30.5.2015

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Palataan näin loppuraskauden kunniaksi ajassa vähän taaksepäin, ihan niihin raskauden ensimmäisiin viikkoihin, joista kirjoittelin syksyllä itselleni odotuspäiväkirjaan. Tarinaa siitä, miten sain tietää raskaudestani olen kirjoittanut jo aiemmin tänne. Nyt vuorossa siis ajatuksia ja tunnelmia raskauden ensimmäiseltä kolmannekselta, eli raskausviikoilta 1–12.

Raskauteni todettiin yksityisen lääkäriaseman tutkimuksessa lokakuussa 2014. Olin tällöin viikolla 5+2, ja asia oli lääkärin mukaan niin selvä, ettei raskaustestiä tarvitsisi tehdä. Halusin kuitenkin tehdä testin vielä kotona ihan vain siitä ilosta, että sain ensimmäistä kertaa nähdä, miten kaksi viivaa ilmestyy testipuikkoon. Positiivinen tulos, jipii!! Olo oli alussa hyvin epätodellinen eikä koko asiaa oikein osannut vielä sisäistää.

Alkio 6. raskausviikolla. Kuva: Vau.fi
Raskauden toteamisesta ei mennyt kauaakaan siihen, kun raskauspahoinvointi alkoi joskus viikkojen 7–8 tienoilla. Kuvottava olo oli ihan ympärivuorokautista, ja iltaisin se oli usein pahimmillaan. Oksentamaan en joutunut kertaakaan, mutta monesti ajattelin, että oksentaminen saattaisi jopa auttaa etovaa oloani. Ruoka maistui muuten hyvin, mutta iltaisin kaikki ruoat vain ällöttivät ja yritin väkisin syödä edes jotain, ettei aamulla olisi ihan hirveä huutonälkä. Alavatsassa tuntui välillä pientä pakotusta ja nipistelyä ja rinnat olivat turvonneet ja arat. Myös iho oireili alkuvaiheessa puskemalla kasvoihin ikävää näppylää.

Yksityisen lääkäriaseman gynekologi puhui ensimmäisellä käynnilläni hyvin positiiviseen sävyyn raskauden etenemisestä ja naisen kehon kyvyistä sekä muistutti, että suurin osa raskauksista etenee ongelmitta loppuun saakka. Lääkärin kannustavista sanoista kehitin itselleni eräänlaisen mantran, jota toistelin mielessäni varsinkin iltaisin nukkumaan käydessäni. En nyt aio kirjoittaa hokemaani tänne ihan sellaisenaan, mutta sen sisältö oli suurin piirtein sellainen, että kehoni on tarkoitettu tähän tehtävään ja kaikki menee hyvin. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta hokema toden totta rauhoitti minua ja sain sillä pidettyä raskauden etenemiseen liittyvät pahimmat pelot poissa mielestäni.

Lokakuun lopulla lähdin syyslomamatkalle Lontooseen, missä olin yllätyksekseni ihmeen hyvävointinen. Etukäteen olin vähän pelännyt olotilaani ja miettinyt, miten ihmeessä selittäisin matkaseurueelleni huonovointisuuttani tai jopa mahdollista oksentelua, sillä raskaus ei ollut vielä julkista tietoa. Ilmeisesti kaikki uusi ihmeteltävä uudessa kaupungissa ja kiva tekeminen kuitenkin pitivät pahoinvoinnin jollain ihmeen kaupalla poissa. Matkan jälkeen kävin uudelleen yksityisen puolen lääkärillä, ja näin ensimmäistä kertaa, miten pikkuinen elämän alkumme liikkui kohdussa ja pieni sydän sykki. <3 Viikkoja oli tuolloin kasassa 8+1.

Lontoossa pieni salamatkustaja mahassa. <3
Marraskuun alussa, viikolla 10+1, kävin ensimmäisen kerran neuvolassa. Odotin neuvolakäyntiä todella innoissani, sillä oli ihanaa päästä juttelemaan raskaudesta jonkun muunkin kuin miehen kanssa. Itsepäisesti halusin pitää kiinni siitä, ettei raskaudesta hiiskuttaisi kenellekään vielä ensimmäisellä kolmannekselle, vaikka välillä olinkin todella väsynyt koko salailuun. Monesti mietin, että huonovointisuuttanikin varmasti helpottaisi, jos voisin vain mainita olotilastani jollekin, joka myös tietäisi sen syyn. Salailusta teki inhottavaa myös se, että ennen raskautta olin juuri päässyt vauhtiin hääjärjestelyissä ja läheisemme olivat vielä siinä uskossa, että häitämme tanssittaisiin tulevana kesänä. Miehen kanssa olimme siis jo päättäneet, että siirtäisimme häitä suosiolla myöhemmäksi.

Neuvolakäyntiä seurasi erilaisia rutiininomaisia verikokeita sekä alkuraskauden lääkärintarkastus neuvolan puolella. Lontoon matkan jälkeen olo oli toisina päivinä aivan kammottava ja toisina taas vähän parempi. Monet tutut ruoat ällöttivät ja välillä kaupassakin oli vaikea tehdä ostoksia, kun kaikki hyllyillä notkuva ruoka vain oksetti. Iltaisin olin näihin aikoihin todella väsynyt ja kävin aikaisin nukkumaan. Päivät jaksoin töissä hyvin, mutta kotona makasin kuin toimintakyvytön zombie. Jollain ihmeen voimilla pystyin kuitenkin harrastamaan liikuntaa suurin piirtein entiseen tapaan.

Syksyllä sairastin samantyyppistä flunssavirustautia useamman kerran, mikä varmaan lisäsi väsymystäni entisestään. Mietin myös oliko alkuraskaus saanut vastustuskykyni heikentymään. Marraskuussa huomasin itsessäni uudenlaista herkkyyttä, kun esimerkiksi lastenvaunujen näkeminen televisiossa sai silmäni kostumaan. Vetistelin myös selaillessani neuvolasta saatuja oppaita ja ihmettelin, että sisälläni kasvaa jo muutamien senttien pituinen pieni elämä – sellaisenhan jo ihan selvästi näkee!

12. raskausviikon päätyttyä viikolla 12+0 kävimme miehen kanssa synnytyssairaalassa alkuraskauden ultraäänitutkimuksessa. Oli aivan ihmeellistä nähdä, miten pieni olento pomppi ja teki kuperkeikkaa ultraäänilaitteen näytöllä. Vatsassa oli tuolloin vielä hyvin tilaa melskata. Hymy oli herkässä, kun katselimme, miten pienet kädet ja jalat viuhtoivat ja pikkuinen hörppäili lapsivettä pikkuruiseen suuhunsta. Mittaa pienellä oli tuossa vaiheessa päästä peppuun vasta 4–5 senttiä. Näiden liikuttavien hetkien muistelu saa nytkin kyyneleet silmiin; pienestä herneen kokoisesta pallukasta on tähän päivään mennessä kasvanut jo niin iso. <3

Tutkimuksen perusteella kaikki oli kunnossa ja pikkuhiljaa uskalsin alkaa iloita raskaudestani ja olla luottavaisemmalla mielellä sen jatkumisen suhteen. Edelleen tuli niitä hetkiä, kun tuntui täysin epätodellista ajatella, että sisälläni todella kasvoi pieni elävä olento, kun sitä ei vielä millään lailla itse tuntenut tai nähnyt ulospäin (pahoinvoinnin, väsymyksen ja rintojen aristuksen lisäksi). Niin sanotut riskiviikot päättyivät kuitenkin ensimmäiseen kolmannekseen, mikä oli suuri helpotus. Alkiovaihe oli nyt päättynyt ja lääketieteellisesti pienestä elämän ihmeestämme käytettiin tästä eteenpäin nimitystä sikiö.

28.5.2015

Blogin seuraaminen

Tähän väliin sellainen ilmoitusasia, että sain vihdoin lisättyä blogini Bloglovin'-palveluun, jonka kautta olen itsekin tykännyt blogeja seurata. Tätä blogia voi siis jatkossa seurata myös Bloglovin'-sivuston kautta täällä.

Toinen blogien seuraamiseen tarkoitettu paikka, jota olen vähitellen opetellut käyttämään, on uusi sivusto Blogipolku. Tämän blogin lukeminen Blogipolun kautta onnistuu täällä

27.5.2015

39. raskausviikko

Laskettu päivä sen kun lähestyy, enää viikko jäljellä! En melkein meinaa edes käsittää, miten pitkä matka tässä on takana masuasukin kanssa ja nyt on sitten yhtäkkiä ihan viimeiset hetket käsillä ennen kuin saadaan pikkuinen tänne vatsan ulkopuolelle. Kohta en ole enää raskaana vaan meillä on vauva.

Viime aikoina olen saanut paljon sellaisia kyselyitä kuin "joko tuskastuttaa" tai "haluaisitko jo päästä mahasta eroon". Kyselijöille olen kuitenkin saanut vastata, että kiitos kysymästä, mutta en ole vielä ollenkaan tuskainen. Toki vauvan syntymää täällä odotetaan, mutta en todellakaan hoe päivittäin mielessäni "synny jo, synny jo..." Tämä vatsani on onnekseni ollut ihan mukava tapaus eikä ole aiheuttanut mitään järkyttävän kamalia vaivoja, joten oleminen on ollut ihan siedettävää näinkin pitkälle loppuraskauteen. Ei ole tullut sellaista tunnetta, että en kestäisi raskaana oloa tai vatsaani enää päivääkään, vaan ennemminkin jopa hämmentää ajatus siitä, että kohta tuota masua ei enää ole.

Kävelyni on iskiassäryn takia ollut joinain päivinä todella säälittävää vaappumista ja joinain päivinä taas sujunut yllättävän hyvinkin. Harjoitussupistuksia olen havainnut menneinä päivinä aiempaa enemmän, erityisesti ne tulevat rasituksessa, ja lisäksi tunnen usein, miten vauva puskee kohdussa alaspäin aiheuttaen pientä painetta ja vihlontaa. Anoppini arvioi, että vatsa näyttäisi laskeutuneen alemmas, mutta itse en siitä niin osaa sanoa. On täällä joka tapauksessa jo merkkejä ilmassa synnytyksen lähestymisestä.

Tällä raskausviikolla oli tältä erää viimeinen neuvolan perhevalmennuskerta, ja aiheena siellä oli vauvan maailma ja vauvan hoito. Vierailemassa ja kysymyksiin vastailemassa oli myös yksi suht tuore äiti ihastuttavan vauvansa kanssa. Syksyllä on vielä viimeinen valmennustapaaminen, johon nyt mukana olleet perheet kutsutaan syntyneen vauvansa kanssa. Olen kokenut perhevalmennuksen kaikin puolin hyödylliseksi ja mielestäni on upeaa, että tällaistakin palvelua tarjotaan, vaikka niin monista asioista nykyään säästetään. Omien kokemusteni perusteella voin kyllä lämpimästi suositella valmennukseen osallistumista kaikille ensisynnyttäjäperheille.

Vähän juhlahumuakin mahtui tälle raskausviikolle, kun viikonloppuna oltiin juhlistamassa hyvän ystäväni häitä. Olin jo pitkään hokenut, että kunhan häihin päästään, niin sen jälkeen ei ole väliä milloin vauva tulee. Oli kyllä aika jännä ajatus, kun perjantaina mietin, että jos synnytys käynnistyykin tulevana yönä ja lauantai kuluu häiden sijaan sairaalassa. Nyt ei onneksi tarvitse sitäkään enää jännittää. Häissä jaksoin juhlia mahani kanssa ihmeen hyvin ja lähdettiin juhlapaikalta vasta yhden aikaan yöllä (!). Tämä oli aikamoinen saavutus odottajalle, joka normaalisti simahtaa viimeistään klo 21.30... Tanssilattiallakin tuli pyörittyä, vaikka tunsinkin itseni välillä joksikin hassusti hytkyväksi palloksi :D Vihoitteleva lonkka ilmoitteli kyllä välillä itsestään ja ihan entiseen tapaan jorailu ei tietenkään sujunut mutta ihmeen hyvin kuitenkin! Sunnuntaina särkyjä ei ollut juuri lainkaan, joten tämä vähän erilainen liikunta saattoi tehdä jopa hyvää.

23.5.2015 rv 38+3

25.5.2015

Uutta tietoa imetyksestä

Imetys ei ole odotusaikana ollut kovin paljon mielessäni. Jotenkin se ei ole tuntunut niin olennaiselta mietittävältä asialta, vaikka onhan se ensimmäisiä asioita, joita vastasyntyneen vauvan kanssa yleensä tehdään. Kun neuvolassa kysyttiin ajatuksiani imetyksestä, vastasin, että haluaisin kyllä imettää ja toivon, että se onnistuu, mutta toisaalta taas, jos se ei onnistu niin toivon, että voin hyväksyä asian ilman suurempia itsesyytöksiä. Pidän imetystä hyvänä ja kannatettavana asiana, mutta mielestäni jokaisen perheen tulisi kuitenkin saada päättää imetyskäytännöistään itse. Imetyksen onnistuminen, maidon riittäminen, tai se miltä imetys ylipäätään äidistä tuntuu, kun eivät ole mitään itsestään selviä asioita.

Neuvolan järjestämässä perhevalmennuksessa käsiteltiin hiljattain imetystä ja se avasi silmiäni todella paljon koko tapahtumalle. Itselleni tuli yllätyksenä, miten paljon imetys voi sitoa äitiä alkuvaiheessa vauvan syntymän jälkeen. Valmennuksessa puhuttiin imetysmaratoneista, jotka voivat kestää jopa tunteja sekä tiheän imun kausista, jolloin vauva haluaa olla rinnalla todella tiiviisti. Tällöin puolison rooli korostuu, kun jonkun täytyy jaksaa huolehtia talouden pidosta ja kantaa äidille ruokaa ja juotavaa äidin ollessa kiinni vauvassa.

Valmennuksesta jäi mieleen myös sellainen hauska pikkuseikka, että vastasyntyneen mahalaukku on vain pienen marmorikuulan kokoinen (ihan hullua!), ja kymmenen päivän ikäisellä vauvallakin se on vasta noin pingispallon kokoinen. Paljon ei siis mahdu maitoa kerralla pieneen massuun, minkä vuoksi vauvaa tulisikin ruokkia alussa hyvin tiheään.


Imetyksestä tuli vähän aikaa sitten uutta tietoa myös vähän suuremmassa mittakaavassa, kun Helsingin Sanomat (18.5.2015) uutisoi imetyssuositusten mahdollisesta uudistumisesta ja kirjoitti siihen liittyen myös imetyksen herättämistä tunteista ja paineista. Uusien ohjeiden mukaan vauva voisi aloittaa soseiden maistelun jo nelikuisena. Tällä hetkellähän suomalaiset suositukset ohjeistavat täysimetykseen vauvan puolen vuoden ikään saakka, vaikka vain harvan äidin kohdalla tämä oikeasti toteutuu.

Neuvolan perhevalmennuksessakin oltiin jo hyvin perillä kyseisestä uutisesta. Itselleni jäi kaikin puolin mukava kuva neuvolan suhtautumisesta imetykseen. Asiasta puhuttiin siellä hyvin maalaisjärkisesti ja muistutettiin, että suositukset antavat vain suuntaviivat, mutta tosiasiassa vauva voidaan ruokkia kylläiseksi ja terveeksi monin eri tavoin. Pulloa tai korvikkeita saatetaan joskus tarvita ja se on ihan ok.

Hesarin jutussa todettiin, että imetyksen perusteella myös helposti arvioidaan äidin onnistumista ja arvotetaan vanhemmuutta. Ulkopuoliset kommentoijat eivät aina ymmärrä, että imetys on kunkin perheen oma asia. Pahin syyllistäjä imetyksessä "epäonnistumisesta" on varmaankin usein äiti itse, mutta paineita imettämisen onnistumiselle kasaavat varmasti juurikin nämä ympärillä olevien ihmisten oletukset sekä hyvin imetysmyönteinen yhteiskuntamme. Mielestäni uudet suositukset toisivat siis varmasti helpotusta imetykseen liittyviin paineisiin ja loisivat kaivattua armollisuutta ja ymmärrystä niin äideille itseään kohtaan kuin äitien ja muiden ihmisten välille.

Kuvissa esiintyy tuttipullo siitäkin huolimatta, että imetyksen puolesta puhumista ja tuttipulloja ei ole kaikkien mielestä ilmeisesti sopivaa yhdistää. Perhevalmennuksessakin todettiin hiukan huvittuneesti, että imetys-tapaamisella ei ohjeiden mukaan saa pitää esillä tuttipulloja, minkä vuoksi pulloja ei siellä näkynyt.

23.5.2015

Ihana kevät

Keväässä ihanaa on...



Kun asfaltti alkaa pilkottaa lumen ja jään alta ja lenkkipolut sulavat. Kun luonto herää hiljalleen ja antaa ensimmäiset merkkinsä lähestyvästä kesästä. Kun ensimmäiset leskenlehdet ja sipulikukat puskevat esiin ruskeasta maasta. Kun puista kuuluu viserrys ja ensimmäinen sitruunaperhonen lentää pihalla. Kun auringonsäteet alkavat lämmittää ikkunan läpi. Kun ilmassa leijuu grillin tuoksu.

Kun silmut puhkeavat puihin ja pensaisiin ja koivunoksissa on pienet vaaleanvihreät lehdet. Kun valo ja lämpö lisääntyy. Kun talvitakit saa pakata varastoon ja tennarit jalassa tarkenee. Kun naapurista kuuluu ensimmäistä kertaa ruohonleikkurin ääni. Kun kaikki tuntuu niin paljon valoisammalta ja ihanammalta, ja kun mieli on iloinen pelkästään siksi, että paistaa aurinko.


Olen viime päivinä fiilistellyt tosi paljon näitä ihanan aurinkoisia kevätpäiviä vai pitäisikö jo puhua alkukesästä? On ihanaa kävellä tuolla ulkona auringonpaisteessa ja katsella ympärille, kun ei ole kiire minnekään. Lopppuraskaudelle tämä on kyllä ihan paras vuodenaika. Kaikki viherrys ja valoisuus antaa hurjasti voimia, ja olisi varmasti ihan eri asia olla viimeisimmillään raskaana joskus pimeän loka-marraskuun aikaan. Kevät on aina tainnut olla itselleni se lempparivuodenaika, vaikka kesänkin lämmöstä nautin täysillä tällaisena vilukissana. Keväässä on vaan jotain niin ihanaa uuden alkua ja sellainen lupaus tulevasta ihanasta lämpimästä ajasta.

Kevät <3 <3 <3

21.5.2015

38. raskausviikko

Oops, tajusin, että olen ajatellut raskausviikkojen etenemisen vähän väärin. Olen jotenkin onnistunut käsittämään niin, että uusi viikko alkaa aina esimerkiksi 37+0 tilanteesta, mutta itse asiassa 37+0 tarkoittaa, että 37 viikkoa on jo täynnä ja sitä seuraavat päivät, eli 37+1, 37+2 jne. ovatkin jo viikkoa 38. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli korjataanpa asia tästä eteenpäin. Jos jaksan, niin korjaan tämän pienen heiton myös vanhoihin kirjoituksiin.

Äskettäin päättyi siis 38. raskausviikko. Tämän viikon alkaminen (eli 37+0) oli merkkipaalu ennenaikaisen syntymän ohittamiselle. Tuntuu ihan uskomattomalta, että raskaus on jo näin pitkällä ja vauva voi todella jo tulla. Muistan vielä hyvin ne ensimmäiset lääkäri- ja neuvolakäynnit viime syksyltä, ihan kuin se olisi ollut vasta, mutta silti tässä on pitkä talvi ja paljon tapahtumia välissä.

Tälle raskausviikolle osui sairaalan synnytysvalmennus, josta tykkäsin kovasti, vaikka se olikin osittain kertausta neuvolan perhevalmennuksessa aiemmin kerrottuihin asioihin. Näin ensisynnyttäjänä tuntuu, että kertaus ei ole olleenkaan pahitteeksi. Olisi ollut mukava päästä vielä kurkkaamaan synnytysosaston tiloja, mutta on ihan ymmärrettävää, että sellaisen kierroksen järjestäminen suurelle joukolle on aika hankalaa. Nyt saimme katsella tiloista kuvia diaesityksen välityksellä. Myös neuvolan perhevalmennuksessa käytiin tällä raskausviikolla ja siellä aiheena oli imetys. Paljon tuli hyödyllistä asiaa ja sellaistakin tietoa, mistä en ollut koskaan edes kuullut. Ajattelin kirjoitella imetyksestä ihan erikseen tässä lähiaikoina.

Neuvokäyntikin oli taas ja kaikki oli ihan mallillaan. Terveydenhoitaja kehui vauvan asentoa ja sanoi, että sieltä tuskin enää mihinkään käännytään. Hemoglobiini oli noussut hienosti normaalilukemiin ja oli nyt jopa 124. Olen nyt kahden viikon ajan ottanut päivässä 75mg nestemäistä rautavalmistetta, minkä lisäksi syömässäni monivitamiinissa on vielä 20mg rautaa lisää. Sain luvan laskea annosta kohta pienemmäksi, kun arvot olivat näin hyvin kohentuneet.

Parin viikon takaisesta lääkärikäynnistä jäi vaivaamaan se, että lääkäri ei antanut minkäänlaista painoarviota vauvasta enkä itsekään tajunnut sitä silloin kysyä. Olen vain olettanut, että näitä arvioita yleensä annetaan tutkimusten yhteydessä. Kysyin asiasta neuvolassa, mutta terveydenhoitaja ei ollut myöskään oikein halukas tekemään minkäänlaisia arvioita, ja ymmärsin, ettei se ole heillä oikein tapanakaan, kun arvioiminen on niin vaikeaa. Ilmeisesti tässä on kuitenkin paikkakuntakohtaisia eroja, sillä olen kuullut myös, että jopa joka neuvolakäynnillä saatetaan antaa painoarvio. Tottakai arvio olisi vain suuntaa antava ja voi heittää paljonkin, mutta itselle se olisi vain ollut kiva konkreettinen tieto vauvasta. Terveydenhoitajan kanssa tutkittiin sitten vähän kasvukäyriä ja todettiin, ettei se mikään jättiläisvauva ainakaan ole, minkä kyllä jo tiesinkin.


Vauva on tuntunut hyvin aktiiviselta ja eri suuntiin puskemista ja oikean kyljen potkiskelua on harrastettu ahkerasti. Yöaikaan lempipuuhaa on ollut jalkojen tunkeminen jonnekin kylkiluitteni väliin, mikä pistää välillä aika ilkeästikin. Kohtu on nyt niin ylhäällä, että se pakottaa istumaan selkä suorana, ja vähänkin lysähtäneempi asento alkaa nopeasti tuntua inhottavana poltteluna ylävatsassa. Hyvä vain, että joku muistuttelee ryhdin säilyttämisestä, kun en itse sitä aina muista ;)

Tällä raskausviikolla alkoi myös tähän mennessä kivuliain raskausajan vaivani, iskiassärky, josta kirjoittelin jo aiemmin. Vaiva ei ole ainakaan yhtään helpottanut viikon kuluessa, ja luultavasti se kulkee mukana koko loppuraskauden ajan. Neuvolassakin sain kuulla, ettei särkyyn oikein muu auta kuin synnytys. Kaupungilla kävin parina päivänä tekemässä joitain viime hetkien hankintoja vauvaa varten, ja vähän haikeana katselin yhden bussipysäkille reippaana pyrähtävän tytön perään. Itse en tällä hetkellä pysty edes kävelemaan lujaa, saati sitten ottamaan yhtäkään juoksuaskelta, mutta koitetaan nyt muutama viikko jaksaa tätä taaperrusta.

19.5.2015

Vauvanhuone etenee

Tässä lasketun ajan lähestyessä on välillä meinannut tulla pieni paniikinpoikanen siitä, mitä kaikkea pitäisi vauvaa varten vielä hankkia. Aika pieniä juttuja tosin enää puuttuu, sillä kaikki suuremmat hankinnat on onneksi jo tehty. Eilen shoppailin ensimmäistä kertaa vaippoja, kun kävin etsimässä kaupasta sitä kaikkein pienintä vaippakokoa vauvan ensimmäisiä viikkoja varten. Neuvolassa terveydenhoitaja tosin muistutti juuri tänään, että kannattaa asennoitua siihen, että laskettu aika luultavasti ylittyy eli aikaa hankinnoillekin vielä on. Toisaalta tämä loppuaika on sen verran arvaamatonta, että itse tykkäisin jo saada kaiken valmiiksi.




Vauvanhuone on edelleen aika keskeneräinen, mutta sisustushankintoja täytyy nyt suosiolla siirtää vähän tuonnemmaksi, kun kaikkea vaan ei valitettavasti voi ostaa kerralla. Yksi missioni oli kuitenkin löytää huoneeseen kivat verhot ja niiden kanssa tuskailinkin jo pidemmän aikaa, kun mitään sopivia ei tuntunut löytyvän valmisverhomallistoista tai muualtaan. Eurokangas toi tilanteeseen lopulta pelastuksen, ja viime viikolla siellä käydessäni ihastuin raikkaisiin raitakuoseihin, joista tilaukseen meille lähti tuo sinivalkoraidallinen kangas. Ompelutyö valmistuu vasta kesäkuun puolella, joten saa nähdä kumpi ehtii ensin: vauva vai verhot.
 

Pinnasänkyyn petasin tässä hiljattain petivaatteet ja asettelin reunasuojuksen paikoilleen, ja nyt sänky alkaa näyttää jo siltä, että siellä voisi joku ihan oikeasti nukkuakin. Toistaiseksi sängyssä asustelee vielä karvainen apinavauvamme, joka ihmisvauvan saapuessa joutuu etsimään uuden majapaikan. Finlaysonin verkkokaupan alepäiviltä olin aiemmin tilaillut vauvan lakanasetin, tyynyn ja peiton, ja sängyssä pientä käyttäjäänsä odottavat nyt Finlaysonin ihanat harmaasävyiset Elefantti-lakanat.

Kaipa se huone tässä siis pikkuhiljaa valmistuu. Tosiasiassahan vauva ei edes tule asumaan huoneessaan heti ensimmäisinä viikkoinaan (eikä varmaan hirveästi muutenkaan välitä millaiset verhot tai matto siellä on), mutta minkäs odottaja tälle pesänrakennusvietilleen mahtaa ;)

17.5.2015

Pingviini täällä hei

Loppuraskauden vaivat ovat tainneet löytää tännekin. Viime päivinä olen ollut kuin mikäkin vaivainen ja edennyt välillä ihan etanavauhtia pingviinin lailla vaappuen.


Aiemmat pienet tuntemukset lonkan/lantion alueella ovat viime päivinä muuttaneet muotoaan ajoittain aika pahaksikin kipuiluksi ja jumitukseksi jossain oikean lonkan alueella selän puolella. Kävellessä kipu saattaa yhtäkkiä säteillä pitkälle reiteen ja koko jalka tuntuu silloin jäykistyvän tai pettävän alta. Yhtenä kivuliaimpana päivänä mietin jo pääsisinkö aamulla ylös sängystä ollenkaan ja kainalosauvoistakin on tullut haaveiltua. Yön aikana kipuilut ovat kuitenkin onneksi aina helpottaneet, kun kroppa on saanut lepoa.

Ystävä vinkkasi, että kyseessä saattaisi olla iskias, joka etenkin loppuraskaudessa on varsin yleinen vaiva, ja siltähän tuo vaikuttaisikin. Iskias, eli Wikipedian mukaan lonkkahermosärky, johtuu iskiashermon ärsytyksestä tai tulehduksesta ja kipu säteilee yleensä selästä pakaraan ja jalkaan. Raskauden loppuvaiheessa iskiassäryn voi aiheuttaa se, että kohtu painaa iskiashermoa, mutta kaikilla odottajilla vaivaa ei kuitenkaan ilmaannu.

Itselleni on ihan uusi tunne, että kroppa laittaa yhtäkkiä tällä lailla hanttiin. Raskausaikana olen tähän saakka päässyt fyysisten vaivojen kanssa aika vähällä enkä aiemminkaan elämässäni ole joutunut kärsimään mistään kummemmista fyysisistä kolotuksista, jotka rajoittaisivat elämää pidemmän aikaa. Raskaus on muuttanut itseäni kuitenkin kärsivällisemmäksi ja armollisemmaksi kroppani suhteen, minkä vuoksi tämäkään rajoite ei ole saanut minua masentumaan tai menettämään malttiani, niin kuin joskus aiemmin olisi voinut käydä. Kipua on myös paljon helpompi kestää kun tietää, mikä ihana syy sen aiheuttaa.

Nyt siis vain hiljaa hissutellen eteenpäin, vuodepotilaaksi ei nimittän kannata ryhtyä, vaikka vähän jomottaisikin. Liikunta auttaa iskiassärkyyn pitkällä tähtäimellä ja kävelylenkeistäni pyrin kyllä pitämään edelleen kiinni ihan henkisenkin hyvinvoinnin vuoksi. Onneksi tässä lomalla ei ole kiire minnekään, vaan pingviinimäinen vaappuminen paikasta toiseen on ihan ok.

15.5.2015

Huolia ja pelkoja

Raskaus on ihana ja onnellinen asia, mutta ainakin omalla kohdallani se on tuonut mukanaan myös monia huolia ja pelkoja.

Aivan alkuvaiheessa, kun olin juuri saanut tietää raskaudesta, en ollenkaan uskaltanut luottaa siihen, että raskaus varmasti jatkuisi. Tiedostin ehkä liiankin hyvin sen tosiasian, että ensimmäisten viikkojen aikana keskenmenon riski on vielä suuri. Hoin itselleni ja miehelle, että katsotaan nyt rauhassa nämä ensimmäiset viikot, vielä ei mikään ole varmaa. Raskaudesta kerroimme läheisille vasta 14. raskausviikolla. Koin, etten kestäisi mitään hössötystä ja kyselyitä, jos jokin menisikin vikaan. Toisaalta, jos raskaus sitten olisikin mennyt kesken, niin olisin varmasti halunnut jakaa asian edes muutamien ystävieni kanssa.


Huoleni raskauden jatkumisesta saivat näin jälkeenpäin ajatellen aika huvittaviakin piirteitä. Raskaustestejä tein alkuaikoina ainakin kaksi tai kolme kertaa vielä raskauden toteamisen jälkeen. Ihan vain varmistaakseni, että olin vielä raskaana. Olin kyllä Googlen avustuksella tietoinen siitäkin, etteivät raskaushormonit häviä kehosta heti keskenmenon tultua. Lisäksi oli useampi kerta kun yöllä vessassa käydessäni minun oli pakko laittaa valot päälle (mitä en normaalisti tee), että varmasti näin, ettei vessapaperiin vain ollut tullut verta.

Ensimmäiset lääkärikäynnit olivat hyvin jännittäviä ja tutkimuksissa pelkonani oli se, ilmestyisikö ultraäänilaitteen näytölle pelkkää tyhjää, vai oliko kohdussa todella elämää. Alkuraskauden ultraäänitutkimus 12. raskausviikolla oli yksi huojennus, kun saimme tietää, että alkiosta oli nyt kasvanut sikiö, jolla oli kaikki hyvin. Huolet eivät kuitenkaan loppuneet tähän, sillä tuntui, että taivalta ennen synnytystä oli vielä pitkään jäljellä. Ihmisvilinässä pidin usein käsiä suojaamassa vatsaani ja töissä huomasin väistäväni refeksinomaisesti lasten äkkinäisiä liikkeitä tai esimerkiksi minua kohti juoksevaa lasta.


Kun sain neuvolasta listan ruoka-aineista, joita raskauden aikana suositellaan vältettäväksi, huolestuin kun tajusin syöneeni jotain kiellettyä. Erään kylässä syödyn juustosalaatin jälkeen odotin kauhulla ilmaantuisiko minulle listeria-tartunnan oireita, koska en ollut varma salaatissa käytetyn juuston laadusta. Google lauloi moneen otteeseen kun selvitin, olinko voinut aiheuttaa sikiölle jotain haitallista. Ensimmäinen sydänäänien kuuntelu neuvolassa oli myös ahdistavaa, kun terveydenhoitaja ei aluksi millään meinannut löytää ääniä. En tiedä montako minuuttia siinä oikeasti kului, mutta se tuntui aivan ikuisuudelta. Tuijottelin kattoon ja mietin, miten hirveää olisi, jos ääniä ei löytyisikään. Kotona miehen kunnellessa vauvan sydänääniä vatsan päältä tulen edelleen helposti levottomaksi, jos ääniä ei heti löydykään.

Vauvan liikkeet alkoivat tuntua vähän ennen raskauden puolivälilä, mikä helpotti jatkuvaa miettimistä siitä, oliko kaikki varmasti hyvin. Liikkeiden tuntemisen myötä hiipi huoli kuitenkin helposti mieleen, jos jonakin päivänä tuntui, että vatsan sisällä oli ollut hirveän hiljaista. Saatoin miettiä mielessäni, olisiko sekin yksi painava tavara pitänyt jättää nostamatta? Olinko omalla toiminnallani aiheuttanut vauvalle jotakin? Toisaalta, olen myös muutaman kerran huolestunut siitä kun vauva on ollut erityisen villillä päällä ja miettinyt, onko pienellä varmasti kaikki hyvin kun sillä lailla elämöi.


Selvisin koko talvesta ilman sen kummempia kaatuiluja, mutta sukset jalassa onnistuin kerran pyllähtämään oikein kunnolla. Häntäluu tärähti ja takapuolessa oli mustelma monta päivää. Soitin seuraavana aamuna neuvolaan kysyäkseni, oliko jotain kamalaa voinut sattua ja sain sieltä hyvin rauhoittelevan vastauksen. Jonkin aikaa meni kuitenkin tapauksesta toipuessa. Yritin järjellä ajatella, että mitään tuskin tapahtui, koska minkäänlaisia oireita ei ilmaantunut, vauva likkui ja tärähdys ei ollut kuitenkaan niin kova. Tämä oli kuitenkin pahin pelästyminen koko raskausaikana ja silloin tajusin, miten rakas pienestä ihmisen alusta sisälläni oli ehtinyt muodostua. Oli aivan sydäntä raastava ajatus, jos pikkuiselle olisi nyt sattunut jotakin pahaa.

Raskausaikana aivan kaikesta taitaa siis löytyä huolenaihetta odottajalle. Läheiseni ovat lähinnä varoitelleet esimerkiksi tuolille kiipeämisestä tai liukkaista keleistä ja kyselleet terveydentilastani. Tällä hetkellä päällimmäisenä huolenaiheenani on synnytys ja erityisesti se, että vauva saataisiin turvallisesti ja terveenä ulos vatsasta. Eivät huolet kuitenkaan varmasti synnytykseen lopu; lapsen synnyttyä alkaa huolehtiminen pienen ihmisen puolesta, eikä se huoli taida äideillä päättyä lapsen kasvettua aikuiseksikaan.

13.5.2015

Ennenaikaisuus ohitettu

Tänään saavutettiin raskausviikko 37+0, mikä tarkoittaa, että meidän vauveli on nyt ohittanut ennenaikaisen syntymän rajapyykin. Hassu ajatus, että synnytys voisi hyvin käynnistyä ihan lähipäivinä  tai sitten vasta viiden viikon kuluttua, kun laskettu aika on jo ohitettu. Luultavasti synnytys kuitenkin tapahtuu joskus näiden kahden ääripään välillä muttei vielä kovin pian. Viimeiset viikot ovat Vau.fi-sivuston mukaan vauvalle lähinnä massan keräämistä ja kehityksen hienosäätöä ja ilmeisesti keuhkoissa tapahtuu vielä jotain viimeistelyä. On ihanaa tietää, että pikkuinen on periaatteessa valmis syntymään ja kyllähän häntä täällä innolla odotetaankin, mutta en kuitenkaan yhtään halua kiirehtiä asiaa; vauva saa tulla sitten kun on valmis tulemaan :)

Kuva: Vau.fi

37. raskausviikko

Niin vain on yksi raskausviikko taas vierähtänyt ja laskettu aika sen kuin lähestyy lähestymistään. Olen sen verran toimelias ja aktiivinen ihminen, että olen aina ajatellut, että tuskastuisin varmasti pidemmän päälle ilman säännöllistä, rutiineja tuovaa tekemistä (eli työtä tai opiskelua), mutta tämän hetkinen lomailu ei ole kyllä ollenkaan alkanut puuduttaa tai tuntua pitkäveteiseltä. Pientä ohjelmaa ja tekemistä on ollut sopivasti ja lisäksi olen saanut tehdä vauvan tuloon liittyviä valmisteluja kaikessa rauhassa.

Tällä raskausviikolla alkoi perhevalmennus, jossa käsiteltiin ensimmäisellä kerralla synnytystä. Synnytys on ollut viime aikoina paljon mielessä ja siitä olenkin jo kirjoitellut täällä ja täällä. Näin loppua kohden mentäessä uudeksi "vaivakseni" ovat ilmaantuneet satunnaiset lonkkien tai nivusten seudun jumitukset ja muut tuntemukset. Jotain synnytykseen valmistautumista siellä lantionseudulla on siis tainnut alkaa tapahtua.

Vauvan liikkeet, tai se miten ne tunnen, ovat muuttuneet toisenlaisiksi nyt loppuraskaudessa. Alussa potkut tuntuivat terävinä ja selkeinä ja välillä oikein näki, miten vauva heitti kuperkeikkaa kun vatsanahka velloi puolelta toiselle. Potkuja tulee välillä edelleen, mutta enemmän liikkeet ovat nyt sellaista puskemista tai tunkemista eri suuntiin. Sanonkin aina, että nyt se vauva taas venyttelee. Vauvan jalat saattavat esimerkiksi työntyä jonnekin kylkiluitteni väliin ja takapuoli kohoilla vatsan toisella puolella. Aikamoinen myllerrys siellä edelleen päivittäin käy, mutta huomaa kyllä, että mahan sisällä alkaa olla jo ahdasta.

Tälle raskausviikolle sattui myös ihanan aurinkoinen äitienpäivä, jota sain vielä viettää vauva vatsassa. Puolen vuoden päästä pääsemme sitten viettämään ensimmäistä isänpäivää ja ensi vuonna äitienpäivää vähän uudelaisissa tunnelmissa.

Äitienpäivänä 10.5.2015 (rv 36+4)

11.5.2015

Ajatuksia ja toiveita synnytyksestä

Viime aikoina olen yrittänyt muodostaa jonkinlaisia ajatuksia ja mielipiteitä synnytyksestä muun muassa synnytysoppaita lukemalla, ja joitain ajatusten suuntaviivoja olen saanutkin aikaiseksi. Viime viikolla alkoi myös perhevalmennus ja siellä ensimmäisen tapaamisen aiheina olivat: "Milloin lähden sairaalaan" ja "Synnytyksen jälkeen". Lisäksi katsottiin synnytys-dvd. Nämä aiheet tulivat todellakin kuin tilauksesta!

Synnytyspaikka on itselläni ollut koko ajan selkeänä mielessä: haluan synnyttää sairaalassa osaavien ihmisten ja viimeisimmän tekniikan lähettyvillä. Sairaalassa koen saavani parhaan mahdollisen avun ja nykylääketieteen kaikki keinot ovat siellä saatavilla yllättäviä tilanteita varten. Kotona synnyttämistä en ole missään vaiheessa edes harkinnut. Tarkemmaksi paikaksi kelpaa ihan se tavallinen sairaalapeti. Synnytyksen toivon tapahtuvan alatiesynnytyksenä, mutta sen onnistumista ei tietenkään voi ennalta täysin tietää.


Kivunlievitystä olen pohtinut aika paljon, ja nyt kun olen saanut lisää tietoa eri vaihtoehdoista, tuntuu ilokaasun käyttö lääkkeellisistä kivunlievitysmenetelmistä kaikista mieluisimmalta. Ilokaasua käytettäessä kehoon ei ruiskuteta vieraita aineita ja kaasun ottamisesta saa huolehtia itse. Voisin kuvitella, että synnytyksessä on mukavaa saada hallinnan tunnetta edes jostakin asiasta. Ajattelisin ilokaasun itselleni siis ensisijaiseksi lääkkeelliseksi kivunlievitysmenetelmäksi, muita keinoja käytettäisiin tilanteen mukaan.

Epiduraalipuudutus on lukemani mukaan tehokkain kivunlievitysmuoto, mutta se voi aiheuttaa myös erilaisia, ei-toivottujakin sivuvaikutuksia. Synnytys voi esimerkiksi pitkittyä ja supistuksia saatetaan joutua vahvistamaan taas uusilla lääkkeillä. Epiduraalipuudutusta en mielestäni voi kuitenkaan sulkea täysin pois laskuista, sillä enhän voi tietää, millaisissa tuskissa synnytyksessä lopulta makaan. Ehkä kiljun synnytyssalissa saman tien: "Antakaa se epiduraali tänne heti!!"

Kivunlievitykseen on olemassa myös lääkkeettömiä vaihtoehtoja, joihin kuuluvat erilaiset hengitys- ja rentoutumistekniikat. Esimerkiksi jonkin rentoutusäänitteen kuunteleminen synnytyksen aikana ei mielestäni olisi mikään hullumpi vaihtoehto. Oikeanlainen hengitys voi puolestaan auttaa kestämään supistuksia ja rentouttamaan koko kehoa. Tässä kirjassa puhutaan siitä, miten lääkkeet voivat sotkea kehon omia prosesseja ja synnytykseen tarvittavien hormonien toimintaa. Synnytys on elimistölle valtava ponnistus ja kehon kaikki voimavarat olisi tärkeää saada siinä käyttöön. Omat ajatukseni ovat nyt vähän sellaiset, että mitä vähemmän vahvoja lääkkeitä tarvitaan, sen parempi, mutta tilanteen mukaan kuitenkin mennään.


Lisäksi uskon, että synnytyksestä selviytyy paremmin, kun raskausaikana on pitänyt huolta omasta hyvinvoinnistaan ja hoitanut kehoaan. Terveellinen ruoka, hyvä uni ja liikunta ovatkin asioita, joista olen pyrkinyt pitämään kiinni.

Synnytystapahtumaa ei tietenkään voi suunnitella tarkasti etukäteen, mutta itseäni helpottaa kun saan luotua jonkinlaista mielikuvaa ja toiveita tapahtumasta. Asian käsittely lievittää jännitystäni ja pieniä pelkojani ja toimii samalla henkisenä valmistautumisena synnytykseen. En myöskään haluaisi jäädä ikään kuin täysin ulkopuoliseksi koko synnytystapahtumasta siten, että asioita vain tehtäisiin minulle ilman, että ymmärtäisin tai ajattelisin niistä itse yhtään mitään. Loppupeleissä tärkeintä on tietysti se, että lapsi saadaan turvallisesti tähän maailmaan, olivat keinot sitten mitä hyvänsä.

10.5.2015

Hyvää äitienpäivää!

Äiti, äiskä, äippä, mutsi – mitähän nimityksiä itse tulen äitinä saamaan. Tätä äitienpäivää vietän vielä odottavana äitinä, mutta vuoden päästä äitienpäivä saa omalla kohdallani luultavasti täysin uuden merkityksen, kun edessä on ensimmäinen äitienpäivä oman lapsen kanssa. Äitejä on monenlaisia, erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisilla taidoilla ja voimavaroilla varustettuma, mutta haluaisin uskoa, että lapselle oma äiti on kuitenkin yleensä se paras ja oikea äiti. Vuoden päästä olen sitten jo vähän viisaampi siinä asiassa, millainen äiti minä olen. 


Aika jännittävä, mullistava ja vielä aika käsittämätönkin ajatus, että jo hyvin pian meistä on tulossa pieni perhe; minusta äiti ja miehestä isä, meistä yhdessä pienen lapsen vanhemmat. Koko ajan sitä tiedostaa, että elämä tulee muuttumaan lapsen myötä paljon, mutta varmasti moni asia tulee myös yllätyksenä. Edessä on aiempaan verrattuna täysin erilainen kesä ja elämä siitä eteenpäin. Nyt vain nautitaan näistä viimeisistä hetkistä kun ollaan ihan kaksistaan, vaikka meidän pikkuista täällä jo kovasti odotetallaankin.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

8.5.2015

36. raskausviikko

Tämän raskausviikon lopulla oli odotettu neuvolalääkärin tutkimus, jossa päästiin pitkästä aikaa kurkistamaan meidän masuasukkia ultraäänilaitteella. Isoltahan se siellä vatsassa jo näytti, ja pienet sormet, varpaat, nenä ja silmät olivat hyvin tunnistettavissa. Pää oli hienosti alaspäin ja asento juuri sellainen kuin olimme aikaisemmin arvelleet. Pikkuinen teki tutkimuksen aikana hengitysharjoituksia ja pientä aamujumppaa <3

Sisätutkimuksen perusteella kohdunkaulalla ei ollut vielä tapahtunut mitään, ja kuulemma ensisynnyttäjien kohdalla muutoksia alkaa näkyä yleensä muutamaa viikkoa ennen synnytystä. Tästä voi siis varmaan päätellä, että pikkuinen ei ole ainakaan ihan liian aikaisin syntymässä. Ennen 37. raskausviikkoa syntyessään vauva olisi siis vielä ennenaikainen. Vatsa oli lääkärin mukaan kasvanut tasaiseen tahtiin koko raskauden ajan, ala- ja keskikäyrien välillä.

Kahden edellisen neuvolakäynnin välillä painoni oli pysynyt täsmälleen samana, mutta nyt oli kilojakin taas kertynyt. Hemoglobiini oli sen sijaan romahtanut reippaammin alaspäin ja arvo oli nyt vain 97. Lukema oli pienoinen yllätys ja vähän harmillista, että se noin alas oli mennyt. Ihmeen hyvinä hemoglobiiniarvoni ovat tosin raskauden aikana pysytelleet, kun lukemat ovat pääasiassa vaihdelleet siinä 110 ja 120 välillä. Anemiataipumusta ja alhaisia veriarvoja minulla on siis ollut jo ennen raskautta. Nyt ei auta kuin kokeilla nostaa päivittäistä rauta-annosta ja toivoa, että vatsa kestää.

Lääkärikäynnin kanssa samalle päivälle osui myös lastenneuvolan terveydenhoitajan kotikäynti, jollaisia paikkakunnallamme tarjotaan ensisynnyttäjäperheille. Vierailun aikana juttelimme muun muassa vauvan lähestyvän syntymän ja pian koittavan vanhemmuuden mukanaan tuomista ajatuksista ja ihan konkreettisistakin asioista. Etukäteen olin vähän ihmetellyt koko käynnin tarkoitusta, mutta vierailusta jäi lopulta todella hyvä mieli ja koin sen ihan tervetulleeksi. Näin ensikertalaisena olen ihan mielelläni ottanut kaiken tarjotun tuen ja tiedon vastaan.

Tällä raskausviikolla vietettiin myös vappua, joka sujui rauhallisissa merkeissä muun muassa omatekoisia munkkeja paistellen ja kotona saunoen. Viikonloppuna olin viettämässä hyvän ystäväni polttareita, ja sain taas huomata, miten huono olen nykyään valvomaan. Silmät luppasivat jo yhdeksän aikaan, mutta sinnittelin kuitenkin puolille öin, mikä sitten kostautui seuraavana päivänä aivan järkyttävänä väsymyksenä ja itkuisuutena. Lisäksi taisin vähän vilustua ja muutama päivä meni senkin takia lepäillessä. Olipahan rankkaa juhlimista :D Viikonloppuna ohittui myös yksi rajapyykki ja nyt ollaan alle kuukauden päässä lasketusta ajasta, jänskää!


Loppuun vielä vilustuneen mamman tyylikäs kotilookki ja vappupallo omasta takaa ;) (rv 35+5)

6.5.2015

Uusi pinnasänky

Jipii viikonloppuna kotiutettiin uusi ihana pinnasänky! Ikeaan ei lopulta tarvinnut lähteä sänkyä hakemaan, kun vanhempani lupasivat kustantaa pinnasängyn vauvalahjaksi ja sopiva yksilö löytyi läheisestä Lastentarvike-liikkeestä. Pinnasänky on malliltaan Troll Basic, joka on juuri sellainen sopivan siisti ja simppeli muotoilultaan. Pinnat tuossa ovat perinteisten pyöreiden sijaan leveät ja sängyn alapohjaa saa säädettyä kolmeen eri korkeuteen. Lisäksi toinen laidoista on irrotettavissa ja siihen voi myöhemmin halutessaan vaihtaa samaan sarjaan kuuluvan Troll Juniorlaidan, jolloin sänky muuntuu taaperolle sopivaksi. Samasta putiikista sänkyyn ostettiin myös Troll-vanupatja.

Kävi vielä niin hyvä tuuri, että Lastentarvikkeessa oli meneillään alepäivät, minkä vuoksi sekä sängyn että patjan hinnasta lähti mukavasti euroja pois. Yhteishintaa paketille tuli lopulta vähemmän kuin mitä pelkkä sänky olisi normaalihintaisena maksanut. Lämmitti kovasti tällaisen alehaukan mieltä, vaikka rahat eivät omasta pussista tällä kertaa menneetkään :)

Sänky kaipaa vielä vuodevaatteita ja vauvanhuone itsessään muun muassa uusia verhoja ja muuta pientä sisustusta. Pinnasängyn myötä huone alkaa kuitenkin vihdoin näyttää oikeasti tulevalta vauvanhuoneelta eikä vain roju- ja vauvatarvikevarastolta niin kuin se tähän saakka on harmikseni ollut.

5.5.2015

Synnytysjännitys nostaa päätään

Viikkojen vähetessä on synnytys alkanut pyöriä mielessä aiempaa enemmän. Ennen tätä en hirveästi uhrannut ajatuksia koko asialle, sillä synnytys tuntui alkuraskaudessa ja vielä pitkään sen jälkeenkin hyvin kaukaiselta asialta. En halunnut kerätä itselleni turhia ahdistuksia tai pelkoja synnytyksestä pohtimalla sitä kovin aikaisessa vaiheessa, ja pyrin oikeastaan sysäämään koko asian pois mielestäni. Ajattelin, että synnytystä on turha alkaa miettiä, kun edessä on vielä niin paljon tapahtumia ennen sitä.

Nyt kuitenkin tuntuu, että viikot vierivät eteenpäin aivan hirvittävällä vauhdilla ja laskettu aika on koko ajan lähempänä. Raskaus on jo niin pitkällä, että lapsihan voi hyvin syntyä jo muutaman viikon päästä! Ehkä eniten jännitystä luo juuri se, että mitään tarkkaa aikataulua ei ole tiedossa. Lasketun ajan päivämäärä on tähän asti toiminut määränpäänä ja sitä on odotettu, mutta tosi asiassa vauva voi päättää syntyä vaikka kaksi viikkoa ennen tai jälkeen tämän päivämäärän. Olen myös alkanut miettiä ihan konkreettisia asioita: mistä tiedän, että synnytys alkaa, mitä minun tulee tehdä synnytyksen käynnistyessä, onko jotain tärkeitä vauvantarvikkeita vielä hankkimatta, pitäisiköhän kohta pakata jo sairaalakassi..?

Lukiessani synnytysoppaita sekä muuta raskauteen liittyvää kirjallisuutta (esim. tämä) ja kertomuksia minua on alkanut ahdistaa myös oma valmistautumattomuuteni. Esitietolomake, johon sai kirjata myös synnytykseen liittyviä toiveita tai muita terveisiä lähti neuvolan kautta sairaalaan jo useita viikkoja sitten, ja silloin en osannut kirjoittaa toiveeksi yhtään mitään. Nyt olen kuitenkin havahtunut siihen, että synnytykseen pitäisi itse asiassa valmistautua ja sitä varten voisi myös harjoitella jotenkin. Lisäksi olisi hyvä, jos minulla olisi edes jotain ajatuksia koko tapahtuman suhteen. Synnytys tulee luultavasti olemaan yksi elämäni järisyttävimpiä kokemuksia ja kropalleni valtava ponnistus, joten ei sinne ihan pystymetsästä ehkä kannattaisi mennä.

Jonkinlaista synnytykseen liittyvää jännitystä alkaa siis olla havaittavissa. Ei mitään paniikkia tai pakokauhua, mutta synnytys pyörii kuitenkin mielessä päivittäin. Kaikkia ajatuksia en edes oikein osaa pukea sanoiksi ja välillä tuntuu, että sisällä on vain joku epämääräinen möykky, mihin liittyy jännitystä ja huolta tuntemattomasta, mutta jota ei kuitenkaan saa ulos. Jännitystäni ja ahdistustani olen yrittänyt lievittää lukemalla ja hankkimalla tietoa, ja ehkä kohta ajatuksenikin alkavat selkiintymään kun synnytys ei ole enää jotakin täysin vierasta ja tuntematonta. Perhevalmennusryhmämme alkaa myös tällä viikolla ja siellä ensimmäisellä tapaamisella käsitellään juuri synnytystä, mikä varmasti auttaa asiaa lisää.