28.8.2017

Pelkopolilla ja synnytystapa-arviossa

Kerrotaan hyvät uutiset heti alkuun: viime viikkoisessa synnytystapa-arviossa selvisi, että alatiesynnytykselle ei pitäisi olla mitään esteitä. Lähtökohtana tulevaan on nyt siis se, että saan lähteä synnyttämään ihan normaalisti, olen niin helpottunut! Jos asia on mennyt aiemmin ohi, niin tämä tuleva synnytys on herättänyt raskauden edetessä paljon mietteitä, sillä edellisessä synnytyksessä saamani 3. asteen repeämän vuoksi toivomani alatiesynnytys ei ollut ihan itsestäänselvyys, ja suunniteltu sektio tuntui puolestaan ahdistavalta ja epäluonnolliselta operaatiolta. Raskausviikon 25+0 kuulumisten yhteydessä kirjoittelin näistä synnytysmietteistäni enemmän.

Pelkopolikäynnit ja synnytystapa-arvio. Kävin siis tässä elokuun aikana kahteen otteeseen sairaalan synnytyspelkopolilla, ensin kätilön ja sitten lääkärin juttusilla, joista jälkimmäisella kerralla tehtiin myös synnytystapa-arvio. Kätilön vastaanotolla kävimme läpi ensimmäistä synnytystäni ja kätilö selitti minulle sektion käytänteistä ja operaatiosta toipumisesta. Kätilön vastaanotosta jäi ihan ok fiilikset; pääsin keskustelemaan ja kysymään mielessä pyörineistä asioista, ja sain faktatietoa asioista. Eniten olisin ehkä kuitenkin kaivannut empaattista suhtautumista ja ymmärrystä omiin ahdistuksen tunteisiini − että olisin vain saanut kertoa, millaisia tuntemuksia nämä kyseessä olevat asiat minussa herättivät. Sellainen jäi vastaanotolla kuitenkin vähemmälle.

Toiseen pelkopolikäyntiin lääkärin vastaanotolla olin sen sijaan enemmän kuin tyytyväinen. Lääkäri osasi selittää asiat erittäin asiantuntevasti, kattavasti ja ymmärrettävästi. Ainut miinus oli nopea puhetapa, jota kuunnellessani mietin, että olisin tarvinnut nauhurin mukaan voidakseni kerrata asiat vielä uudelleen kotona. :D Vauvan painoarvio raskausviikolla 34+6 olin noin 2300 grammaa, ja lääkäri arveli, että pienokainen olisi lasketun ajan aikoihin samaa kokoluokkaa tai hieman pienempi kuin kolme ja puoli kiloisena syntynyt esikoinen. Lääkäri tarkasti myös vanhan arpeni: haava on parantunut siististi, arpikudos on pehmeää, eikä jälkivaivoja ole ollut, joten sen puolesta ei ole estettä lähteä yrittämään alatiesynnytystä. Pelkopolikäynneillä sain lisäksi täyden selvyyden siihen, miten repeämä oikein tapahtui: episiotomia oli tehty oikein, mutta leikkaushaava oli jatkanut repeämistään hallitsemattomasti katkaisten koko sulkijalihaksen ja aiheuttaen 3. asteen repeämän.

Edellinen synnytys. Sen lisäksi, että mahdollinen sektioon joutuminen ahdisti, oli mielessäni kalvanut esikoisen synnytyksen 8 minuutin ponnistusvaihe. Kuulemma hyvin monet uudelleen synnyttäjät puhuvat pelkopolilla samasta kuin minäkin, eli että ensimmäisen synnytyksen ponnistusvaihe on tuntunut sekavalta ja kaoottiselta ja sitä on hallinnut paniikki. Lääkärillä oli kuitenkin valmis vastaus näihin tuntemuksiin ihmisen biologian kautta. En varmasti osaa asetella sanojani yhtä hienosti kuin hän, mutta pointti oli se, että luonto on ohjannut synnytyksen tapahtumaan niin, että avautumisvaihe etenee silloin, kun äidillä on turvallinen olo (hän voi tarvittaessa siirtyä petoeläimiä tai vaaroja karkuun paikasta toiseen tai vaikka luolan suojiin), mutta ponnistusvaiheen on tapahduttava nopeasti, sillä tässä vaiheessa äiti ei voi enää liikkua ja vauvan on synnyttävä äkkiä. Avautumisvaiheessa adrenaliini tekee synnytyksen etenemiselle hallaa (kun olo on uhattu, adrenaliinitaso nousee), mutta ponnistusvaiheessa tapahtuva adrenaliiniryöppy auttaa, vaikka se osaltaan myös aiheuttaa tätä kaaosmaista, vähän pelottavaakin tunnetta. Periaatteessa tuo hallitsematon ja sekava tunne synnytyksen lopussa kuuluu siis asiaan, ja sen luultavasti tuntee voimakkaammin ilman puudutuksia.

Lääkärin vastaantotolla selvisi sekin asia, ettei vauvalla ollut edellisessä synnytyksessä mitään todellista hätää, sillä lääkäri tarkisti pojan sydänkäyrät vanhoista tiedostoista. Tämä oli jäänyt meille vähän epäselväksi, sillä mies muisteli, että kätilöt olivat esikoisen synnytyksessä puhuneet jotain vauvan sydänäänten heikkenemisestä ponnistusvaiheessa, ja että ponnistamiseen olisi sen vuoksi laitettu entisestään vauhtia. Sitä emme tiedä, miksi kätilöt sitten halusivat kiirehtiä, vai oliko tämä vain jokin väärinymmärrys kaiken sen tohinan keskellä.

Uusien repeämien ehkäisy ja repeämien riskitekijät. Kyselin molemmilla pelopolikäynneillä asioista, joilla voisi yrittää ehkäistä uusien repeämien syntyä tulevassa synnytyksessä. Vastaukseksi sain muun muassa, että vauvan pää tulisi olla tarpeeksi hyvin laskeutunut ennen ponnistamisen aloittamista, synnyttäjäm tulisi saada ponnistaa oman ponnistamisen tarpeensa mukaan ja kylkiasento voi olla puolimakuuta parempi asento välilihaa ajatellen. Lääkärin mukaan etenkin vauvan pään tulisi antaa syntyä rauhallisesti ja kätilöiden ohjeiden kuunteleminen on siinä vaiheessa erityisen tärkeää. Riskejä uusille repeämille voivat puolestaan olla vauvan huono asento tai esimerkiksi käden tai kyynärpään syntyminen pään kanssa samaan aikaan, käynnistetty synnytys sekä imukuppiavusteinen synnytys. Myös hyvin suurikokoinen vauva olisi omalla kohdallani selkeä riskitekijä, jolloin sektiota varmasti suositeltaisiin. Vakava-asteisten repeämien saaminen peräkkäisissä synnytyksissä on kuulemma kuitenkin hyvin harvinaista, tuleehan 3. ja 4. asteen repeämiä ylipäätään noin prosentille Suomessa synnttäneistä.

Millä fiiliksillä toiseen synnytykseen? Toiseen synnytykseen lähden nyt hyvillä mielin. Olen valtavan helpottunut siitä, että sain "luvan" alatiesynnytykseen, vaikka eihän tietenkään koskaan voi tietää, miten homma lopulta menee. Viimeksi pärjäsin supistusten kanssa hyvin ilokaasun avulla, mutta tällä kertaa voisin ottaa myös jonkin puudutteen ponnistusvaihetta varten. Lääkärin suositteli kaltaiselleni "nopealle ponnistajalle" joko spinaalipuudutusta tai häpyhermoon kohdituvaa pudendaalipuudutusta, joista etenkin jälkimmäinen alkoi tässä vaiheessa tuntua siltä ensisijaiselta vaihtoehdolta. En haluaisi välttämättä mitään kookovartalopuudutusta, mutta tuo pudendaali vähentäisi pahinta kipua ponnistaessa. Lääkäri valoi ihanasti uskoa omiin synnyttäjän taitoihini toistelemalla useaan otteeseen, että olen selvästi "hyvä synnyttäjä" sen perusteella, miten hienosti pärjäsin edellisessä synnytyksessä. Mieli on pelkopolikäyntien jälkeen rauhoittunut synnytysahdistuksen osalta (vaikka ainahan tuo koitos vähän jännittää), ja nyt tuntuu, että voin lähteä synnyttämään levollisin ja luottavaisin mielin!

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihana juttu, että lupa heltisi, ja oli hyvä käynti! Varmasti rauhoittaa mieltä kyllä :)

    VastaaPoista