27.6.2017

Juhannus

Eilisten pohdintojen jälkeen vuorossa olisi muutama sananen ja joitakin otoksia meidän tämän vuoden juhannuksen vietosta. Juhannusta vietimme siis tuttuun tapaan mökillä muutamien lähisukulaisten kanssa. Jos meillä jokin juhanusperinne on, niin kai se on sitten tuo mökille lähteminen. Sama perinne oli omassa lapsuudessani, välissä olivat sitten kaveriporukalla vietetyt juhannusbileet ja festarireissut. Sää yllätti tänä vuonna iloisesti: seurailin viikolla sääennusteita, ja olin varustautunut juhannusilmoihin pakkaamalla mukaan sadekamppeet ja paljon lämmintä vaatetta, mutta lopulta sää ei ollutkaan niin kamalan viileä, aurinko paistoi ihanasti varsinkin juhannuspäivänä ja sadetta ropisi vasta sunnuntaina. Kesäsää voi olla ihana ilman hellettäkin, ja luonto on juuri nyt niin ihanan vehreä − tämän vuodenajan kun saisi säilöttyä pieneen purkkiin pimeiden talvikuukausien varalle!

Mökillä ohjelmassa ei ole yleensä mitään sen kummempaa kuin ulkoilua, ruuanlaittoa tavallisia askareita ja saunomista. Olen itse sellainen, että alan aika nopeasti kaipaamaan jotain aktiviteettia(tai ehkä olen vain vähän levoton sielu?), ja tuskastun helposti, jos mökillä täytyisi vain kököttää monta päivää käymättä missään. Lisäksi kaipaan päivittäin edes pientä liikuntaa, ettei olo muuttuisi aivan turvonneeksi ja vetämättömäksi. Siksi halusin pakata nytkin mukaan rattaat, ja niin pääsin käymään kävelyllä ja vähän matkan päässä sijaitsevalla leikkipaikalla pojan kanssa. Lenkin varrelta löytyvä riippusilta oli pojan mielestä ensin vähän jännittävä, mutta lopulta varsin mieleinen leikkipaikka: keinuvalla ja narisevalla sillalla piti ensin kävellä käsi kädessä äidin kanssa, mutta kun keksimme heitellä pikkukiviä sillan kaiteiden raoista veteen, unohtui jännitys kivien aikaansaamia pulpahduksia ihmetellessä. Juhannuspäivänä kävimme puolestaan pienellä soutelulla pojan toiveesta. Vuosi sitten veneily-yritys ei ollut yksivuotiaan mieleen, kun harmi tuli jo pelastusliivejä pukiessa ja vielä pahemmin veneessä. Nyt taapero antoi pukea liivit päälle mielellään ja olisi varmasti viihtynyt veneessä vielä pidempäänkin vehreitä maisemia katsellen ja lintuja bongaillen.






Mökillä saimme vähän kahdenkeskistä aikaa miehenkin kanssa, kun pääsimme pujahtamaan juhannussaunaan isovanhempien viihdyttäessä taaperoa. Uimisen viileässä vedessä jätin tällä kertaa väliin, sillä suuret lämpötilanvaihdokset vauvamasun kanssa vähän arveluttavat. Tulevia juhannuksia ajatellen olisi vielä kiva keksiä paikka, jossa pääsisi ihmettelemään lasten kanssa juhannuskokkoa suht aikaiseen kellonaikaan, sillä sellaista ei ole toistaiseksi löytynyt ihan läheltä. Kokko kuului olennaisesti oman lapsuuteni juhannuksen viettoon: ukkini kyhäsi koko pihamaan risuista, oksista ja vanhoista laudanpätkistä, ja liekkien loimussa paistettiin makkaraa tikun nokassa. Samanlaisia elämyksiä juhannuskokon tunnelmasta olisi mukava tarjota myös omille lapsille.

Herkkäunisena nukuin ensimmäisen yön mökillä perinteisesti surkeasti, mutta toisena yönä unet maittoivat jo paremmin. Vaikkei juhannus ollut pelkkää lepäämistä ja makoisia yöunia, tuo mökkimaisemissa poikkeaminen kyllä aina kivaa vaihtelua muuten aika samankaltaisina toistuviin arkiviikkoihin ja piristää sitä kautta. Tämä kuluva viikko onkin sitten viimeinen työviikkoni perhepäivähoitajana, niin se puoli vuotta on hurahtanut! Samalla vietän yksinhuoltajaviikkoa miehen ollessa työmatkalla − periaatteessa siis hyvä, etteivät työt olleet vielä kokonaan loppuneet, vaan viikko kuluu nopeasti, kun päivissä on puuhaa. Muutaman viikon päästä saammekin sitten lomailla ihan koko perheen voimin, kun mieskin jää kesälomalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti