17.11.2016

Pientä purtavaa muumifaneille

Yhteistyössä Mammalandia ja Real Snacks

Joku ehkä mieltää erilaiset vauvanruokahyllyltä löytyvät naksut ainoastaan vauvojen ruuaksi, mutta meillä pian puolitoistavuotias taapero popsii edelleen hyvin mielellään eri sorttisia naksuja. Tiedämpä muutaman tapauksen, joiden perusteella ne maistuvat hyvin vähän isommillekin lapsille! Nämä vauvojen "kuivamuonat" kuuluvat meillä usein osaksi välipalahetkiä ja kulkevat säilyvyytensä ja helppoutensa vuoksi mukana myös eväsrasiassa. Suussa sulavat maissinaksut olivat myös yksi helppo tarjottava lapselle, kun aloittelimme kiinteitä ruokia sormiruokailemalla.

Erilaisia naksuja meille on siis kulkeutunut kaupasta jo pitkään, ja nyt pääsimme vaihtelun vuoksi maistelemaan Moomin maissinaksuja, joita kotimainen sipsitehdas Real Snacks meille lähetti. Real Snacks on varmaan monille tuttu aikuiseen makuun sopivista sipseistään, mutta samaisen Pyhäntäläisen yrityksen käsialaa ovat myös nämä vauvanruokahyllystä löytyvät vauvojen ja taaperoiden rapeat ja rouskuvat naksut, joiden paketeissa hattivatit seikkailevat puhun niistä tässä postauksessa hieman tuttavallisemmin "Muumi-naksuina" tästä eteenpäin. Kullankeltaiset Muumi-naksut on valmistettu luomumaissijauhosta, eivätkä ne sisällä ollenkaan kahta kuuliaisten vanhempien välttelemää paholaista: suolaa tai sokeria. Siniseen pussiin pakattujen tavallisten maissinaksujen lisäksi Real Snacksin valikoimassa on myös mansikan aromilla maustettu, vaaleanpunaisesta pussista löytyvä versio.  

Taaperon naksuinnostus vaihtelee, mutta juuri nyt Muumi-naksut maistuvat paljon paremmin kuin esimerkiksi ruisnaksut. Jonkin verran yritän kuitenkin rajoittaa maissinaksujen syöntiä, sillä olen kuullut, että ne saattavat kovettaa lapsen vatsaa. Pakko muuten myöntää, että olen kehittänyt jonkinlaisen himon Muumi-naksuihin itsekin ja tykkään popsia niitä silloin tällöin margariinirasiaan dipattuna. :D Itse pidän enemmän Muumien originellista versiosta, kun taas taapero popsii molempia makuja sen kummemmin välittämättä. Pojan välipalalautasella vierailemalla olen myös huomannut, että Muumi-naksut eivät ole aivan yhtä höttöä kuin toisen merkin maissinaksut, vaikka suussa sulavia ovatkin


Mitä otsikossa mainittuun muumifaniuteen tulee, niin se koskee perheessämme toistaiseksi lähinnä minua. Taapero kyllä pitää muumihahmoista, joita on kiva katsella muutamasta muumiaiheisesta kirjasta, joita meillä on. Pikku Myytä hän nimitti jossain vaiheessa sanalla "phyy", ja hän osoittaa innoissaan esimerkiksi muumipeikon kuvaa sellaisen bongatessaan. En kuitenkaan voi sanoa, että poika olisi muumeista jotenkin erityisesti innostuneempi kuin muista lapsille suunnatuista hahmoista, autot taitavat viedä voiton kaikesta tällä hetkellä... Minä sen sijaan rakastan muumikirjoja ja muumipiirrettyjä ja onhan meillä keittiönkaapissa myös iso kokoelma muumimukeja. Varmasti mukana on nostalgisointia omaa lapsuuttani kohtaan, mutta odotan jo innolla, että pääsen katsomaan vanhoja kunnon muumipiirrettyjä oman lapsen kanssa ja noiden katseluhetkien terveelliseksi herkkuevääksi sopivat tietenkin Muumi-naksut paremmin kuin hyvin! ;) 

Seuraa Mammalandian kuulumisia Facebookissa täällä ja Real Snacksin viimeisimpia uutisia täällä. 

Moomin maissinaksut saatu 

2 kommenttia:

  1. Meillä Hugo ei olekkaan vielä koskaan maistanut noita Muumin naksuja. Toi mansikka vois kyllä päästä kokeiluun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilkaa ihmeessä, mansikasta saa ainakin kivaa vaihtelua! :)

      Poista