18.12.2016

Kun vain äiti kelpaa

Äiti-sana ääntyy pojan suussa jo selvästi ja äiti-huutelut ja -kutsut raikuvat monta kertaa päivässä. Sitä huutelua on maailman hellyyttävintä kuulla, mutta samalla se, että olen taaperon mielessä kaiken aikaa, on ollut vähän väsyttävää. Kuluneen viikon aikana vain äiti on kelvannut taaperolle.

Poika oli ensimmäistä kertaa yökylässä viikko sitten, kun me vanhemmat vietimme pikkujouluja. Kaikki meni hyvin, mutta en tiedä johtuisiko tämä nyt kuitenkin siitä, vai onko kyseessä vain sattuma, mutta sen jälkeen meillä on asunut äitiin tiukasti tarrautuva ja vain äidin kelpuuttava taapero. Vain äiti voi esimerkiksi laittaa vaipan ja pukea vaatteet päälle. Vain äiti voi laittaa potalle istumaan ja pelkästään äiti voi ojentaa potalla luettavan kirjan. Äitiä vaaditaan kovasti myös nukuttamaan illalla, poika tarraa kiinni aivan kuin plkäisi, että katoan silmistä, jos hän ei ole vahtimassa. Välillä on ollut iskän nukutusvuoro ja silloin taapero on protestoinut sydäntä särkevällä itkulla. Ruuanlaittoni on tällä hetkellä sellaista, että jalassani roikkuu aivan kirjaimellisesti kiinni pieni poika, joka haluaisi vain olla äidin sylissä. Tulee riittämätön olo, kun kädet eivät aina riitä ja meillä on sentään vain yksi lapsi!

Pojalla oli tässä aiemmin lyhyt isi-vaihekin, jolloin hän jumaloi isäänsä aivan erityisen paljon. Nautin siitä vaiheesta täysillä, koska tuntui, että sain ikään kuin uudenlaista tilaa hengittää. Nyt hermot ovat olleet kotona erityisen kireällä, ja omatunto soimaa, kun olen räjähdellyt turhan paljon lapsellekin. Asiaa ei ole auttanut yhtään se, että taapero on viimeisen viikon aikana nukkunut pääasiassa vain 45 minuutin päiväunia. Kun päivän ainoa hengähdystauko jää yhtäkkiä niin lyhyeksi, on olo välillä ollut täysin tyhjäksi imetty. Olemme monta kertaa puhuneet yhdessä siitä, että isikin osaa vaihtaa vaippaa ja isinkin kanssa voi mennä hampaiden pesulle, mutta kun pojalla on äiti-vaihe niin se todella on äiti-vaihe. No, kai tämäkin kohta taas muuttuu, ainakin toivon niin, tai muuten meillä on jouluna aika väsynyt äiti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti