yön ilotulitusta. Yhden aikoihin taisin olla jo pää tyynyssä ja kuunnella viimeisten rakettien pauketta. 

Tämä uusi vuosi on vietetty vieläkin rauhallisemmissa tunnelmissa kotitekoisia burgereita syöden ja teetä hörppien, kynttilöiden ja ulkotulien tunnelmassa. Raketteja ollaan kurkittu pojan kanssa ainoastaan ikkunasta. Uuden vuoden bileet jätän tälläkin kertaa suosiolla muille, poitsu nukkuu jo ja minä painelen unten maille pian perässä. Vähän mietin, miten vauva saa nukuttua ensi yönä, mutta toivotaan, ettei ulkoa kuuluva pauke häiritsisi pienen unta luultavasti minä olen meistä kuitenkin se herkkäunisempi nukkuja. Nyt on hyvä olla vain kotona, eiköhän niihin vauhdikkaampiinkin uuden vuoden rientoihin ehdi halutessaan vielä joskus mukaan.

Mielessäni kiitän kulunutta vuotta kaikesta uudesta ja ihanasta mitä se on elämääni tuonut tullessaan, ja samalla suuntaan jo katseeni kohti tulevaa; uusi vuosi ja uudet taikka vanhat kujeet, mutta ainakin starttaan uuteen vuoteen taas monenmonta kokemusta rikkaampana!

Heihei 2015, tervetuloa 2016!

30.12.2015

Kun vauvaperhe joulunviettoon lähti

Joulu oli ja meni, ja aattoa vietimme siis pojan molempien isovanhempien luona. Vauvan kanssa ei aivan tuosta noin vain lähdetä reissailemaan, vaan aina olisi hyvä huolehtia mukaan edes hoitolaukku sisältöineen. Se, että olimme jouluaaton poissa kotoa, edellytti hoitolaukun pakkaamisen lisäksi muutaman muunkin asian onnistuakseen ja tällaisia asioita se sujuva joulunvietto vauvan kanssa poissa kotoa meidän kohdallamme sitten vaati:

1. Etukäteismietintää ja sunnittelua. Päivän kulun miettiminen etukäteen on ainakin itselleni vauvan kanssa reissatessa aika olennaista. Vauvan rytmit ja päiväunet täytyy ottaa huomioon, ja mietittävää riittää muun muassa siinä, mitä otetaan mukaan, moneltako lähdetään, milloin ja missä vauva voi nukkua, tarvitaanko isompia varusteita kuten vaunuja, jne jne... En ole muutenkaan mikään paras ex tempore -lähtijä, ja usein se ajatustyö alkaa itselläni jo hyvissä ajoin ennen varsinaista reissupäivää, niin kuin nytkin.

2. Pakkaamista ja tavaroiden keräilyä. Koko päiväksi kotoa poistumista varten lastasimme autoon pursuilevan hoitolaukun, joululahjakassien ja vaunukopan lisäksi varmuuden vuoksi vielä syöttötuolinkin, jota ei sitten lopulta tarvittukaan.

3. Nopeaa toimintaa lähtöaamuna. Aattoaamu oli meillä täyttä tohinaa, kun teimme tavanomaisten aamutoimien, kuten aamupalojen, vaipanvaihtojen ja hammaspesujen, lisäksi lähtövalmisteluja ja laitoimme itseämme juhlakuntoon ennen kuin poika simahtaa ensimmäisille päiväunilleen kello kymmenen paikkeilla. 

4. Siirtymien ja päiväuniaikojen yhteensovittamista. Automatkat on meillä helpointa ajoittaa vauvan uniaikaan, sillä lyhyetkään ajomatkat eivät kovin usein suju ilman huutoja silloin kun poika on hereillä. Aattona lähdimme ripeästi liikkeelle paikasta toiseen heti kun poika saatiin nukkumaan tai tämä alkoi osoittaa väsymisen merkkejä. Tajusimme muuten oikeastaan vasta nyt joulun aikaan, että vauvan voi jättää leudoilla talvi-ilmoilla autoonkin nukkumaan itkuhälyttimen kanssa, kun ei ole kesähelteitä eikä vielä paukkupakkasiakaan. Pikkuvauvalle turvakaukalossa nukkuminen ei taida olla ergonomian kannalta mikään paras ratkaisu, mutta tämän ikäisen vauvan kanssa en jaksa tällaisista satunnaisista nukkumisista enää stressata. Kun poitsu sai jäädä autoon jatkamaan uniaan, hän ei herännyt vahingossa autosta siirtelyyn, ja tällä saatiin pelattua meille vanhemmille hieman enemmän joulurauhaa!

5. Pitkää pinnaa ja hermoja. Päivällä pikkutonttumme ei jaksanut kovin kauan pysyä hyväntuulisena lyhyeksi jääneiden aamupäikkäreidensä jälkeen, minulla jomotti päässä ärsyttävä väsymyspäänsärky, ja pojan kiukuttelut rinnalla saivat entistä huonommalle tuulelle. Jo edellisenä päivänä oli tuntunut vähän siltä, etten jaksa koko joulua, vaan voisin vain jäädä kotiin nukkumaan. Päivällä pääsikin muutama ärräpää ja voin myöntää, että olin sillä hetkellä hieman huonotuulista joulunviettoseuraa – pitkää pinnaa olisi siis allekirjoittaneelle kaivattu hiukan lisää!

6. Rentoutumista. Jouluaaton tunnelma parani omalla kohdallani onneksi iltaa kohti, ja se hieman kadoksissa ollut joulumielikin löytyi lopulta. Hyvä ruoka ja leppoisa yhdessäolo toivat paremman mielen, ja viimeistään lahjojen jaosta seurannut tohina sai päivällä jomottaneen päänsärkynikin kaikkoamaan. Pikkutonttumme puuhailuja lahjakääröjen seassa oli niin ihana seurata, etten melkein malttanut avata omia lahjojani ollenkaan. Rentoutumalla ja hetkestä nauttimalla tuo 5. kohdan pieni epäonnistuminenkin kääntyi voitoksi!

7. Ei reissata liian usein. Tohinantäyteisen jouluaaton jälkeen vietimme joulupäivää suosiolla kotosalla. Aamuisella vaunulenkillä totesimme miehen kanssa, että yksi päivä vauvan kanssa paikasta toiseen kyläilyä saa todellakin riittää, sillä sen verran hommaa siinä tavaroiden roudaamisessa ja muussa touhussa kuitenkin on, niin mukavia kuin ne kyläilyt ja pikkureissut pois kotoa ovatkin. Omakin oloni oli heti joulupäivän aamuna paljon parempi kun tiesin, ettei tänään tarvinnut lähteä enää yhtään minnekään kauemmas, samalla paikkakunnalla asuvien isovanhempien luona poikkeamista lukuun ottamatta.

Pienistä aattopäivän hammastenkiristelyistä huolimatta koko joulu on kuitenkin jo muuttunut mielessäni pelkiksi mukaviksi ja lämpimiksi muistoiksi. Tämä oli ensimmäinen jouluni äitinä, ja oman lapsen myötä joulu saa tulevina vuosina jälleen vähän uudenlaisen, ihanalla tavalla lapsekkaan muodon. Ja eiköhän se ole vain tosiasia, että ne pienet känkkäränkät ja väsymiset ovat tavallinen osa lapsiperheen elämää oli se päivä sitten joulu tai ihan tavallinen arkipäivä – ehkä jatkossa kuitenkin toivoisin, että se känkkäränkkä olisi joulupäivinä joku muu kuin äiti itse. ;)

28.12.2015

Vauvan ensimmäinen joulu

Meidän vauvan ensimmäinen joulu on nyt takanapäin pienelle puolivuotiaalle ei mitään muistikuvia taida vielä joulusta jäädä, mutta vanhempien muistoissa tämä joulu varmasti säilyy pitkään erilaisena ja erityisenä, ensimmäisenä jouluna oman lapsen kanssa. Vauvan näkökulmasta jouluaatto poikkesi tavanomaisesta päivästä sillä, että päivään kuului autoilua, kyläilyreissuja, ja hieman tavallista enemmän ihmisiä sekä kaksi koirakaveriakin ympärillä. Sylejä, juttelijoita, leikittäjiä ja monenoista ihmeteltävää siis riitti! Ehkä erityistä oli myös se, kun kerrankin sai tutkia, rapistella ja vähän maistellakin sellaisia yleensä kiellettyjä lattialta löytyviä papereita, jotka jouluaatoksi kutsuttuna päivänä olivat vieläpä niin hauskan värikkäitä.

Joulua vietimme perheidemme kanssa pojan molemmissa mummoloissa. Aamupäivällä starttasimme autolla omien vanhempieni luokse seuraamaan joulurauhanjulistusta ja syömään riisipuuroa. Pikkumiehemme ei ole mikään suurin automatkailun rakastaja, mutta jouluaattona vajaan puolen tunnin mittaiset ajomatkat sujuivat onneksi rauhallisesti nukkumalla. Poika nukkui aamupäivällä noin tunnin unet, ja oli sen jälkeen innokkaana tutkimassa kuusen alta löytyviä lahjapaketteja. Ensimmäinen joululahjakin avattiin, ja paketista paljastui hauska lehmän mallinen palikkalaatikko. Kuusenneulaset taisivat vähän pistellä, sillä kuusenoksat saivat muutaman kokeilun jälkeen jäädä rauhaan.


Iltapäivällä väsymys alkoi painaa pientä jo kovasti hieman lyhyiksi jääneiden aamupäikkäreiden jälkeen, ja syliin simahtanut poika pakattiin taas autoon, ja siirryimme miehen perheen luokse. Tässä välissä vauva antoi vanhemmilleen ihanasti jouluruokarauhan nukkumalla makoisat parin tunnin unet! Unien jälkeen riittikin virtaa lahjapakettien tutkimiseen ja niiden ihanien rapisevien papereiden repimiseen. Vauhdikas koirakaveri taisi olla hiukan jännittävä, kun käsi piti viedä suun eteen aina silloin kun hauveli tuli tekemään lähempää tuttavuutta. Kovasti pikkuinen sai myös paistatella salamavalojen välkkeessä, kun toiset joulun viettäjät räpsivät pienestä tonttupojasta kuvia minkä kerkesivät. Kotiin palasimme ennen ilta-kahdeksaa, ja nopeiden iltapuuhien jälkeen pieni joulunviettäjä oli jo aika nopeasti unessa.

Vauva sai ensimmäisenä joulunaan aikamoisen lahjasaaliin: paketeista paljastui muun muassa ulko- ja sisävaatteita (äiti tykkää!), Duplo-legoja, kaksi erilaista palikkalaatikkoa, säästölipas, Brion vasarahelistin sekä oma pieni jalkapallo. Nyt on vauvalelujen tilalle sitten jo vähän isompien lasten leluja, ja poika onkin ollut erityisen kiinnostunut varsinkin Duploistaan ja muista palikoistaan. Kaikki lahjat olivat oikein osuvia tai muuten tarpeellisia ja ne pääsevät varmasti vielä kovaan käyttöön.

Jouluaatto meni aikamoisessa tohinassa, mutta joulupäivää vietimmekin sitten ihan leppoisasti vaunulenkkeillen ja kotosalla löhöillen. Pojan mummolassa poikkesimme vielä syömässä jouluruuan rippeitä ja nauttimassa leppoisasta aattopäivän jälkeisestä tunnelmasta. Vauvan ensimmäiseen jouluun ei kuulunut lunta, mutta aattona märkä ja kurja keli vaihtui kuin tilauksesta ihanaan auringonpaisteeseen ilman vesisadetta – saimme siis lopulta kauniin, vaikkakin aika erilaisen joulusään.

Sellainen oli meidän vauvan joulu: touhukas, tunnelmallinen, iloinen ja vanhemmilleen sekä isovanhemmilleen varmasti aivan erityisen mieleenpainuva. <3

24.12.2015

Me käymme joulun viettohon...

Blogi hiljenee joulun päiviksi, kun keskitymme viettämään ensimmäistä joulua kolmihenkisen pikku perheemme kesken. Tänään aattona ajelemme käymään pojan molemmissa mummoloissa, missä joulupuurot ja -ruuat odottavat, mutta muuta sovittua ohjelmaa ei tuleville päiville olekaan. Minä odotan vesi kielellä kaikkia ihania ruokia, joita tänä jouluna saa popsia taas vapaasti miettimättä raskauden asettamia ruokarajoituksia. Odotan myös joulukuusen luomaa tunnelmaa sekä ihan vain leppoisaa ja iloista yhdessä oloa ja rauhoittumista. Totta puhuen joulumieli on ollut vähän kadoksissa viime päivinä, varmaan johtuen tuosta kesäkuun alkua muistuttavasta säätilasta, sekä vähän pääkopassa painavasta väsymyksestäkin. Eiköhän se joulun tunnelma sieltä kuitenkin hiivi omaan mieleenkin tämän päivän aikana, ja seuraavina päivinä on ainakin runsaasti aikaa lepäillä ja olla vaan. Joulu on ollut minulle aina ihana ja tärkeä talven kohokohta, ja tästä joulusta eteenpäin toivon voivani välittää sitä samaa joulun iloa ja tunnelmaa myös omalle lapselleni – vaikkei tuo pieni taida ensimmäisestä joulustaan mitään jälkeenpäin muistaakaan, niin tästä ne meidän ihan omat perinteet ja perhejoulut kuitenkin alkavat. <3

Tunnelmallista ja rentouttavaa joulun aikaa!

22.12.2015

Sormiruokailun ensimmäiset viikot – tämähän toimii!

Poika on nyt sormiruokaillut reilut pari viikkoa aina puolivuotispäivästään lähtien ja nyt olisi vuorossa vähän kokemuksia siitä miten sormiruokailu on meillä lähtenyt käyntiin. Sen voin sanoa heti alkuun, että aika hauskaa ja mielenkiintoista touhua tämä on ollut! Taustalukemiseksi sormiruokailusta kiinnostuneille suosittelen kovasti Omin sormin suuhun -kirjaa, jonka oppeja olen itsekin hyvin pitkälti noudattanut.


Pojan ensimmäinen ateria oli höyrytettyä bataattia, ja nyt ruokavalikoimaan kuuluu bataatin lisäksi jo porkkanaa, parsakaalia, avokadoa, tuoretta kurkkua ja kukkakaalia. Tällä valikoimalla aterioiden sisältöä voi vaihdella jo aika kivasti. Kasvikset olen pilkkonut suunnilleen oman etusormeni paksuisiksi tikuiksi ja kypsentänyt höyrykattilassa. Päiviin on kuulunut tavallisesti 23 ateriaa: aamulla, päivällä ja noin 1718 aikaan, vähän riippuen päivän muusta ohjelmasta ja siitä milloin olemme kotona. Aamupalaa syön pojan kanssa samaan aikaan, ja muut ateriat tarjoilen sopivissa väleissä päiväunien ja leikkien lomassa. Aika usein syön jotain itsekin samalla. Maitoa poika saa edelleen aina kun haluaa, ja yleensä pyrin imettämään hiukan ennen sormiruoka-ateriaa, että poika jaksaa keskittyä hommaan eikä ole liian nälkäinen.

Meidän poitsu suhtautui ruokiin alusta asti suurella mielenkiinnolla ja kasvistikut löysivät saman tien tiensä suuhun. Jotkut maut ja koostumukset ovat olleet ilmeistä päätellen aluksi vähän kummallisia, mutta alkaneet kuitenkin pian maistua kun niitä on saanut maistella uudestaan. Tuore jääkaappiviileä kurkku on ollut ehkä suurin hitti, sillä kurkkutikkuja poika jaksaa imeskellä yleensä todella kauan! Neuvolasta saamani ohjeistus sormiruokailun aloitukseen oli 12 uutta ruoka-ainetta viikossa, mutta me etenimme ensimmäiset viikot vähän reippaammin. llä viikolla tasataan vähän vauhtia ja mennään vielä tutulla kasvisvalikoimalla, ja seuraavilla viikoilla olisi sitten vuorossa lihaa ja hedelmiä sekä viljatuotteista luultavasti kauraa.

Ateriat ovat kestäneet aina sen aikaa kuin poitsu on jaksanut, ja ruokailussa olen auttanut vain nostelemalla liian kauas tai syliin joutuneita ruuan paloja takaisin tarjottimen keskelle. Muuten poitsu on saanut hoitaa ruokailunsa täysin itse, ja onkin aika ihanaa, ettei vauvaa tarvitse ollenkaan syöttää! Puolivuotislahjaksi saatuun Tripp Trappiin hankin meille Stokken Tray-tarjottimen, joka on sormiruokaillessa osoittautunut todella käteväksi; suurin osa ruuista jää siihen eikä sotku ole ainakaan vielä ollut niin järkyttävää kuin mitä alkuun vähän pelkäsin. Tuolissa poika istuu vielä vähän etukenossa, mutta rullattu pyyhe vatsan ja syöttötuolin kaaren välissä on antanut hyvin lisätukea. Totesin myös, että kaikista helpointa on laittaa poika ruokailemaan vaippasillaan ruokalappu kaulassa, jolloin vaatteet eivät mene joka aterian jälkeen vaihtoon. Lattian olen suojannut näin alkuun ihan vain sanomalehdellä, mutta jossain vaiheessa voisi hommata jonkun vähän kivemman lattiansuojuksen, kuten tämän.

Alkuun tuntui, että kiinteiden aloituksen myötä päiviin tuli yhtäkkiä hirveästi lisää hommaa, kun pojan ruokailu ei hoitunutkaan enää tuosta noin vain imettämällä, vaan ruokailuja täytyi oikeasti alkaa vähän miettimään ja lisäksi huolehtia siitä, että kaapista löytyy sopivia ruoka-aineita. Uuteen systeemiin tottui kuitenkin aika nopeasti, ja nyt tuntuu, että ruokailut tuovat oikeastaan aika kivaa rytmiä päiviin. Yhteinen aamiainen antaa minullekin ihanasti aamupalarauhan, sillä enää minun ei tarvitse samaan aikaan vahtia tai viihdyttää poikaa ja lopulta vain hotkia omaa ruokaani, kun pikkumies jo kyllästyy. Yhteiset ateriat vauvan kanssa ovatkin ehdottomasti yksi sormiruokailun plussa! Opettelua puolestaan riittää vielä kasvisten oikean kypsyysasteen kanssa: tikut eivät saa olla liian kovia, että hampaaton poika onnistuu syömään niitä, mutta eivät myöskään liian pehmeitä, tai ne muuttuvat pienissä nyrkeissä saman tien mössöksi, jolloin ruokaa on taas vaikea saada suuhun asti. Bataattitikut kypsyvät muutamassa minuutissa, mutta esimerkiksi porkkana vaatiikin jo paljon pidemmän höyryttelyajan. Treeniä treeniä vaan niin eiköhän tämäkin ala sujua...

Ja mitenkäs se ruuan kakominen, joka monia tässä sormiruokailussa taitaa hiukan hirvittää? Kyllähän se kuulosti ja näytti ensimmäisinä päivinä aika hurjalta, mutta tieto siitä, että se kuuluu asiaan auttoi ainakin minua pysymään rauhallisena. Kakominen on siis sormiruokailevalle vauvalle tärkeä osa syömään opettelua eikä tarkoita, että vauva olisi tukehtumassa. Tästä aiheesta löytyy tietoa kirjoista ja netistä, ja tuohon tietoon kannattaa todella vähän perehtyä, ettei säiky turhaan! Nyt tuntuu, että pahin kakominen on meillä jo vähentynyt, kun poitsu on saanut treenailla syömistaitojaan, mutta vauvan ruokailua on joka tapauksessa seurattava tarkkaan. Oman mielenrauhani vuoksi tarkistin myös vauvojen ensiapuohjeet asian tiimoilta.

Vauvan sormiruokailu on ollut hauskaa seurattavaa, kun poika uppoutuu tähän uuteen makujen maailmaansa niin keskittyneesti. Ruokailuhetket antavat meidän vauhtiveikolle kivasti myös vähän rauhallisempaa mutta silti mielekästä tekemistä. Vaipoistakin löytyi muuten yllätyksekseni ruuanpaloja jo ihan ensimmäisinä päivinä, vaikka en ollenkaan sellaista vielä odottanut. Oli kuitenkin kiva saada todisteita siitä, että  kyllä sinne vatsaankin jo päätyy ruokaa, vaikka niin paljon jää myös syömättä. Olen siis oikein positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin sormiruokailu on lähtenyt meillä käyntiin, ja voin iloisin mielin todeta, että homma ihan oikeasti toimii!