15.9.2017

Meidän päivä 13/09/17

Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista yhteisistä aiheista, ja syyskuussa aiheena on päivä meidän kanssa. Aihe onkin tosi kiva, sillä tällaisia yhden päivän kertomuksia on ihana lukea, joskin vähän työläs tehdä, ja edellisen kerran olenkin tehnyt sellaisen joskus esikoisen vauvavuotena. Nyt tuli sitten dokumentoitua yksi arkipäivä taaperon kanssa vielä tältä ajalta ennen kuin perheessämme on kaksi lasta. Mammalandian kotisivuilta löytyvät kaikkien bloggaajien kirjoitukset kuukausittaisesta aiheesta.

Meidän viime keskiviikkomme alkoi vähän ennen aamuseitsemää, kun taapero marssi makuuhuoneeseen ja kömpi parisänkyyn peittonsa ja unikaverinsa kanssa. Ja näin se päivämme sitten jatkui:

7.00 Ylös sängystä ja aamutoimiin. Naamanpesu, vaipanvaihtoa, pukemista... Sälekaihtimien takaa paljastuu usvainen maisema. Taapero viihtyy potalla pitkän aikaa helmipujottelun kanssa. Toivotamme isille hyvää työpäivää ennen aamupalalle siirtymistä.

7.45−8.15 Aamupalaa. Puuro ei ole viime aikoina maistunut taaperolle, joten laitan tarjolle suosiolla jotain muuta. Poika pyytelee päärynää, jota meillä ei ole, eivätkä voileivät tai mikään muukaan ruoka oikein kiinnosta aluksi. Lopulta hän syö lautaselta omenaa ja paprikaa ja juo maitoa. Aamupalan jälkeen taapero touhuaa hetken omiaan ja minä teen lähtövalmisteluja.

8.45 Liikkeelle. Aamupäivä on meillä normaalisti ulkoiluaikaa, mutta keskiviikkoisin käymme MLL: n perhekahvilassa. Lähdemme kävelemään kotoa hyvissä ajoin, sillä käymme menomatkalla postissa ja nappaamassa vaippapaketin kaupasta.

9.30−11.45 Perhekahvilassa. Pojalla on kivat leikit tutun taaperokaverinsa kanssa, palapelit ja autot ovat tällä kertaa suosiossa. Minä vaihdan kuulumisia äitikavereiden kanssa. Syömme vielä lounaseväät ennen kotiin lähtöä. Vajaan kilometrin kotimatkassa menee aikansa, sillä pysähdymme aina hetkeksi tietyille kiipeilypaikoille, kuten kaupan pihalta löytyviin kaiteisiin. Taapero kävelee, juoksee ja haluaa välillä istua rattaissa.



12.15 Kotona. Laitan tiskikoneen pyörimään, ja menemme sohvalle rauhoittumaan ja lukemaan päiväunisatuja. Puoli yhden jälkeen peittelen pojan sänkyyn.

13.00 Taapero on unessa ja päivän oma hetki voi alkaa. Tunnen itseni yhtäkkiä kamalan nälkäiseksi ja popsin jääkaapista edelliseltä päivältä jääneet kaurabanaanipannarit. Hörpin teetä ja teen tietokoneen ääressä omia juttujani sohvalla makoillen.

14.45 Heräämisen ääniä. Taapero herää uniltaan vähän harmistuneena, ei halua tulla pois sängystä eikä syliin. Päikkäreiden jälkeen on viime aikoina ollut vähän tällaista, välillä en saa mennä huoneeseen ollenkaan. Hetken juttelun ja maanittelun jälkeen pieni pörröpää kapuaa syliin heräilemään.

15.00 Välipalaa. Poika saa valita mieleisensä smoothiepussin, ja haluaa välttämättä syödä sen keittiön lattialla. En jaksa taistella asiasta, jolla ei tässä hetkessä ole oikeastaan mitään väliä, joten välipala syödään sitten siinä. Smoothien jälkeen mieli onkin jo parempi.

Välipalan jälkeen tutkimme kuopiolaisen Fuko Pharma -nimisen yrityksen meille maisteltavaksi lähettämiä maitohappobakteeri + D-vitamiinivalmisteita. Taapero saa koemaistaa lasten banaaninmakuista ja nallekarhun muotoista tablettia, joka on niin hyvää, että poika söisi niitä saman tien lisää. Olemme aiemmin antaneet pojalle samanlaista yhdistelmää tippojen muodossa, ja otamme nämä nyt vuorostaan testiin. Vitamiinien tutkimisen jälkeen poika pyytää satuhetkeä, ja kaivamme taas lempparikirjan esiin. Kirjojen lukemista harrastetaan meillä nykyään paljon!

15.45 Ulos. Aamupäivän ulkoilu jäi tänään väliin, joten lähdemme purkamaan energiaa läheiseen leikkipuistoon. Ulkona on ihanan aurinkoinen ja lämmin syysilma! Olen taas sonnustautunut tyylikkäästi miehen verkkatakkiin, koska omat takkini eivät oikein mahdu vauavamasun kanssa enää päälle. Tämä hetki päivästä menee meillä monesti sisällä touhutessa, kokkaillessa, leipoessa, pyykkihommissa tai siivouspäivänä siivoillessa, mutta näitä hommia hoidimme jo eilisenä sadepäivänä. 
 
17.00 Kotona. Pääsemme juuri sisään, kun mieskin tulee kotiin. Laitan riisit kiehumaan.

17.15 Päivällinen: eilistä kanakastiketta ja riisiä. Ruuan jälkeen isä ja poika pelailevat hetken aikaa koripalloa, sitten ollaan vain ja hengaillaan sohvalla. Taapero alkaa höpötellä pomppimisesta ja ehdotan uloslähtöä, sillä tuntuu, että raitis ilma tekisi itsellenikin vielä hyvää. Mies jää kotiin huilailemaan ja me suuntaamme taas leikkipuistoon.

18.30−19.30 Iltaulkoilu. Ihana alkuillan aurinko paistaa ja valaisee syksyn lehdet kauniisti. Tällaiset ovat niitä syksyn parhaita päiviä. Matkalla leikkipuistoon täytyy vähän pysähtyä läträämään isolla lätäköllä. Taapero ymmärtää ihanasti, ettei tennarit jalassa voi mennä veteen, vaan lapioi vettä varovasti lätäkön reunalta.



19.30 Kotiin iltapalalle. Mies ottaa pojan iltapalapöytään, ja minä pääsen rauhassa pesulle. Taapero vetäisee tarjolle laitetut myslin ja mansikat vauhdilla, ja miesväki siirtyy kylppärin puolelle jatkamaan iltatoimia, kun minä tulen pöytään. Omaan kippoon päätyy karviaisia.

20.00 Isä ja poika lukevat iltasatuja sohvalla, minä liityn seuraan vähän ajan päästä.

20.30 Taapero yöunille. Pyrimme hoitamaan iltanukutukset miehen kanssa vuoroilloin, tänään on minun vuoroni. Luen pojalle vielä hänen tämän hetken suosikkisatunsa "Bremenin lauluniekat" sängyn vieressä. Sitten toivotan hyvät yöt, laitan unimusiikin soimaan ja siirryn oven viereen odottelemaan, että poika on unessa.

21.00 Taapero nukkuu. Hipsin pois huoneesta ja istahdan hetkeksi miehen viereen sohvalle. Tarkistan vielä säätiedotteen seuraavan päivän suunnitelmia varten: sateiselta näyttää.

21.30 Raskausaika ja aamuvirkku taapero eivät anna valvoa kovin myöhään − aika painaa pää tyynyyn ja toivottaa hyvää yötä! ♥

Seuraa Mammalandiaa myös Facebookissa.

Vitamiinivalmisteet saatu Fuko Pharmalta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti