31.12.2017

Joulu 2017

Joulu oli ja meni, ja nyt odotellaan uutta vuotta. Tänä vuonna saatiin viettää valkeaa joulua sopivassa pikkupakkasessa, aurinkokin paisteli niin kauniisti! Meidän joulu sujui kivasti kotioloissa, aattoa kanssamme viettivät miehen perheenjäsenet, ja joulupäivänä kyläilemään saapui minun perhettäni. Kahden pienen lapsen kanssa tuntui helpoimmalta olla joulu kotona ilman rystäämistä paikasta toiseen, ja iloksemme läheiset saapuivat sitten meille joulunviettoon. Aaton ruuat ostimme ja valmistimme appivanhempien kanssa puoliksi.

Aaton jännittävin juttu oli tietysti joulupukin vierailu. Pukki kolkutteli ovelle jouluruuan jälkeen niin kovaäänisesti, että taaperoa alkoi jännittää jo siinä vaiheessa. Kun oven takaa paljastui punanuttuinen ja parrakas tyyppi, poika suurin piirtein hyppäsi vieressä seisovan isänsä syliin. Laulelimme ja leikimme joulupukille Joulu on taas -laulun, ja sitten taapero pääsi avustamaan pukkia lahjojen jakamisessa. Mummon kanssa hän uskaltautui joulupukin viereen valokuvan ottoa varten, mutta ei halunnut vilkaista pukkia päinkään. Hellyttävää oli kuitenkin se, että kun pukki kyseli saisiko tulla ensi vuonna uudestaan, vastasi poika hiljaa "joo". <3 Jouluna kolme kuukautta täyttänyt vauva ei osannut vielä joulupukkia jännittää, ja hänet lykkäsin parrakkaan kaverin syliin, missä neiti köllötteli varsin tyytyväisenä.

Lahjojen määrä pysyi tänä vuonna järkevänä, ja paketeista paljastui mieluisia ja tarpeellisia asioita meille kaikille. En oikein pidä sellaisesta järkyttävästä lahjakaaoksesta, jolloin saatuihin juttuihin ei ehdi kunnolla keskittymään, kun jo täytyy repiä seuraavaa pakettia auki. Taaperon kohdalla tätä helpotti hieman se, että hän sai ensimmäisen pakettinsa jo aattoaamuna kuusen alle. Uudesta Duplo-pakkauksesta poika sai kivaa puuhaa koko aattopäiväksi, ja tällainen aamulla avattava lahja taitaakin jäädä meille tavaksi. Duplojen lisäksi pojan leikeissä ovat joulun jälkeen olleet erityisesti paketeista paljastuneet parkkitalo ja pikkuautot. Myös oma reppu on ollut tärkeä ja ulkona on testailtu uutta rattikelkkaa ja jääkiekkomailaa. Vauva sai lahjaksi vaatteita ja ruokailuun liittyviä juttuja − kaikki tarpeellisia tulevaisuudessa!

Itselleni parasta joulussa ihanan tunnelman ja hyvien ruokien lisäksi oli se, kun kaapit olivat täynnä ruokaa vielä monta päivää joulun jälkeenkin, ja säästyin keittiöpuuhilta. Mies on ollut lomalla joulun lisäksi myös välipäivät, mikä on mahdollistanut itselleni pitkällä vaunulenkillä käymisen lähes päivittäin, on tehnyt niin hyvää päästä reippailemaan! Tänä jouluna meillä oli vielä aito kuusi, mutta ensi jouluksi olisi käytännön syistä tarkoitus metsästää nätti muovinen versio, jota katseltaisiin sitten lukuisat joulut siitä eteenpäin. Täytyy vain muistaa olla kuusiostosten kanssa ajoissa liikkeellä sitten ensi vuonna. Toinen juttu, jonka haluaisin ensi jouluksi löytää on sellainen kankainen joulukalenteri, jossa on luukut. 

Mutta se joulusta ja joulukuusta. Kuusi vietiin pihalle toissapäivänä, ja joulu on nyt muutenkin siivottu pois; tervetuloa siis uusi vuosi 2018!

25.12.2017

3 kk

Joulupäivä ja meidän vauva on kolme kuukautta vanha. Tuoreet kuukausikuulumiset kirjoittelin ylös ennen joulua, mutta pari jouluista kuvaa tulin lisäämään tänne vielä tänään. Tällainen on meidän kolmikuinen tonttutyttömme:

Vauva osaa kannatella päätään hyvin, mutta pään hallinta on vielä vähän holtitonta ja välillä äidin olkapäätä vasten sattuu pieniä muksahduksia, jotka harmittavat pientä. Selältään meidän pikkuinen osaa kääntyä kyljelleen, ja joulunalusviikolla hän alkoi harjoittelemaan selältä mahalle kääntymistä, siinä kuitenkaan vielä onnistumatta. Tyttö osaa myös puhallella kuolakuplia, joita isoveli nimittää pukluiksi. Vauva osaa viedä kätensä yhteen, tarttua tavaroihin ja heilutella puolivahingossa leikkimaton kaarissa roikkuvia leluja. Vauva osaa huitoa käsillään ja jaloillaan melkoista kyytiä joka suuntaan; oikein innostuessaan hän sotkee menemään kuin mikäkin maantiepyöräilijä, ja sitä touhotusta ei voi olla katselematta hymyssä suin.

Vauva syö äidinmaitoa hyvällä ruokahalulla, tyttö on tehokas ja nopea syöjä, vaikka tykkääkin jäädä välillä muuten vain lupsuttelemaan. Öisin vauva syö tällä hetkellä aika tiuhaan, olisiko 3 kk:n tiheän imun kausi meneillään..? Tavoitteena olisi taas puolen vuoden täysimetys ja puolet siitä on nyt hienosti takanapäin. Vauva syö myös omia käsiään ja välillä äidin kaulaa...

Vauva nukkuu yöt vieressäni parisängyssä, mies pitää edelleen majaa taaperon huoneessa. Ensimmäiset, ja samalla pisimmät (1,5−2h) päiväunensa tyttö nukkuu noin puoli kymmenestä eteenpäin vaunuissa, kun ulkoilemme taaperon kanssa. Taaperon päiväuniaikaan, eli noin yhdestä eteenpäin, vauva nukkuu lyhyet torkut kainalossani, ja illemmalla kantorepussa ja/tai sylissä. Joulun lähestyessä aloin huomaamaan, että nämä loppupäivän unet ovat lyhentyneet. Yöt vaihtelevat paljon; tässä kuussa tapahtui yhden kerran sellainen ihme, että koko yö meni vain yhdellä heräämisellä + syötöllä, muuten heräilyjä tulee noin 1−3 tunnin välein. Aiempi yöllinen ähinä ja kiemurtelu on mielestäni ollut vähän rauhoittumaan päin. Yöunet ajoittuvat noin 22−7/7.30 välille.

Vauva ääntelee jo monilla tavoilla ja rakastaa jutustella toisen ihmisen kanssa. Tytölle on kuluneen kuukauden aikana ilmaantunut uusia äännähdyksiä: hän kihertää, kurlaa ja kujertaa hymyssä suin, muttei kuitenkaan ole vielä varsinaisesti nauranut ääneen.

Vauva pitää valtavasti iloisista kasvoista ja on aivan onnessaan, jos joku vain jaksaa höpötellä hänen kanssaan ja tuijotella silmiin − ja kukapa ei jaksaisi! Omaa mieltäni lämmittää erityisesti se, miten vauva on alkanut hymyillä myös isoveljelleen, joka käy silittelemässä, taputtelemassa ja lepertelemässä tälle lukuisia kertoja päivän aikana. Rohkenisin väittää, että vauva tunnistaa minut ja isänsä, ja sydän sulaa joka kerta, kun pikkuinen hymyilee ilahtuneena nähdessään tutut kasvot edessään. Vauvan näkökyky on selvästi kehittynyt, sillä hän havaitsee, kun joku kulkee ohi ja seuraa tarkkaavaisena, mitä ympärillä tapahtuu. Vauva rakastaa hoitopaikan yläpuolelle kiinnitettyä nallennaamaa, jolle hän hymyilee ja juttelee hoitopaikalla pötkötellessään.

Vauva ei pidä siitä, kun hän on vaipumassa uneen sylissä ruokailun päätteeksi ja lasken hänet hetkeksi alas kantoreppuun laittoa varten. Pikkusuu kääntyy silloin aivan väärinpäin ja ilmoille pääsee loukkaantunut itku. :(

Vauva käyttää 62−68 cm kokoisia vaatteita. Vaippoina on aiemmin käytetty tässä kuussa Liberon kakkoskokoa, mutta niistä on juuri siirrytty Muumi kolmosiin.

Vauva kävi viimeksi neuvolassa marraskuun lopulla. Rota-rokote ei aiheuttanut mitään kummempia vaivoja. Tässä kuussa vauva kävi ensimmäisen kerran MLL:n perhekahvilassa ja pääsi viettämään pikkujouluja. Ennen joulua tyttö sai osansa muun perheen flunssailusta, mutta pääsi onneksi vähällä: tukkoisuuden huomasi vain yöllä, ja pieni silmätulehdus meni itsestään ohi parissa päivässä. Ensimmäisen joulunsa vauva on viettänyt kotona perheen kanssa.

Meillä asuu maailman ihanin vauva, joka tuottaa meille kaikille joka päivä valtavasti iloa!

24.12.2017

Mammalandian joulukalenteri luukku 24: Rauhallista joulua!


Mammalandian bloggaajien joulukalenterin viimeinen luukku aukeaa tänään hyvän joulun toivotusten merkeissä. Meidän perheessä eilinen päivä oli täynnä touhua kuusen pystytyksineen, siivoiluineen, kokkailuineen ja kinkun paistoineen. Tänään aion ottaa rennosti, nauttia joulun tunnelmasta, ihailla meidän kaunista kuusta, seurata taaperon riemua lahjapakettiensa kanssa, syödä hyvin sekä napata suklaakonvehdin jos toisenkin! On aika asettua joulun viettoon; iloista, tunnelmallista, rentouttavaa, rauhallista ja ihanaa joulua kaikille teille lukijoille sinne ruutujen toiselle puolelle! Joulu on vain kerran vuodessa, joten nautitaan siitä. ♥

Tässä vielä listattuna Mammalandian joulukalenterin kaikki aiemmat luukut:

1. luukku: Sinä Olet Aurinko - Jouluinen appelsiinimarmeladi
2. luukku: MoMo - DIY kauratyyny pukinkonttiin
3. luukku: Askeleita perheenä - Joululahjatoiveet
4. luukku: Kolmen lapsen kaaos - Suomi 100 v teemaiset joulutortut
5. luukku: Hima Saimi - DIY koristellut posliinikipot
6. luukku: Askeleita - Jouluinen mutakakku
7. luukku: Nyt Heti - Pikkutorttuja makealla ja suolaisella täytteellä
8. luukku: Kat von Yvon - DIY koristellut kynttilälyhdyt
9. luukku: Kotona ja kaupungilla - Joulukorttipaja
10. luukku: Sinä Olet Aurinko - Joulutarina
11. luukku: MoMo - Piparikranssi
12. luukku: Askeleita Perheenä - Lasten vastaukset jouluisiin kysymyksiin
13. luukku: Sinä Olet Aurinko - Porkkanakakku joulupöytään 
14. luukku: Hima Saimi - Yksilölliset koristeet paketteihin ja kuuseen
15. luukku: Askeleita - Tonttuovi
16. luukku: Kat von Yvon - Vähähiilihydraattiset joululaatikot joulupöytään

18. luukku: Kotona ja kaupungilla - Perhelomalle autolla Riikaan
19. luukku: Kolmen lapsen kaaos - DIY nimilaput lahjapaketteihin 
21. luukku: Askeleita perheenä - Jouluaaton jälkiruoat
22. luukku: Hima Saimi - Viime hetken piparit 
23. luukku: MoMo - Piparipulla

22.12.2017

Jouluviikon puuhia

Voi joulu, tulet taas niin äkkiä, vaikka onhan sinua odotettu − mutta miten tämä joulukuu on mennyt niin nopeasti? Vauvalle tämä tuleva joulu on ensimmäinen, taaperolle kolmas ja minulle jo kolmaskymmenes. En muista mitään ensimmäisestä tai kolmannesta joulustani, mutta tästä joulusta nelihenkisenä perheenä kannan toivottavasti kauniita muistoja mukanani koko loppuelämäni ajan.

Taapero odottaa jo kovasti joulua. Pitkin joulukuun on pieni poika ihastellut kauppareissuilla liikkeiden joulukuusia ja -koristeita. Aamuisin hän on ollut innokkaana avaamassa partiolaisten joulukalenterin luukkua. Ostin meille kuvakalenterin, koska en halua suklaakalenteria tämän ikäiselle, ja kaikenlaiset tavarakalenterit ohitin ajatuksella, että tavaraa meillä kyllä riittää − ja kohta sitä tulee taas lisää. Yhtenä yönä meidän tonttuoven viereen ilmestyi kyllä Tonttu Toljanteri ja outo jouluvieras -niminen kirja, jonka avulla olemme vähän virittäytyneet joulun tarinaan. Vinkkinä muiden taaperoiden vanhemmille, että kirjassa käsitellään uhmaikää hauskasti sadun muodossa: Toljanteri on joutunut äkäampiaisen puremaksi ja häntä vaivaa tuhmaikä, jonka yhtenä oireena on ei-tauti...

Alkuviikosta pidin taaperon kanssa pari leipomispäivää, ja testailimme uusia piparireseptejä. Gluteenittomat "terveyspiparit" ilman valkoista sokeria eivät ottaneet onnistuakseen, ja lopputuloksena paistoimme kaksi suurta piparilevyä, kun valmiita pipareita ei saanut mitenkään nostettua pellille ehjinä. Pääasia kuitenkin, että oli hauskaa: taapero kauli ja taputteli taikinaa onnessaan ainakin tunnin verran. K-ruoka -lehden gluteenittomat piparit onnistuivat seuraavana päivänä paremmin, mutta etsin edelleen sitä täydellistä gluteenittomien pipareiden reseptiä.

Joulupuuhien taustamusiikkina on Michael Bublen sijaan soinut tänä vuonna Sia − jotenkin nuo englanninkieliset joululaulut iskevät lujaa! Mariah Careyn All I Want For Christmas Is You:n voittanutta ei tietenkään ole. Lasten kauneimmat joululaulut jäivät tänä vuonna väliin flunssailun vuoksi, mutta perhekahvilan pikkujouluissa pääsimme tällä viikolla vähän laulelemaan joululauluja.

Mies kävi tänään hakemassa meille joulukuusen, ja huomisen ohjelmassa olisi sitten kuusen pystyttäminen olohuoneeseen ja koristeiden ripustaminen. Keittiössäkin riittää vielä puuhaa, sillä paistelen taas aatoksi bataatti- ja lanttulaatikot sekä leivon joulupöytään jälkiruokakakun. Aattona meille saapuvat joulun viettoon lasten toiset isovanhemmat, ja pukkikin on lupaillut saapuvansa paikalle... Taapero puheli yhtenä päivänä, että joulupukki jännittää ja sitten voi mennä äidin syliin. Poika on siis nähnyt pukin tähän mennessä tasan kerran kauppojen joulunavauksessa. Edessä on jännittävä joulu, ja nyt uskaltaa varmaa jo sanoa, että siitä tulee meidän leveysasteilla tänä vuonna myös valkea! <3

19.12.2017

Ähisevä ja kiemurteleva vauva

Tämä meidän tyttö on ollut alusta asti aika ähisevää ja kiemurtelevaa sorttia. Jossain vaiheessa aloin hiljalleen ymmärtää, etteivät esimerkiksi ne kaikki hassut ja melko kovaääniset äännähdykset tai tietyt käyttäytymistavat ole vain vauvan ominaispiirteitä, vaan oireita jostakin. Nyt tajuan jo aivan selvästi, että vauvaa on ensimmäisinä kuukausinaan vaivannut maidon takaisin virtaaminen − voisi kai puhua lievästä refluksista. Ei siis kuitenkaan refluksitaudista, joka on astetta rankempaa ja voi vaatia lääkehoitoakin. Lueskelin, että jonkin asteista maidon takaisin virtausta on oikeastaan lähes kaikilla pikkuvauvoilla, mikä sai vahvistusta syyskuisten vauvojen Facebook-ryhmän keskusteluiden perusteella.

Meidän vauvalle maidon takaisin virtailu on aiheuttanut yöllistä ähinää ja kiemurtelua sekä vaikeutta asettua nukkumaan, herkästi havahtumista juuri nukahdettua, kun maito alkaa nousta ruokatorvessa ylös. Yöt ovat olleet kaiken aikaa hyvin vaihtelevia, mutta yleensä se pahin puhina ja kiemurtelu on ajoittunut aamuyöhön. Päivisin taas on esiintynyt jonkin verran pulauttelua sekä heräilyä vaunuissa, etenkin silloin, kun syöminen on tapahtunut juuri ennen päiväunille käymistä. Jossain vaiheessa pohdin jo ruoka-aineallergioitakin, jos tyttö reagoisi rintamaidon kautta johonkin minun syömääni. En kuitenkaan ikinä keksinyt mitään selviä syy-yhteyksiä syömisteni ja vauvan oireiden välillä, sillä kuten jo sanoinkin: yöt ovat vaihdelleet todella paljon. Cuplaton tuli myös kokeiltua neuvolan kehotuksesta, mutta tuntui, että se aiheutti vain lisää pulauttelua. Ja kun ongelma ei omasta mielestäni ole niinkään vatsassa kiertävä ilma, vaan se maidon nouseminen.


Olen hiljalleen kehitellyt muutamia arkea ja vauvan oloa helpottavia juttuja, joista yksi on se, että tyttö nukkuu alkuyöt nykyään pienestä pussilakanasta tekaistussa kapalossa. Kapalointi on helpottanut nukkumaan rauhoittumista ylipäätään, vaikka ei refluksin oireisiin vaikutakaan. Vaunuissa on puolestaan toistaiseksi käytössä kiilatyyny, joka korottaa pääpuolta ehkäisten maidon ylösnousua. Kunnon röyhtäytys on syönnin jälkeen tärkeää, ja on kyllä tullut opittua, ettei vauvaa kannata ihan heti laittaa makuulleen vatsa täynnä. Pystyasento on pop, ja siinä vauva matkustaakin paljon sylissä ja kantorepussa. Sitterissähän hän on viihtynyt alusta asti hyvin, varmaan hiukan pysty asento on ollut siinä mieleen.

Yöt ovat haastavimpia, sillä öisin en unenpöpperössä todellakaan jaksa ruveta röyhtäyttämään vauvaa, ja yösyötöt hoidan makuulla, mikä ei tässä tapauksessa olisi välttämättä se paras ratkaisu. Mutta tällainen mukavuuden haluinen tissille nukuttaja kun olen, niin minulla on aamuyön kiemurtelun alkaessa tapana nostaa vauva vatsalleen oman vatsani/rintani päälle nukkumaan, ja siihen pikkuinen rauhoittuukin nopeasti nukkumaan. Itsekin osaan jo jatkaa unia tässä asetelmassa, vaikka aluksi se tuntui hankalalta. Sänkyyn en uskaltaisi asettaa vauvaa vatsalleen, mutta tällä tyylillä hän nukkuu tuossa asennossa tavallaan valvotusti. Nyt tässä kolmen kuukauden iän lähestyessä on alkanut tuntumaan, että ähinät ja puhinat olisivat jo vähän rauhoittumaan päin − tai sitten olen vain oppinut toimimaan niin, ettei esimerkiki pulauttelua enää juurikaan tapahdu. Parempien yöunien toivossa siis!

Kiemurrellaanko sielläkin? Löytyykö muita vinkkejä vauvan olon helpottamiseen tai (yö)unien rauhoittamiseen?

15.12.2017

Mammalandian joulukalenteri luukku 15: Tonttuovi


Mammalandian blogeissa pyörii joulukuussa bloggaajien yhteinen joulukalenteri, ja tänään on minun toisen luukkuni vuoro. Edellisellä kerralla oltiin jouluisten leipomusten maailmassa, mutta tällä kertaa ihmetellään tonttuovea, joka taitaa suklaatalon ohella olla yksi joulun uusista villityksistä.

Törmäsin tonttuoveen netissä ensimmäisen kerran vasta jokunen viikko sitten, mutta ihastuin siihen heti! Onhan se hauska ajatus varsinkin näin lapsiperheessä, että tontulle on ikioma ovi, josta tämä pääsee kulkemaan. Googlettelemalla päädyin ihastelemaan lukuisia itse tehtyjä suloisia ovia, mutta tuumin, että omat rahkeeni eivät nyt välttämättä riittäisi askarteluhommiin vauvan ja taaperon työllistäessä ihan kiitettävästi. Onneksi tonttuovia voi ostaa myös valmiina paketteina, ja niimpä naputtelin omaa silmää miellyttävän oven virtuaaliseen ostoskoriin kätevästi yhden toisen verkkokauppatilauksen yhteydessä.

Ovelle löytyi sopiva paikka taaperon huoneen oven vierestä, mihin se ilmestyi yhtenä yönä. Odotimme, että taapero huomaisi itse oven, eikä tarkkasilmäisellä pojalla siihen kauan mennytkään − aika pian heräämisen jälkeen kajahti kirkkaalla äänellä: "mikä toi on?". Ovea on ihmetelty ja siihen on koputeltu, juttelimme pojalle, että vain tontulla on avain omaan oveensa, ja ehkä hän käy öisin täällä kurkistelemassa ja puuhailemassa omia juttujaan. Jonakin tulevana yönä oven pieleen tulee vielä ilmestymään yksi hankkimani jouluaiheinen kirja, jota voimme lueskella joulua odotellessa. Sen verran voisin yrittää askarrella, että tekisin tulitikkuaskista vielä postlaatikon tontun oven pieleen.

Sellainen on meidän tonttuovi − ennen kaikkea ihana pieni asia, jonka avulla voi tuoda lapselle ja kotiin vähän joulun taikaa. 

Löytyykö teiltä ovi tontulle? :)

Eilisen Mammalandian joulukalenterin luukun voi käydä kurkkaamassa Hima Saimi -blogissa, ja huomisen luukku avautuu Nyt heti -blogissa.

Seuraa Mammalandiaa myös Facebookissa ja Instagramissa.

10.12.2017

Marraskuiset ristiäiset

Vauvan ristiäisistä on jo kolme viikkoa, mutta jos nyt vielä kirjoittelisin siitä hieman muistoja talteen. Päivä tuntui hyvin tärkeältä ja erityiseltä − onhan se pienen ihmisenalun ensimmäinen oma juhla! − ja minusta oli ihanaa saada pukea tyttärelleni sama kastemekko, jossa hänen veljensä (ja isänsä) on kastettu. Jotenkin tajuan kaiken aikaa enemmän sen, miten ainutkertaisia hetkiä saan juuri nyt elää, ja siksi ristiäispäiväänkin latautui omassa mielessäni paljon tunteita ja jännitystä.

Ristiäiset vietettiin esikoisen ristiäisten tapaan meillä kotona perheenjäsenten ja kummien kesken. Tällä kertaa kutsuimme vain ihan lähipiirin, mutta silti meitä oli kaikenkaikkiaan parikymmentä henkilöä paikalla. Arvokasta on, että mukaan pääsivät vielä kolme lasten isoisovanhempaakin. Ristiäistarjoilut olivat ihan niitä perinteisiä, joskin erinomaisia sellaisia: lasten mummo ja isomummo urakoivat tarjottaviksi voileipäkakkuja ja mummo loihti vaaleanpunasävyisen täytekakun. Leipurit saivat luomuksiinsa täysin vapaat kädet. Suolaisena tarjottavana oli myös leipäjuustoa (tämä teki niin hyvin kauppansa, että täytyy laittaa tarjolle toistekin!) ja miehen bravuureja nakkipiiloja, joita meillä on tainnut olla kaikissa lasten juhlissa. Suut sai täytekakun lisäksi makeaksi porkkanaleivoksilla ja mutakakulla, jotka leipaisin itse ristiäisiä edeltävinä päivinä − onnea on kantorepussa viihtyvä vauva!

Hommat olivat ihan hyvin hanskassa ennen iltapäivällä alkaneita juhlia, mutta jotenkin sitä aina tulee sellainen viime hetken häsellys ja jotain viimeisiä valmisteluja on vielä meneillään, kun vieraita lappaa jo ovista sisään. Perheen kesken juhliessa tällainen ei onneksi haittaa. Alkuhäsläyksen jälkeen oli ihanaa rauhoittua kastetilaisuuteen ja antaa papin ottaa ohjat käsiinsä. Jännitin etukäteen vauvan viihtymistä virallisen osuuden aikana, sillä esikoinen veti aikanaan aikamoiset hepulit kastehetkellä, mutta hyvin syönyt ja nukkunut neiti jaksoi edustaa hienosti vuoroin kummitädin ja vuoroin minun sylissäni, ja hymyili papille kasteen aikana niin aurinkoisesti, ettei tämä meinannut malttaa katkaista katsekontaktia ollenkaan. Nimi paljastettiin kaikille vasta kasteessa (kukaan ei ollut osannut arvata oikein), ja esikoiselle oli varattu tärkeä tehtävä siskon pään kuivaajana, mistä hän suoriutui hienosti isin avustuksella. Lauluina olivat Suojelusenkeli ja Tuulien teitä.

Perinteisen vieraskirjan lisäksi vieraat saivat kirjoittaa vauvalle terveisiä ja toivotuksia paperilapuille, jotka pudotettiin laatikkoon. Samanlainen tehtävä oli pojankin ristiäisissä, ja tervehdyksistä jäi ihania muistoja, jotka olen säilönyt samaan valokuva-albumiin ristiäiskuvien kanssa. Valokuvia koitin nappailla itse sen minkä ehdin, ja kasteen ajaksi nakitin hommaan toisen henkilön. Ainut harmituksen aihe oli, että kameran lisäsalama oli temppuillut potrettien kuvaamisen aikana, minkä vuoksi monet meidän perhekuvat olivat täysin pimeitä, mutta oli joukossa sentään muutama onnistunutkin otos. Vauvastahan nappailin kuvia kastemekko päällä vasta seuraavina päivinä, kun itse ristiäispäivänä en vain ehtinyt. Se olikin itse asiassa tosi kätevää näin! :D

Juhlat sujuivat iloisessa tunnelmassa, ja itselläni vauvan kanssa myös aikamoisessa hyörinässä. Kahvipöydän antimien ääreen ennätin kunnolla vasta juhlien loppupuolella. Seuraavana päivänä olo oli kuin jouluna, kun hipsin aamulla hämärään keittiöön, missä mies söi jo aamupalaa; juhlapäivä takana, ikkunalla kynttelikkö ja kaapit täynnä herkkuja. Seuraavana sunnuntaina kestitsimme kakkukahveilla vielä muutamat muut sukulaiset tytön nimensaannin kunniaksi.

6.12.2017

Mammalandian joulukalenteri luukku 6: Jouluinen mutakakku


Hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea 100-vuotias Suomi! Mammalandian blogeissa pyörii joulukuussa bloggaajien yhteinen joulukalenteri, jossa avautuu joka päivä uusi luukku jouluisten aiheiden ja ideoiden merkeissä. Omalla vuorollani ajattelin jakaa jouluisen mutakakun ohjeen, jonka voi pyöräyttää vaikka tämän satavuotiaan kotimaamme kunniaksi − ja sopiipa se hyvin myös pikkujoulujen tarjoiluihin joulua odotellessa.


Mutakakku on yksi lempiherkuistani, ja olen ehtinyt testaamaan siitä monenlaisia versioita mämmimutakakusta lähtien. Näin joulun alla mutakakusta löytyvät tietysti piparkakkutaikinastakin tutut jouluiset maut. Tämä resepti on gluteeniton, sillä en itse käytä vehnää ruokavaliossani, mutta jauhoina voi aivan hyvin käyttää myös tavallisia vehnäjauhoja, jos ne sopivat. Omissa leipomuksissani suosin Viljatuote-merkkisiä jauhoja, jotka eivät sisällä vehnätärkkelystä niin kuin monet muut gluteenittomat jauhoseokset. Resepti on sovellettu K-Ruoka -sivuston ohjeesta täältä. Gluteenittomuuden lisäksi muokkasin alkuperäistä reseptiä muun muassa vähentämällä sokerin määrää ja korvaamalla inkiväärin kardemummalla, koska inkiväärin maku ei vain oikein istu omaan suuhuni.

Jouluinen mutakakku

150 g juoksevaa rasvaseosta
200 g tummaa suklaata (esim. Panda)
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
0,5 tl pomeranssinkuorta
0,5 tl neilikkaa
4 kananmunaa
0,5 dl sokeria
1 dl siirappia

pinnalle tomusokeria
 
Tee näin: 

Vuoraa irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat. Paloittele suklaa pieneen kippoon ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Sekoita rasva suklaasulan joukkoon.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat, sokeri ja siirappi vaahdoksi. Sekoittele suklaa-rasvaseos muna-sokerivaahdon joukkoon. Lisää myös jauhoseos taikinaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

Kaada seos vuokaan ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. Mutakakku saa jäädä keskeltä taikinamaiseksi, jolloin se on ihanan mehevää suussa. Irrota jäähtynyt kakku vuoasta ja ripottele pinnalle tomusokeria. Mutakakun parina toimii omasta mielestäni parhaiten vähän sulamaan ehtinyt vaniljajäätelö, mutta myös vaniljakastiketta kannattaa kokeilla. Ja sitten vain nauttimaan!


Eilisen joulukalenterin luukun voi käydä kurkkaamassa Hima Saimi -blogissa, ja huomisen luukku avautuu puolestaan Nyt heti -blogissa.

Ihanaa itsenäisyyspäivää! ♥

Seuraa Mammalandiaa myös Facebookissa ja Instagramissa.

25.11.2017

2 kk

Vauva on tänään kahden kuukauden ikäinen. Kuluneen kuukauden kohokohtana oli tietenkin viikon takaiset ristäiset, ja nyt meidän ihanalla pikkuneidillä on nimi, jonka päättäminen tuotti melkoista päänvaivaa vanhemmilleen, mutta joka lopulta tuntuu juuri siltä oikealta ja parhaalta nimeltä tälle typykälle. Tässä taas kuukausipäivän kunniaksi koottuna vauvan ajantaiset kuulumiset ja taidot: 

Vauva osaa hymyillä hurmaavaa ja leveää hymyä ja tekee näin yleensä, kun on juuri syönyt tai herännyt ja näkee iloiset ja juttelevat kasvot. Vauva osaa kääntyä selällään maatessaan molemmille kyljille. Vatsallaan makuulta hän osaa kierähtää suht hallitusti kyljelleen, mitä en voi pitää ihan täytenä vahinkona, sillä kerran se tapahtui monta kertaa peräkkäin. Kahden kuukauden ikäinen vauvamme osaa myös jotenkin mystisesti peruuttaa masullaan ollessan pois leikkimatolta. Lisäksi vauva on oppinut imeskelemään nyrkkejään.

Vauva syö äidinmaitoa hyvällä ruokahalulla. Paino on noussut hienosti, ja pyöristymisen kyllä huomaa selvästi. Nälkäisenä neiti kulauttaa maidot kurkkuun välillä sellaisella vauhdilla, ettei aina osaa lopettaa ajoissa tai pitää taukoja ja sitten tyttönen haukkoo henkeä. Pientä pulauttelua tulee herkästi syönnin jälkeen, joten röyhtäytys ja pystyasennossa pitäminen on syöttöjen jälkeen tärkeää.

Vauva nukkuu yöt edelleen vieressäni. Tällä hetkellä nukahdan neidin kanssa yleensä kello 22−23 välillä. Yöt sujuvat vaihtelevasti: välillä heräillään enemmän ja välillä vähemmän, vatsanväänteet aiheuttavat vauvalle joinain yönä kiemurtelua ja silloin voi olla todella levotonta. Aamuviiden−kuuden aikoihin alkaa uni olla katkonaisempaa, ja seitsemän jälkeen nousemme ylös. Unijaksojen kesto on nyt ollut pääasiassa 2−3 tunnin luokkaa. Päiväunia vauva nukkuu aamupäivällä vaunuissa, iltapäivällä vieressäni, kun itsekin lepään, ja myöhemmin kantorepussa tai sitten torkahtelee sylissä. Vaunujen heiluttelu auttaa hyvin jatkamaan unia aamu-ulkoilun aikana, eikä itkevää tyttöä ole enää juuri tarvinnut nostaa makuupusseineen syliin rauhoiteltavaksi niin kuin aiemmin välillä täytyi. Hereillä vauva jaksaa olla korkeintaan pari tuntia kerrallaan.

Vauva ääntelee pienillä hennoilla tai kimakoilla äännähdyksillä ja ähisee paljon. Hän osaa vähän jo jutella takaisin, kun hänelle höpöttelee. Välillä pikkuneidin suusta pääsee raukeasti lausuttu "hauu" esimerkiksi aivastuksen jälkeen. Esikoinen päästeli pikkuvauvana ihan samanlaista äännettä. Hassua muuten, kun esikoisen kohdalla en hirveästi osannut tunnistaa erilaisia itkuja, mutta nyt erotan ihan selvästi esimerkiksi vauvan nälkä- ja kipuitkun toisistaan − siis nehän kuulostavat aivan erilaisilta!

Vauva pitää perheenjäsenten (ja muidenkin ihmisten) kasvoista ja siitä kun hänelle puhellaan. Ristiäisissä pappi sai kasteen aikana hurmaavat hymyt! Hoitopaikan viereen kiinnitettyä tähden kuvaa meidän pikkuneiti suorastaan rakastaa ja hymyilee ja kujeilee sille hoitoalustalla pötkötellessään. Vauva matkustaa sylissä mieluiten pystyasennossa ja viihtyy hyvin sitterissä. Lattialla meidän kaksikuinen neiti tykkää olla lyhyitä aikoja.

Vauva ei pidä d-vitamiinin ottamisesta, mikä tapahtuu pikkulusikan avulla. Tapahtuma saa joka kerta irvistelemään. Hän ei myöskään edelleenkään pidä tutista, mitä en ole edes jaksanut enää hirveästi tarjoilla.

Vauva käyttää enimmäkseen 62 cm -kokoisia vaatteita. Ihania pikkuvaatteita on jo joutunut pakkailemaan pois, mutta ei siinä muu auta, kun pikkubodyt pingottuvat päälle tai haaranepparit eivät yletä kunnolla kiinni ja housuissa nilkat vilkkuvat. Myös vaipoissa on siirrytty kokoa isompiin, eli Liberon Newborn kakkosiin.

Vauva kävi viimeksi neuvolassa kaksi ja puoli viikkoa sitten. Silloin mittoja oli 55,5 cm ja 4620 grammaa. Kotipunnituksen mukaan viisi kiloa on nyt mennyt rikki. Ensi tiistaina olisi seuraava neuvolakäynti ja silloin tulee myös rota-rokote. Tässä kuussa vauva kävi myös ensimmäistä kertaa seurakunnan kerhossa, kun kärräsin lapset sinne kuvattaviksi valokuvauspäivänä. Muutoin kerhoilut ovat saaneet vielä odottaa, että neiti vähän kasvaa ja kerää vastustuskykyä flunssapöpöjä vastaan.

Meidän neiti on sellainen tomera pikkuemäntä, jonka touhuja ei voi olla katselematta hymyssä suin. ♥

20.11.2017

Marraskuun sekalaisia ajatuksia

Blogiin kirjoittelu on juuri nyt hiukan haasteellista, kun omille jutuille ei ihan hirveästi ole aikaa, ja priorisoin esimerkiksi nukkumisen koneen ääressä istuskelun edelle. Asiaa ja ideoita olisi välillä paljonkin, mutta en vain aina ehdi raapustamaan niitä kunnolla ylös, saati nappailemaan aiheeseen sopivia kuvia. Tässäpä siis lyhyesti sekalaisia ajatuksia ja kuulumisia viimeksi kuluneilta viikoilta, etteivät kaikki asiat jäisi aivan unholaan:

Meidän pikkuneiti sai eilen nimen! Ristiäisistä aion kyllä todellakin kirjoittaa kunnolla vielä erikseen, mutta en tiedä kuinka kauan siihen menee... Nyt opettelemme käyttämään vauvasta hänen oikeaa nimeään "siskon" sijaan. Tosin taaperon mielestä ainut oikea nimi on edelleen "Tyyne", joka oli lasten mummon kutsumanimi vauvalle. Tykkään juhlien järjestämisestä, ja ristiäispäivä oli ihana, mutta kyllä tämä arki maistuu nyt taas!

Nykyään yöunet tuntuvat hyviltä, kun yön pisin unijakso on ollut kolme tuntia putkeen parin tunnin sijaan. Miten olo voikin tuntua silloin niin paljon levänneemmältä, ja miten ihmeessä jaksan näillä pätkäunilla näinkin hyvin? Vaikka on niitäkin päiviä, kun väsyttää niin julmetusti ja pelästyn peiliin katsoessa entisestään tummuneita silmänalusiani.

Erityisesti taaperon kämmeniä tai jalkateriä tarkastellessani havahdun välillä siihen, miten  paljon hän on kasvanut: ne eivät ole enää mitkään minikädet tai -jalat, vaan ihan kunnon kokoiset, ja ero pikkusiskoon on valtava − milloin siitä pienestä pojasta on tullut näin iso? Hiljattain on tapahtunut myös yksi suuri edistysaskel, kun taaperon nukahtamista ei tarvitse enää istua odottamassa samassa huoneessa, vaan hän käy itsekseen nukkumaan unisatujen jälkeen.

Ristiäisten jälkeisenä päivänä voi hyvin syödä lounaaksi kakkua ja voileipäkakkua, kun juhlahumun jälkeen ei jaksa kokkailla. Paitsi taapero toivoi hartaasti sitä, mitä hän söisi nykyään joka päivä: keitettyä makaronia ja maissia. Nyt on joku hiilaritankkauskausi meneillään, kun tuota pastaa ja makaronia kuluu.

En tiedä onko elimistöni muuttunut entistäkin herkemmäksi raskauksien myötä, mutta ristiäisten jälkeen huomasin taas tutun ilmiön. Juhlissa en oikein ennättänyt aluksi syömään, ja lopulta mätin lautaselle lähinnä makeita herkkuja. Nukkumaan käydessä sydän hakkasi ja tuntui, että kroppa kävi ihan kierroksilla, jalkoja jomotti ja nukahdin vasta parin tunnin jälkeen, kun olin ensin käynyt haukkaamassa banaanin ja juomassa vettä. Aamulla heräsin aikaisin samoista syistä. Tuntuu, että kroppa menee jotenkin ihan sekaisin huonosta syömisestä, eikä sokeri vie todellakaan nälkää. Tämä ei siis tosiaan ollut ensimmäinen kerta, mutta luulisi, että osaisin jo ottaa oppia virheistä!

Tänä syksynä olen vihdoin sisäistänyt kunnolla, miten kameran "pyhä kolminaisuus", eli aukko, valotus ja ISO-luku pelaavat yhteen, ja olen pystynyt siirtymään puoliautomaatilla kuvaamisesta kokonaan manuaalisäätöjen käyttöön (silloin kun on aikaa näperrellä säätöjen kanssa rauhassa ennen kuvanottoa). Kameraan liittyy myös tämän pimeän vuodenajan paras ostos, eli erillinen salamalaite, jonka hankintaa suunnittelin jo vuosi sitten, mutta sain vasta nyt aikaiseksi. Vaikka tykkäänkin eniten luonnonvalolla kuvaamisesta, ei sitä vain yksinkertaisesti ole näihin aikoihin tarpeeksi sisällä kuvaillessa.

Ristiäisten jälkeen seuraavat meidän perheen juhlat ovat omat kolmekymppiseni keväällä, iiks! Puolivuotiaan vauvan kanssa alan tuskin järjestämään hirveän rankkoja bailuja, mutta vähintään jonkinlaiset kakkukahvit ovat merkkipäivän kunniaksi suunnitteilla.

Olen alkanut haaveilemaan kahvilassa työskentelystä yhden tuttavan innoittamana. Tämä ei siis liity millään lailla omaan alaani. Minulla on ammatti ja viiden vuoden opinnot plakkarissa, mutta en aina oikein tiedä, mitä haluaisin tehdä isona.

Minusta on ihanaa voida puhua omista lapsista monikossa. "Olin aamulla LASTEN kanssa ulkona.", "LAPSET nukkuivat päiväunia samaan aikaan.", "Nämä ovat meidän LAPSET." En aina meinaa käsittää, että olen oikeasti KAHDEN ihanan lapsen äiti, ja sitten vielä yhden ihanan miehen vaimo; juuri tästähän olen aina haaveillut! Perhe tuntuu pikkusiskon syntymän myötä kokonaiselta ja täydeltä.

Viime viikolla flunssaa potiessa muistin pitkästä aikaa, miten rankkaa on sairastaa lasten kanssa, kun äitinä olosta ei noin vain oteta sairaslomaa. Olisipa ollut ihanaa viettää päivät peiton alla elokuvia katsellen (tai edes nukkua öisin rauhassa!), mutta niin sitä vain käytiin leikkipuistossa ja kaupassa normaalisti, etteivät seinät kaatuisi päälle taaperon kanssa. Flunssa alkaa onneksi olla nyt selätetty tehokkaan sinkki- ja c-vitamiini -kuurin päätteeksi, ja muu perhe on pysynyt toistaiseksi terveenä.

Ulkona on niin kamalan pimeää juuri nyt, mutta onneksi koko loppuvuoden voi käyttää joulutunnelmaan virittäytymiseen ja jouluiseen fiilistelyyn. Joululahjojakin on jo kertynyt kaapin perukoille odottamaan. Tänä vuonna meille muuten tulee ehkä ensimmäistä kertaa joulupukki! Kuukauden päästä eletäänkin jo joulunaluspäiviä. <:)

17.11.2017

Palautuminen toisen raskauden ja synnytyksen jälkeen

Kävin neuvolassa jälkitarkastuksessa viime tiistaina, ja nyt voisi olla hyvä aika käydä vähän läpi omaa palautumistani toisen raskauden ja synnytyksen jälkeen. Äitiyskortteihin on tallentunut omalla kohdallani nyt kaksi erityistä ajanjaksoa, ja tuntui ihan hassulta, kun molemmat raskaudet mukana kulkenut terveydenhoitaja ojensi tiistain käyntini päätteeksi tuon kortin ja totesi, että tämä oli nyt tältä kertaa tässä. Vieläköhän joskus astelen niistä samoista ovista sisään..?

Toisesta raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on edennyt ihan mukavasti. Aivan ensimmäisinä päivinä vauvan kanssa kotona ollessa oma keho tuntui arvatenkin vähän kummalliselta: takit olivat oudon väljiä päällä, kun ne eivät enää pingottuneet ison vatsan vuoksi, ja olo oli jotenkin todella hontelo vatsan painon häviämisen ja kehon painopisteen muuttumisen jälkeen. Ihan kuin en olisi enää osannut edes seistä suorassa! Tuntuu aina myös hullulta ajatella, miten sisuskalut joutuvat raskauden aikana antamaan tilaa vauvalle, ja miten ne sitten synnytyksen jälkeen (kai?) liikkuvat hiljalleen takaisin oikeille paikoilleen. Molempien synnytysten jälkeen minulla on myös ollut vähän sellainen fyysisesti sairas olo ja inhoan sitä! Jälkivuoto, istumisen ja liikkumisen vaikeus, ja omalla kohdallani erityisesti molemmissa synnytyksissä tehdyt episiotomiat sekä esikoisen synnytyksessä tullut kolmannen asteen repeämä, eli ihan konkreettiset haavat tikkeineen, ovat tehneet sen, että ensimmäisinä viikkoina on tuntunut siltä kuin keho olisi tavallaan rikki.

Alun jälkeen olo kohentui kuitenkin nopeasti, ja baby bluesin poikanenkin kesti vain pari päivää. Raskauskiloja on vielä jäljellä muutamia, eivätkä ne siitä varmaan katoa ennen kuin pääsen taas harrastamaan vähän jotain liikuntaa. Kroppa on vähän semmoinen pehmoinen ja hauraan tuntuinen, kun lihaskunto taitaa olla aika olematonta. Vanhat farkut tuskin mahtuvat vielä päälle, enkä ole edes vaivautunut kokeilemaan. Herkkuhimot ovat olleet välillä melkoiset, mikä johtuu varmaan ihan väsymyksestä ja imetyksen kuluttamasta energiasta. Nyt olen koittanut päästä eroon turhasta sokerin mussutuksesta yksinkertaisesti syömällä enemmän ihan tavallista ruokaa, mikä onkin toiminut. 

Rv 38+3 vs. 2 viikkoa synnytyksen jälkeen.
Vaunulenkkejä olen vähän kaipaillut, sillä tällä hetkellä "lenkkeilyni" on joka aamuinen matka leikkipuistoon mistä tulee ehkä juuri ja juuri kilometri edes takaisin, välillä myös kauppaan tai neuvolaan. Esikoisen syntymän jälkeen oli vielä helppoa käydä pitkällä vaunulenkillä melkein joka päivä, mutta nyt tuo meidän touhukas taapero kaipaa ihan muuta kuin vaunujen kyydissä keikkumista. Miehen työpäivien jälkeen olisi tietysti mahdollista lähteä rauhassa vaunukävelylle, mutta toistaiseksi on ollut kiva viettää iltoja yhdessä kotona, eivätkä nämä sysipimeät illat ole varsinaisesti houkutelleet ulkoilemaan, varsinkaan kun vähän väsyttää. Juuri jälkitarkastuspäivänä kävin muuten illalla kuuntelemassa yhtä luentoa liittyen fyysiseen synnytyksestä palautumiseen, erityisesti vatsalihasten erkaumaan ja lantionpohjan lihaksiin − mielenkiintoista ja todella tärkeää tietoa, minkä vuoksi en yhtään aio lähteä hoppuilemaan raskaamman liikunnan kanssa, ettei kropalle tapahtuisi kunnon kohenemisen sijaan pahimmillaan vain hallaa.

Esikoisen synnytyksen jälkeenhän oli kaikenlaista ylimääräistä hässäkkää rintatulehduksineen ja kivuliaine imetyksineen, mutta tällä kertaa olen voinut alusta asti huomattavasti paljon paremmin − en ollut ensimmäisinä viikkoina niin väsynytkään kuin viimeksi, ja vältyin onneksi myös kohtutulehdukselta, josta sairaalassa varoiteltiin repaleisten kalvojen vuoksi. Yksi takapakki piti kuitenkin tulla, sillä episiotomiahaavastani pääsi harmillisesti irtoilemaan päällimmäisiä tikkejä ensimmäisen viikon aikana. Olin oikeasti aika paniikissa asiasta, ja soittelin sen vuoksi sairaalaankin pariin otteeseen. Syyttelin itseäni ja manasin, että olin ollut turhan varomaton ja esimerkiksi istunut normaalisti, kun ei ollut kipuja. Oikeasti kyse oli varmaan osittain vain huonosta tuurista. Tikkejähän ei ommella uudelleen, joten paranemista täytyy vain odotella ja hoitaa haavaa mahdollisimman hyvin. Särkylääkkeitä popsin tämän vuoksi pari viikkoa synnytyksen jälkeen.

Jälkitarkastuksessa selvisi, että haava on tikkien irtoilusta huolimatta parantunut onneksi hyvin ja arpi on siisti. Leikkauskohdan alussa on kuitenkin jäljellä vielä jotain pientä nirhaumaa, joten ahkeraa suihkuttelua ja pientä varovaisuutta täytyy vielä jatkaa. Olisin ollut jo niin valmis luopumaan siitä läträämisestä! Istuminen on kuitenkin ihan ok nyt, mikä helpottaa kyllä elämää paljon. Olin tosin jo niin tottunut esimerkiksi syömään seisten, että nyt tuntuu ihan hassulta, että voin taas istua normaalisti pöydän ääressä. Kaikkeen sitä tottuu. :D Nyt täytyy enää vain toivoa, että loppuosakin haavasta tulee hiljalleen kuntoon niin kuin minulle on kyllä kovasti vakuuteltu. Koko juttu harmittaa vähän edelleen, kun toipuminen olisi muuten sujunut niin hyvin − mutta minkäs teet. Ei voi kuitenkaan olla muuta kuin ylpeä siitä, millaisen työn tämä pieni kroppani on tehnyt jo kahteen kertaan, ja millaiset kaksi ihanaa lasta se on kasvattanut sisällään ja saattanut maailmaan. ♥

11.11.2017

Pikkusisko ja isoveli

Meillä asuu nykyään maailman ihanin vauva, tomera neiti nöpönenä, joka kulkee puheissamme vielä toistaiseksi nimellä "sisko", sekä mahdottoman iloinen, taitava ja reipas, kohta jo kaksi ja puolivuotias (!), isoveli. Tarinoita on monia koskien sisarussuhteita vauvan synnyttyä − minä pelkäsin etukäteen suunnilleen pahinta: pelkäsin vauvan satuttamista ja silmittömiä raivokohtauksia taaperon suunnalta, pelkäsin myös kamalaa riittämättömyyden tunnetta, kun molemmat lapset tarvitsisivat huomiotani ja apuani enemmän kuin voisin heille antaa. Ja miten turhaan pelkäsinkään!

Tämä meidän taapero on ollut ihan maailman ihanin isoveli. Sisko saa häneltä suukkoja joka päivä − varsinkin hyvän yön suukot ovat tärkeitä ja niitä jaellaan ihan koko perheelle. Isoveli on kiinnostunut siskon tekemisistä, ja yksi eniten meillä kuulluista lausahduksista on "sisko silmät auki", jonka poika tokaisee iloisena huomatessaan siskon olevan hereillä. Hän siis suorastaan ilahtuu siitä, että sisko katselee ympärilleen silmät suurina ja kihertää silloin iloisena tämän vieressä. Vauvan äännellessä poika kyselee "mitä sisko sanoo", ja tämän ikäisen vauvan holtittomia liikkeitä hän kuvailee toteamalla: "kädet jalat potkiskelee". Pojan puheisiin on tarttunut paljon niitä asioita, joita olen selittänyt hänelle vauvan touhuista. Taapero osaa kertoa, kun "sisko hermostuu", ja kun vaikuttaa siltä, ettei vauva viihdy enää sitterissä, hän ilmoittaa: "sisko sanoo minä pois täältä". Vauvan synnyttyä taaperon suusta on myös kuultu usein, että hän on "nii iso". Isoveljen rooli on omaksuttu hienosti, vaikka hänkin saa vielä olla pieni. <3

Pikkusisaruksen syntymään suhtautuminen on lapsilla varmasti ihan yksilöllistä, mutta haluaisin myös uskoa, että meillä tätä myönteistä suhtautumista on auttanut se, että olemme onnistuneet antamaan lapsille tasapuolisesti huomiota vauvan synnyttyä, sekä selittäneet ja sanoittaneet taaperolle asioita mahdollisimman paljon. (Asiaa auttoi tietysti paljon miehen neljän viikon loma heti alussa.) Vauva ei ole millään lailla tullut syrjäyttämään esikoista, vaan perheeseemme on tullut yksi jäsen lisää, joka on aivan yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin. Itseäni tässä uudessa tilanteessa ja huomion jakamisessa on auttanut erityisesti ajatus siitä, että silloin kun lapsia on useampi, täytyy heidän kaikkien odottaa välillä vuoroaan − se on vain fakta. Tämän lausui terveydenhoitaja ensimmäisellä neuvolareissullani vauvan kanssa, ja se on jäänyt mieleeni. Pienen vauvan tarpeisiin on toki vastattava mielellään ripeästi, mutta välillä voi yksinkertaisesti olla sellainenkin tilanne, että taapero tarvitsee apuani tai huomiotani ensin, ja periaatteessa lapsiaan täytyisi aina kohdella tasapuolisesti.

Taaperolla on toki ne omat ikävaiheeseen liittyvät kiukunpuuskansa ja tunteenpurkauksensa, mutta mitään sellaista kielteistä reagointia tai käytöstä ei ole ilmennyt, mikä liittyisi suoraan vauvaan. Ainut näkyvä reaktio oli se, kun sairaalasta kotiuduttuamme taapero otti minuun aluksi vähän etäisyyyttä ja esimerkiksi väisteli halausyrityksiäni. Se tuntui tietysti aika pahalta, mutta nyt huomaan, että olemme taas se entinen tiivis tiimi, jossa tosin nykyään on yksi jäsen lisää. Kaikki on loksahdellut kohdilleen lopulta jotenkin todella luontevasti, ajan kanssa, ja olen ihan valtavan onnellinen siitä. Taapero auttaa mielellään vauvanhoidossa, ja tuntuu hyvältä, että me olemme tässä uudessa tilanteessa kaikki yhdessä, yhteistuumin, samalla viivalla. Perheenä.

Näinkin se sisarussuhde voi siis lähteä muotoutumaan. Toivon, että näistä kahdesta kasvaa vielä mainio parivaljakko, toistensa parhaat leikkikaverit ja liittolaiset, korvaamattomat toisillensa − ehkä myös vähän sellainen temppujen opettaja ja perässä tekijä − sekä toinen toisensa tuki ja turva. Meidän ihanat pikkusisko ja isoveli.

1.11.2017

Kahden lapsen äitinä

Olen nyt pyörittänyt arkea kahden lapsen kanssa noin viikon verran miehen palattua töihin lomaviikkojensa jälkeen. Jännitin tosi paljon etukäteen, miten selviäisin päivistä kolmisin lasten kanssa, mutta kaikki on mennyt ihan yllättävän hyvin! Siis paljon paremmin kuin olisin uskaltanut kuvitellakaan − en tiedä mitä kauhukuvia sitten oikein maalailin? Vauva on sujahtanut sulavasti osaksi esikoisen päivärytmiä, ja esikoinen on ollut edelleen hellyyttävän reipas ja huolehtivainen isoveli vailla voimakkaita mustasukkaisuuden merkkejä.

Itse kävin läpi melkoista tunnemylläkkää aivan alussa: baby blues, eli synnytyksen jälkeinen herkistyminen, oli helppo tunnistaa, kun tilanne taas tasaantui. Ensimmäisellä viikolla sairaalasta kotiutumisen jälkeen itkeskelin parina päivänä aika rajusti surressani sitä, miten jouduin yhtäkkiä olemaan niin etäällä esikoisesta vauvan ollessa luonnollisesti hyvin kiinni minussa. Olimme olleet pojan kanssa niin tiiviisti yhdessä siihen saakka, että tuntui pahalta, etten päässytkään enää kaikkeen mukaan. Ikävöin sitä arkea, mikä meille oli yhdessä muodostunut kuluneeen kesän ja syksyn aikana, ja pelkäsin ihan tosissani, että pikkuvauva-aika etäännyttäisi meidät. Pahimmillaan siinä hormonihuurujen keskellä tuntui siltä kuin olisin saanut toisen lapsen mutta menettänyt toisen. Tunsin itseni jopa vähän ulkopuoliseksi omassa perheessäni − sivustaseuraajan rooli ei istunut minulle ollenkaan. Mutta onneksi, onneksi tämä kaikki meni ohi. Muutokseen sopeutuminen otti kuitenkin aikansa.

Nyt arki rullaa jo kivasti, ja mitenkäs ne meidän päivät sitten oikein sujuvat? Heräilemme kaikki siinä seitsemän tienoilla, kun mies tekee lähtöä töihin, sanomme heipat ja käymme aamupalalle. Aamut näiden naperoiden kanssa ovat kieltämättä aikamoista tohinaa, että saamme kaikkien aamutoimet ja pukemiset hoidettua, mutta ulos olemme kuitenkin selvinneet aina viimeistään puoli kymmeneksi. Tehokkaiden aamuhommien ansiosta ehdimme olla pihalla parhaimmillaan pari tuntia ennen lounasta. Vauva nukkuu samalla vaunuissa ensimmäisiä päikkäreitään ja riippuu vähän hänenkin heräilystään, miten tulemme sisään. Vakiopaikkamme on yksi lähileikkipuistomme, missä näemme välillä tuttuja. 

Lounas on meillä aina valmiiksi tehtynä, korkeintaan keitän pastaa tms. sisälle tultuamme, mutta muuten ei aamupäivissä ole aikaa kokkailulle. Päiväunille käymme kaikki kolme yhdessä taaperon huoneeseen, minä ja vauva lainaamme silloin miehen patjapaikkaa lattialla. Iltapäivät kuluvat sisällä: taapero touhuaa välillä omiaan, pyykikone ehkä pyörii, katsomme Late Lammasta, ja vauva nukkuu usein jopa parin tunnin unet kantorepussa, jolloin saatan kokkailla seuraavan päivän ruokia taaperon kanssa. Pari kertaa olemme leiponeetkin. Nämä ovat siis ihan niitä samoja juttuja, joita puuhasin esikoisen kanssa myös ennen vauvaa, ja on ihanaa, että voimme tehdä samoja asioita yhdessä edelleen. Mies tulee kotiin yleensä viiden aikoihin, ja ilta kuluu useimmiten perheen kanssa.

Päivät kuluvat siis mukavasti, vaikka olenhan minä välillä ihan kamalan väsynyt. Väsymys onkin tässä vauvan ja taaperon kanssa mielestäni ehdottomasti rankinta. On niitä hetkiä, kun tuntuu, että aivot ovat totaalisen jumissa, joudun oikein pinnistelemään, että pystyn vaikka lukemaan jonkin tekstin ja unohtelen asioita. Järkevien lauseidenkin muodostaminen on välillä vaikeaa, kun täytyisi jutella jonkun itseäni paremmin nukkuneen kanssa. Kotona täytyy usein tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, ja onhan se välillä melkoista säätämistä, kun yritän auttaa taaperoa jossain tai tarjoilla hänelle ruokaa samalla, kun vauva roikkuu tississä kiinni. Tai se, kun taapero vetkuttelee jossain asiassa, ja vauva itkee vieressä, silloin hermostun helposti itsekin. Yöunet ovat välillä aika surkeita, mutta jollain kumman voimilla sitä vain selviää. Hyvin rikkonaisen yön jälkeen voi aamulla  tuntua siltä, ettei päivästä tule yhtään mitään, mutta sanoisin, että se joka aamuinen ulos lähteminen tekee älyttömän hyvää itsellenikin − päiväunia tai -lepoa tietysti unohtamatta.

Yritän muistutella itseäni siitä, miten ainutlaatuista aikaa nyt elämme. Pienet ja yksinkertaiset asiat ovat tärkeitä, kuten vauvan hassut ilmeet ja taaperon mainiot höpötykset. On myös jotenkin hykerryttävän ihanaa käpertyä päiväunille omien lastensa kanssa; siellä me uinumme hämärässä huoneessa kaikki yhdessä. Yritän parhaani mukaan imeä itseeni tätä aikaa, kun lapset ovat vielä pieniä ja kun olen heidän kanssaan kotona, sillä tämän ajanjakson jälkeen on edessä työelämään paluu. Juuri nyt ihanaa on tämä ihan tavallinen arki.

25.10.2017

1 kk

Kuukausi sitten syntyi meidän pieni neiti maailmaan. Aika menee pelottavan nopeasti, ja tuntuu ihan haikealta, ettei meillä ole enää sellaista aivan vastasyntynyttä nyyttiä − näinkö äkkiä se ensimmäinen kuukausi meni? Vaikka onhan se ihanaakin, kun vauva kasvaa, oppii koko ajan uutta ja tulee pikkuhiljaa vuorovaikutteisemmaksi. Meidän typykkä on kyllä kasvanut ihan silmissäkin, eikä hän tunnu sylissä enää niin pikkiriikkiseltä, pienen ihmisen hoitamiseen on taas tottunut. Näin 1kk -päiväksi tein koontia siitä, millainen tämä meidän pikkutyyppi oikein on:

Vauva osaa kannatella päätään hienosti pystyssä. Varsinkin äidin tai isän olkapäällä hengaillessa tai hereillä kantorepun kyydissä hän ojentaa niskansa todella pystyyn tomeran näköisenä. Masullaan makoillessaan vauva osaa kääntää päänsä myös puolelta toiselle, jalat nousevat samalla ilmaan, kun pää on niin painava. Pikkujalat ja -kädet vispaavat kovasti joka suuntaan, ja jalat koettavat vähän jo lähteä mönkimäänkin. Lisäksi ihana vauvamme osaa hymyillä! Ensimmäisen oikean hymynsä hän väläytti, kun nostin hänet vaunukopasta pari päivää vajaa kolmen viikon ikäisenä. Sen jälkeen tuota taitoa on tosin vähän panttailtu, eikä kovin montaa hymyä ole vielä irronnut.

Vauva syö äidinmaitoa lukuisia kertoja päivässä, välillä monta kertaa tunnissa, välillä  taas monen tunnin välein. Imetys on sujunut tällä kertaa hyvin ja kivuttomasti ensimmäisten päivien totuttelun jälkeen.

Vauva nukkuu yöt vieressäni parisängyssä. En ole jaksanut nostella neitiä viereiseen pinnasänkyyn, kun yösyötöt sujuvat tällä tavoin niin vaivattomasti, ja meillä on koko leveä sänky käytössämme miehen majaillessa taaperon huoneen lattialla. Sitä paitsi on ihanaa nukkua vauvan lähellä! Yöllä vauva heräilee 1−4 tunnin välein, välillä on levottomampaa ja välillä ollaan selvitty vain parilla herätyksellä. Ennätysunijakso kesti kerran jo lähemmäs viittä tuntia. Aamuyöt ovat välillä melkoista ähinää ja puhinaa, jotain pientä masuvaivaa niin kuin muistelin esikoisellakin olleen samoihin aikoihin. Päiväunia vauva nukkuu ulkona vaunuissa, sisällä kantorepussa tai sylissä ja taaperon päiväuniaikaan minun kainalossani.

Vauva ääntelee erilaisten ähinöiden ja itkujen lisäksi varsinkin unissaan ja heräillessään sellaisella hassulla ja aika kovaääniselläkin örinällä, pienen dinosauruksen äänillä. Kovaan ääneen örisevän ja ähisevän vauvan vieressä on välillä hieman haasteellista saada itse unen päästä kiinni... Ruuan suhteen äänensävy muuttuu varsin vaativaksi, jos äidillä kestää liian kauan ymmärtää yskä tai saapua paikalle.

Vauva pitää kylpemisestä. Hänestä on ihanaa kellutella lämpimässä kylpyvedessä, ja siihen meidän pikkuneiti rauhoittuu hyvin. Vauva pitää liikkeestä, ja rauhoittuu liikkuvaan autoon, vaikka lähtiessä vähän kiukuttaisikin. Tässä asiassa hän tekee kyllä täyden poikkeuksen veljeensä vauvana. Myös vaunuissa unet jatkuvat hyvin varsinkin silloin, kun joku jaksaa työnnellä tai edes vähän heilutella vaunuja. Lisäksi vauva pitää hoitopaikan ylle teipatuista nallennaamasta ja tähtikortista, joita hän jaksaa tuijotella pitkään. Päänsä vauva tykkää kääntää oikealle selällään makoillessaan. 

Vauva ei pidä viileästä vedestä, eikä silmien putsauksesta, mitä on harrastettu ahkerasti toisen silmän rähmimisen vuoksi. Meidän vauva ei pidä tutista, joka on hänen mielestään jotain niin yököttävää, että se saa lähinnä vain raivostumaan entisestään...

Vauva käyttää 50 cm ja 56 cm kokoisia vaatteita, joista pienemmät alkavat jäädä kohta pois käytöstä.

Vauva kävi ensimmäistä kertaa neuvolassa kolmen viikon ikäisenä, jolloin mittoja oli 3840 grammaa ja 52,5 senttiä (syntymämitat 3215 g ja 50 cm). Painoa oli tullut kahdessa viikossa tasan puoli kiloa. Aivan ajantaisia 1 kk -mittoja meillä ei nyt ole, mutta hyvin hän tuntuu kaiken aikaa kasvavan. Seuraava käynti neuvolaan on sitten lääkärintarkastus vajaan parin viikon päästä.

Kaiken kaikkiaan aivan hurmaava pikku söpöläinen meidän päiviämme täällä sulostuttaa. <3