1.8.2016

Taaperon tomaattipasta

Olen onnellinen siitä, että pojasta on tullut varsin monipuolinen ruokailija, joka syö useimmiten hyvällä ruokahalulla ja maistelee kiinnostuneena uusia asioita. Lemppariruokaa on lihan tai kalan kanssa tarjoiltu tomaattipasta, joka vilahti perheemme lempiruuista kertovassa aiemmassa postauksessa. Resepti tähän yli puolivuotiaalle lapselle sopivaan ruokaan on maailman yksinkertaisin ja se tulee tässä:

Ainekset:

1 pilkottu sipuli
1 prk (500 g) tomaattimurskaa
34 dl kierrepastaa
maustemitallinen mustapippuria
2 tl yrttimausteita (esim. basilikaa, oreganoa)

Tee näin:

Lorauta kasarin pohjalle öljyä ja kuullota sipulia siinä hetken aikaa. Kaada päälle tomaattimurska. Voit vielä huuhtaista purkin pohjan pienellä määrällä vettä ja kaataa sekaan. Lisää pasta. Sekoita kunnolla ja anna seoksen kiehua pastan keittoajan verran. Sekoittele välillä. Mausta lopuksi mustapippurilla ja yrttimausteilla. Anna hautua hetken aikaa kannen alla. Jäähdytä hyvin ja tarjoile naperolle!


Tätä peruspastaa voi tuunailla helposti heittämällä sekaan vaikka pilkottua valkosipulia tai porkkanaraastetta tuomaan lisämakua. Tuo kierrepasta on siitä hyvää, että tomaattikastike tarttuu siihen hyvin kiinni, jolloin kastiketta päätyy pieneen suuhun helposti pastan mukana. Poikahan syö tätä yleensä käsin, nykyään jonkin verran myös pienellä haarukalla, mutta rippeitä syötän lusikalla. Tästä annoksesta riittää hyvin syötävää useammalle päivälle, ja laitankin yleensä osan satsista jääkaappiin ja osan suoraan pakastimeen pieniin purkkeihin. Samaan pakastusrasiaan saa mahtumaan pari annosta, kun laittaa ensimmäisen annoksen päälle leivinpaperipalan. Pastan kaverina tarjoan taaperolle esimerkiksi Simppelin sormiruokakeittiön huippuja kanapötköjä tai kypsäksi höyrytettyjä pakasteseitikuutioita, joista molemmista poika tykkää tosi paljon. 

Sinne meni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti