29.8.2016

Taaperon sanastoa

Otsikon olisi voinut laittaa lainausmerkkeihin, sillä kohta vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen taaperomme ei ole vielä lausunut varsinaisia ensimmäisiä sanojaan. Hänellä on kuitenkin joukko muita tunnistettavia äännähdyksiä ja muita kommunikointikeinoja, joiden merkitykset olemme oppineet. Tässä muutamia esimerkkejä taaperosuomi-sanakirjastamme:

pruumm (päristellen) = auto tai muu vastaava menopeli

haahahaa = hevonen (oikea tai keinuheppa)

korkea, innostunut äännähdys samalla innokkaasti osoitellen = joku eläin, yleensä koira

suun maiskautus huulet sisäänpäin käännettynä = marjat (perinteisten mustikoiden ja mansikoiden lisäksi myös pihalla pensasaidasta bongatut aroniamarjat)
 
? + sormella osoitus = mikä tuo on?
 
pään nyökäytys hymyssä suin (yleensä ota-anna-leikin yhteydessä) = kiitos / ole hyvä

etusormella osoitus = anna tuo / katsotaan tuota / mennään tuonne

pään nyökkäily rytmikkäästi = jostain kuuluu musiikkia / laitetaan musiikki soimaan

kädet ojossa = syliin!

Muitakin äännähdyksiä pojalta löytyy, mutta niitä on aika vaikea selittää sanoin. Esimerkiksi tietynlainen ääni tarkoittaa, että hän tarvitsee apua tai että häntä sattuu.

Aika yleinen lasten ensimmäinen sana taitaa olla äiti, vaikka sitä voisi luulla aika vaikeaksikin sanaksi. Jossain vaiheessa alle vuoden ikäisenä poika päästeli suustaan paljon ätti- ja ättä-hokemia, mutta ne eivät tulleet missään tietyssä asiayhteydessä ja ovat sen jälkeen unohtuneet. Jos olisimme ruotsalaisia poika olisi sen sijaan jo aikaa sitten sanonut mamma ja pappa. Kirjoja taapero tykkäsi lukea kesällä kovasti, mutta nyt innostus on vähän laantunut. Koitan kuitenkin aina välillä napata kirjan käteen ja lukea pojalle ääneen, etteivät kirjat aivan unohtuisi ja että hän kuulisi monipuolista kieltä. Ruokailun jälkeen vielä syöttötuolissa istuessaan pojalle iskee yleensä varsinainen höpötysvaihde, jolloin kailotetaan mämmämmää ja bä bä bä kovaan ääneen ja välillä vinhasti sormella huitoen; kai se täysi vatsa sitten irrottaa kielenkannat aivan perusteellisesti! :D

Millaisia ensimmäisiä sanoja tai äännähdyksiä teidän perheessänne on kuultu?

10 kommenttia:

  1. Hauska postaus :) Ihania noi kaikki pienen omat "sanat" kun ei vielä oikeita kunnolla tule. Lukallakaan ei niitä oikeita sanoja vielä paljon ole, mutta äiti oli se eka sana ja se on käytössä ahkerasti. Mun sydän sulaa joka kerta kun Luka on isin kanssa suihkussa ja sitten kun on valmis, niin sieltä oven takaa alkaa kuulua vaativa ÄÄÄI-TI kun mun pitää tulla hakemaan taapero pois ja kuivata :')

    Myös tomera EI kuuluu täällä suht usein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ihana huutelija :) Yllättävän paljon näitä omia "sanoja" olikin nyt kun aloin oikein miettimään. Saa nähdä milloin se eka oikea sana tulee, vai tuleeko sitten jo kokonainen lause :D

      Poista
  2. Meillä nyt vuosi ja reilu 3kuukautta ja yht äkkiä niitä uusia sanoja on alkanut tulla ihan ropinalla. Ihan ensimmäinen sana oli hauva (joskus 11kk iässä) ja toinen oli äiti. Uusimpana poika keksi tänään sanoa kopotikopotikopoti (ei kyllä ollut missään asiayhteydessä, mutta ollaan sitä sanottu pojalle hepasta puhuessa) ja voi miten hauskalta se kuulostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän höpistään jo kovasti :) hassua jos meidänkin pojan suusta alkaa kohta pulpahdella sanoja! Tuosta hauvasta tuli mieleen, että kerran poika oli mun poissa ollessani sanonut "vauva" kun oli kuullut niin telkkarista, mutta luulen että se oli vain sattumaa kun muutenkin hoki silloin "vavava" tms. :)

      Poista
  3. Kiitos mainiosta tekstistä! Meillä tota ättää ja äittää on hoettu kanssa jo tovin (poika nyt 1v.4kk), mutta tänään aamusella poika innostui hokemaa isää, niin, että i oli painokas ja sitä seurasi tauko, jonka jälkeen tuli säää tai välillä täää! Oli isällä liikutuksessa pitelemistä :) Tsekkaa, jos siltä tuntuu blogitekstini aiheesta:
    http://juhaniteras.blogspot.fi/2016/07/puhumaan-oppimisesta-sanoista-ja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Kävin lukaisemassa tekstisi, ihan mahtavia ensisanoja sielläkin! Saa nähdä tuleeko itsellä tippa linssiin, kun ensimmäisen kerran kuuluu "äiti" :)

      Poista
  4. Aivan ihania äännähtelyjä teillä! Minun pikkuinen oli kovin hiljainen ensimmäiset kuukaudet ja yhtäkkiä pamahti sanomaan äiti, mamma, mummo ja isä. Anna syli taisi tulla seuraavaksi, johon jämähdettiin, kunnes uusperheen velipuolien kanssa sitten opittiin puhumaan kun vanhat tekijät ja nopeasti. Selkeitä äännähtelyjä ei ollut ennen puhumista, taidettiin aika vauvailusta hypätä suoraan isoksi pojaksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näitä taaperon höpinöitä kyllä hauska kuunnella, toinen välillä niin tosissaan yrittää kertoa meille jotain :) Teillä onkin alettu puhumaan aika rytinällä! Sisarusten malli taitaa jonkin verran edesauttaa tätäkin asiaa, niin kuin kai liikkumaan oppimistakin.

      Poista
  5. Piti ihan luntata mitä meiän tytöllä oli käytössä 1v 3kk, oon laittanu ylös aina noita koska ainakaa ite en millään muistais muuten.. :D

    Näyttää olleen ssti (viesti puhelimeen), äittä, ei, tti (tutti), vauva, kka (kukka), lele (käveleen), välillä eijä (leipä) ja engät (kengät). :) kauheeta et yks ekoista sanoista oli tuo viesti :DD luulin etten oo paljo puhelimella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania sanoja! Ja hyvin tuo viesti-sanakin poimittu :D nykylapset ne taitaa oppia vähän erilaisia sanoja kuin vanhempansa pienenä. Täytyy itsekin muistaa kirjoitella ylös näitä, on sitten myöhemmin hauska muistella :)

      Poista