25.10.2017

1 kk

Kuukausi sitten syntyi meidän pieni neiti maailmaan. Aika menee pelottavan nopeasti, ja tuntuu ihan haikealta, ettei meillä ole enää sellaista aivan vastasyntynyttä nyyttiä − näinkö äkkiä se ensimmäinen kuukausi meni? Vaikka onhan se ihanaakin, kun vauva kasvaa, oppii koko ajan uutta ja tulee pikkuhiljaa vuorovaikutteisemmaksi. Meidän typykkä on kyllä kasvanut ihan silmissäkin, eikä hän tunnu sylissä enää niin pikkiriikkiseltä, pienen ihmisen hoitamiseen on taas tottunut. Näin 1kk -päiväksi tein koontia siitä, millainen tämä meidän pikkutyyppi oikein on:

Vauva osaa kannatella päätään hienosti pystyssä. Varsinkin äidin tai isän olkapäällä hengaillessa tai hereillä kantorepun kyydissä hän ojentaa niskansa todella pystyyn tomeran näköisenä. Masullaan makoillessaan vauva osaa kääntää päänsä myös puolelta toiselle, jalat nousevat samalla ilmaan, kun pää on niin painava. Pikkujalat ja -kädet vispaavat kovasti joka suuntaan, ja jalat koettavat vähän jo lähteä mönkimäänkin. Lisäksi ihana vauvamme osaa hymyillä! Ensimmäisen oikean hymynsä hän väläytti, kun nostin hänet vaunukopasta pari päivää vajaa kolmen viikon ikäisenä. Sen jälkeen tuota taitoa on tosin vähän panttailtu, eikä kovin montaa hymyä ole vielä irronnut.

Vauva syö äidinmaitoa lukuisia kertoja päivässä, välillä monta kertaa tunnissa, välillä  taas monen tunnin välein. Imetys on sujunut tällä kertaa hyvin ja kivuttomasti ensimmäisten päivien totuttelun jälkeen.

Vauva nukkuu yöt vieressäni parisängyssä. En ole jaksanut nostella neitiä viereiseen pinnasänkyyn, kun yösyötöt sujuvat tällä tavoin niin vaivattomasti, ja meillä on koko leveä sänky käytössämme miehen majaillessa taaperon huoneen lattialla. Sitä paitsi on ihanaa nukkua vauvan lähellä! Yöllä vauva heräilee 1−4 tunnin välein, välillä on levottomampaa ja välillä ollaan selvitty vain parilla herätyksellä. Ennätysunijakso kesti kerran jo lähemmäs viittä tuntia. Aamuyöt ovat välillä melkoista ähinää ja puhinaa, jotain pientä masuvaivaa niin kuin muistelin esikoisellakin olleen samoihin aikoihin. Päiväunia vauva nukkuu ulkona vaunuissa, sisällä kantorepussa tai sylissä ja taaperon päiväuniaikaan minun kainalossani.

Vauva ääntelee erilaisten ähinöiden ja itkujen lisäksi varsinkin unissaan ja heräillessään sellaisella hassulla ja aika kovaääniselläkin örinällä, pienen dinosauruksen äänillä. Kovaan ääneen örisevän ja ähisevän vauvan vieressä on välillä hieman haasteellista saada itse unen päästä kiinni... Ruuan suhteen äänensävy muuttuu varsin vaativaksi, jos äidillä kestää liian kauan ymmärtää yskä tai saapua paikalle.

Vauva pitää kylpemisestä. Hänestä on ihanaa kellutella lämpimässä kylpyvedessä, ja siihen meidän pikkuneiti rauhoittuu hyvin. Vauva pitää liikkeestä, ja rauhoittuu liikkuvaan autoon, vaikka lähtiessä vähän kiukuttaisikin. Tässä asiassa hän tekee kyllä täyden poikkeuksen veljeensä vauvana. Myös vaunuissa unet jatkuvat hyvin varsinkin silloin, kun joku jaksaa työnnellä tai edes vähän heilutella vaunuja. Lisäksi vauva pitää hoitopaikan ylle teipatuista nallennaamasta ja tähtikortista, joita hän jaksaa tuijotella pitkään. Päänsä vauva tykkää kääntää oikealle selällään makoillessaan. 

Vauva ei pidä viileästä vedestä, eikä silmien putsauksesta, mitä on harrastettu ahkerasti toisen silmän rähmimisen vuoksi. Meidän vauva ei pidä tutista, joka on hänen mielestään jotain niin yököttävää, että se saa lähinnä vain raivostumaan entisestään...

Vauva käyttää 50 cm ja 56 cm kokoisia vaatteita, joista pienemmät alkavat jäädä kohta pois käytöstä.

Vauva kävi ensimmäistä kertaa neuvolassa kolmen viikon ikäisenä, jolloin mittoja oli 3840 grammaa ja 52,5 senttiä (syntymämitat 3215 g ja 50 cm). Painoa oli tullut kahdessa viikossa tasan puoli kiloa. Aivan ajantaisia 1 kk -mittoja meillä ei nyt ole, mutta hyvin hän tuntuu kaiken aikaa kasvavan. Seuraava käynti neuvolaan on sitten lääkärintarkastus vajaan parin viikon päästä.

Kaiken kaikkiaan aivan hurmaava pikku söpöläinen meidän päiviämme täällä sulostuttaa. <3

4 kommenttia:

  1. Vauvat 😍 Aika menee niin äkkiä ja kun ne vielä alussa muuttuu niin vauhdilla 😭 Ihania vauvantuoksuisia hetkiä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin menee ihan valtavalla vauhdilla, lasten kanssa se jotenkin oikein korostuu! Näistä hetkistä täytyy nyt nauttia <3

      Poista
  2. Jo kuukauden, eikä<3 Ja ensimmäinen hymy jo :) Täällä odotan malttamattomana meidän ekaa hymyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kuukausi on kyllä mennyt ihan hujauksessa, vastahan me oltiin sairaalassa! Ihanaa päästä taas näkemään näitä pienen ensimmäisiä asioita, hymyjä ja kaikkia muita :) <3

      Poista