28.12.2016

Ihana joulu

Pyhät ovat takanapäin, loppuvuoden suklaakiintiö on täynnä ja pää on vähän sekaisin siitä, mipäivää nyt oikein eletäänkään. Joulua vietimme iloisissa tunnelmissa meillä kotona. Lumettomuuskaan ei haitannut, eikä se, että aattoaamuna ulkoilimme taaperon kanssa vesisateessa. Vieraat alkoivat valua meille pojan päiväuniaikaan, laittelimme yhdessä jouluaterian tarjolle, ruokailun jälkeen availimme lahjoja ja illan päätteeksi nautiskelimme jälkiruokaa. Joulupäivää vietimme pojan mummolassa ja Tapaninpäivää rauhassa kotona.

Joulupukkia meille ei aattona vielä saapunut, mutta taapero oli innokas lahjojen jakaja ja osasi hienosti viedä paketit oikeille omistajilleen ohjeiden mukaan. Poika sai odotettavasti aikamoisen kasan lahjoja ja yhdessä ihastelimme mitä kaikkea niistä paljastui: minimarakassit, vaatteita, talvileluja, iso traktori ja oveen kiinnitettävä koripalloteline esimerkiksi. Omista paketeistani löysin muun muassa kymppikortin ryhmäliikuntatunneille, lettupannun ja leffalippuja. Me taas muistimme läheisiä taaperon kuvilla täytetyillä seinäkalentereilla. Jouluruuista taapero maisteli laatikoita ja vähän kinkkuakin, mutta rosolli taisi olla mieluisinta. Itseäni sain onnitella onnistuneista bataatti- ja lanttulaatikoista, jotka tänä vuonna paistoin kaupan valmissoseesta. Suklaata ja glögijuustokakkua olen popsinut siihen tahtiin, että herkkukiintiö on taas hetkeksi täynnä ja lenkkipolut (ja se ryhmäliikunta!) houkuttavat nyt erityisen paljon. 

Oli ihanaa viettää joulua pirteänä ja sen johdosta myös hyväntuulisena. Tuoreessa muistissani on vielä viime vuoden joulu, jota varjosti loppuvuoden katkonaisista öistä johtuva raju väsymys. Joulun viettäminen omassa kodissa tuntui myös taaperon kanssa kaikista sujuvimmalta ratkaisulta, kun saimme valmistella joulua rauhassa ja vältyimme paikasta toiseen ajelulta sekä tavaroiden roudaamiselta. Joulu oli ihana, mutta etenkin aatto vilahti ohi kovin nopeasti. Illan päätteeksi haaveilimme miehen kanssa sellaisesta joulunvietosta, jolloin kenenkään ei tarvitsisi kiirehtiä kotiin, vaan istuisimme rauhassa iltaa ja kaikki voisivat jäädä yöpymään. Mistähän löytäisi edullisen kartanon ensi vuoden joulua ajatellen? :D

Pää lyö pyhien jälkeen nyt vähän tyhjää, eikä tässä oikein ole muuta sanottavaa, kuin että ihana joulu on nyt takanapäin. Uusi vuosi lähenee, mutta sen viettämisestä en tiedä vielä yhtään mitään. Mukavia välipäiviä! ♥

4 kommenttia:

  1. Ihana kuuloinen rento joulu siellä <3 meidänkin taaperon lempijouluruokaa oli rosolli :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä juurikin rentoa ja ihanaa :) <3 Heh, mikähän siinä rosollissa niin taaperoita viehättää?? :D

      Poista
  2. Mekin tehtiin isovanhemmille seinäkalenteri. Ainoa vaan, että siinä luki "Kaleteri" 😂😂😂 En tajua, me tuplatsekattiin oikeinkirjoitus miehen kanssa molemmat kaksi kertaa.

    Ihanan kuuloinen joulu 🎄❤ Hyvää uutta vuotta 🎆🎇

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :'D no mutta tekevälle sattuu! :D Kalenterit oli kyllä paras lahjaidea pitkään aikaan, kun tavaraa ei kaivattu ja kalenterista on iloa koko vuodeksi.

      Onnellista uutta vuotta! :)

      Poista