5.9.2016

Äidin ikiomat jutut

Mammalandian yhteistyöpostaus

Syyskuussa Mammalandian bloggaajat kirjoittavat äidin ikiomista jutuista. Aihe onkin ajankohtainen, sillä syksyn tullen moni aloittaa uuden harrastuksen, tai jatkaa vanhassa kesän jälkeen. Minä kuulun tuohon ensiksi mainittuun joukkoon.

Vauvavuotena elin hyvin paljon vain vauvalle: harrastimme pojan kanssa yhdessä muskaria ja kerhoissa käymistä, lenkkeilin vaunujen kanssa poikaa nukuttaen. Minulla ei ollut kodin ulkopuolella muita menoja kuin ilman lasta kuin ostosreissuja ja ystävien tapaamista, jos ei nyt esimerkiksi suuhygienistillä tai kasvohoidossa käymistä lasketa tähän mukaan. Pääasiassa liikuin kuitenkin paikasta toiseen lapsi mukanani. Vauvavuotena tämä ei häirinnyt minua: onhan se luonnollista, että vauva on hyvin kiinni vanhemmissaan, ja etenkin äidissä. Kovin pitkiä aikoja en olisi edes halunnut olla poissa ja imetys toi siihen myös omat rajoituksensa, vaikka sainkin pumpattua rintamaitoa talteen poissaolojani varten. Enemmän tuskailin sitä, etten saanut kotona hirveästi mitään aikaiseksi, kuin sitä, etten päässyt mukaan esimerkiksi kavereiden iltarientoihin. Ne harvat, lyhyetkin tuulettumiset poissa kotoa tekivät kuitenkin ihmeitä ja antoivat valtavasti virtaa.

Vauvavuoden päätyttyä ja pojan kasvettua alkoi hiljalleen tuntua siltä, että minäkin kaipaan taas enemmän niitä ihan omia juttujani. Miehellä on omat harrastuksensa, minä olen kiinnostunut vähän toisenlaisista asioista. Olen jo todella pitkään haaveillut esimerkiksi jonkinlaisesta valokuvauskurssista, koska olen todella laiska opiskelemaan kameran kaikkia ominaisuuksia itsenäisesti. Kotona tuntuu myös siltä, ettei aika tai keskittyminen oikein riitä perusteelliseen perehtymiseen ohjekirja kourassa. Sattuikin sopivasti, kun loppukesällä kansalaisopiston kurssivalikoimaa selatessani löysin järjestelmäkameran käytön lyhytkurssin, joka kuulosti juuri sopivalta. Ilmoittauduin kurssille heti kun se oli mahdollista ja siitä asti olen odottanut noita muutamaa syyskuun viikonloppua aivan innoissani! Valokuvaus on sellainen ikioma juttuni, josta olen ollut jossain määrin kiinnostunut oikeastaan jo aika pienestä pitäen. Rippilahjaksi sain isovanhemmiltani ensimmäisen oman (filmi)kameran, joka on tallessa edelleen, ja valokuvia ja valokuvataidetta olen rakastanut katsella aina.

Toinen ikioma juttuni, joka on raskauden ja vauvavuoden aikana ollut vähän tauolla on liikunta. Juoksulenkkeily oli ennen henkireikäni, mutta raskauden ja pojan syntymän jälkeen en ole vielä löytänyt takaisin lenkkipoluille. Rapistunutta lihaskuntoani olen voivotellut jo pitkään ja päätin nyt syksyn kunniaksi ryhdistäytyä siinä asiassa vihdoinkin. Hommasin siis kymppikortin lähisalille, minne suuntaan kerran viikossa bodypumppiin, joka oli jo opiskeluaikoina yksi ryhmäliikuntatuntien lemppareitani. Pari kertaa olen tunnilla käynytkin ja ensimmäisellä kerralla olin aivan onnesta soikeana jo alkulämmittelyn aikana, olin niin kaivannut! Iloisena yllätyksenä sain myös huomata, etten ollutkaan aivan rapakunnossa, vaan jaksoin tunnin pituisen pumppailun yllättävän hyvin. Kai se lapsen kanniskelu ja nostelu sitten tosiaan pitää jonkinlaista lihaskuntoa yllä! :D

Tuntuu kivalta, että tälle syksylle minulla on jotain ihan omaa tiedossa. Lapsiperheessä perheenjäsenten omat harrastukset ovat kuitenkin mielestäni aina osa isompaa kokonaisuutta, jossa kaikki on otettava huomioon. Tasa-arvoisen vanhemmuuden kannattajana en voisi hyväksyä sitä, että vain toinen juoksisi kaikki illat omissa harrastuksissaan ja menoissaan. Tässä elämäntilanteessa en itse koe, että voisin, enkä edes haluaisi, harrastaa aivan valtavasti, sillä haluan olla iltoja myös kotona, jolloin koko perhe on koolla. Lapsen kasvettua aikaa tulee taas enemmän omille jutuille. Kuitenkin koen, että vanhemmilla on tärkeää olla edes yksi oma juttu, jossa pääsee tuulettamaan päätä ja hakemaan voimia arjen pyörittämiseen. Oli sitten kuinka omistautunut kotiäiti tai -isä tahansa, niin jokin oma harrastus tai säännöllinen meno kodin ulkopuolella tekee varmasti vain hyvää.

Mitkä ovat teidän omia juttujanne?

Mammalandian kotisivuille pääset tästä ja Facebook-sivuille tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti