30.6.2017

Oma lapsuus vs. lapsieni lapsuus

Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista yhteisistä aiheista, ja kesäkuussa aiheena on vertailla omaa lapsuuttaan lapsiensa lapsuuteen. Oma kirjoitukseni tulee vähän viime tingassa näin kuun viimeisenä päivänä − kesäkuu olisi sitten taputeltu ja huomenna on jo heinäkuu! Mammalandian kotisivuilta löytyvät myös muiden bloggaajien kirjoitukset kuukausittaisesta aiheesta.
 
Minä olen 80-luvun lopulla syntynyt 90-luvun lapsi, 90-luvulle ajoittuivat leikki-ikä ja ala-asteaika. Nykylapsiin verrattuna pukeuduimme ala-asteella aika lapsellisesti − pukeutumisella ei tainnut olla niin väliä, ja ihan hyvä niin − muun muassa suosikkiyhtyeiden paidat ja nappiverkkarit olivat muodissa ja mitä pidempi nappirivistö, sen parempi! Discoon krepattiin hiukset äitien vanhoilla kreppiraudoilla ja laitettiin ehkä vähän glitteriä silmäkulmiin. Radiokanavilta nauhoitin suosikkikappaleitani C-kaseteille ja luokkakavereilta lainasin Disneyn elokuvia VHS-muodossa katseltavaksi. Leikin tyttökavereiden kanssa paljon barbeilla ala-asteella, ulkona rymysimme metsässä: rakensimme majoja ja leikimme jahtaamisleikkejä poikien kanssa, sekä touhusimme ala-asteemme pihalla karusellissa, keinuissa ja hiekkakentällä. Kavereille soitettiin tietysti lankapuhelimella tai sitten käytiin oven takana kysymässä "Voitsä olla?". Spice Girls oli kuumaa kamaa, ja huoneeni kaapinovet oli päällystetty lehdistä leikatuilla suosikkiyhtyeen kuvilla. Siisteinä oli, kun jollain oli samanlaiset paksupohjaiset kengät kuin maustetytöillä.

Omat lapseni saavat niin ikään elää lapsuuttaan ulkona ja luonnossa leikkien. Olen halunnut viedä poikaa ulos ja luontoon paljon jo pienestä pitäen, sillä itselläni on ihania muistoja juuri ulkoleikeistä, ja toivon, että omat lapseni voivat kokea samanlaisia asioita. Luonto ja erityisesti metsä tarjoavat paljon mahdollisuuksia liikkumiseen ja leikkimiseen. Lisäksi Suomi on siitä ihana maa, että luonto on puhdasta, eikä ulkona liikkuessa tarvitse hirveästi pelätä turvallisuuden puolesta ainakaan näin pienellä paikkakunnalla asuessa. Oman lapsuuteni elin maalaismaisemissa nykyisen asuinpaikkamme naapurikunnassa, joten omat lapseni kasvavat vähän kuin oman lapsuuteni maisemissa, vaikkemme samalla paikkakunnalla asukaan. Isovanhempien luona käydessä juuri niihin oman lapsuuteni paikkoihin pääsee kuitenkin tutustumaan.

Omat isovanhempani ovat asuneet aina kaukana, useamman tunnin ajomatkan päässä, ja heidän luonaan vierailtiin loma-aikoina ja juhlapyhinä. Isovanhemmat olivat minulle kyllä tärkeitä, mutta he eivät olleet mukana siinä tavallisessa arjessamme. Nyt meillä on siitä onnellinen tilanne, että pojan isovanhemmat asuvat joko samalla tai viereisellä paikkakunnalla, näemme heitä usein ja myös lastenhoitoapua on helposti saatavilla. Arvostan sitä, että lapset saavat muodostaa isovanhempiin läheisen suhteen pienestä pitäen. Myös muuta lähisukua asuu lähellä, mikä on ihanaa.

Jos vertaan omaa lapsuuttani siihen lapsuuteen, jota omat lapseni tulevat elämään, tulee ensimmäisenä isona erona mieleen tekniikan kehitys. C-kasetit, VHS:t ja lankapuhelimen mainitsinkin jo omasta lapsuudestani, kun taas omat lapseni saavat todennäköisesti kännykät, varmaan jopa älypuhelimet, jo aika pienenä. Itsehän sain ensimmäisen kännykkäni, Nokian 3310-mallin ollessani yläasteella. Puhelimissa on se hyvä puoli, että ne luovat turvaa, kun hätä- ja pulmatilanteissa voi heti soittaa ja yhteydenpito on muutenkin helpompaa. Huononoa puolena voi olla pääsy nettimaailmaan sekä kiusaamisen uudet muodot, kuten epämieluisten kuvien tai videoiden levittäminen. Internetissä on paljon hyvää, mutta omien lastensa kohdalla saa kuitenkin olla tarkkana siitä, mitä kaikkea he sieltä netin syövereistä oikein löytävät ja käyttävät.

Pidän omaa lapsuuttani onnellisena ja aika "tavallisena" keskivertoperheen lapsen lapsuutena. Emme käyneet etelänlomilla, mutta reissasimme kotimaassa, ja matkat Tukholmaan ja Tallinnaan olivat suuria elämyksiä. On paljon asioita, joita toivoisin voivani siirtää omasta lapsuudestani lapsilleni, mutta on toki myös asioita, joita haluaisin tehdä toisin. Omille lapsilleni haluaisin ennen kaikkea olla vanhempi, jolla on aikaa kuunnella ja keskustella, jolle olisi helppo puhua ajatuksistaan ja tunteistaan. Haluaisin olla vanhempi, joka pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan siten, että työpäivän jälkeen riittää voimia myös lapsille. En ole kovin uraan keskittynyt ihminen, joten voin vaikuttaa tähän asiaan ainakin työpaikan valinnallani. Tulevina vuosina on mielenkiintoista nähdä, millainen lapsuus lapsilleni oikein muodostuu tässä muuttuneessa ja kaiken aikaa muuttuvassa maailmassa.

Käy kurkkaamassa myös Mammalandian Facebook-sivuille!

2 kommenttia:

  1. mäki oon 80-luvun lopulla syntyny ja kaikki nuo nappiverkkarit ym kuulosti niiiin tutulta :D

    VastaaPoista