19.10.2017

Raskausaikojen muistot

Mammalandian yhteistyöpostaus

Mammalandian bloggaajat kirjoittavat kuukausittain vaihtuvista yhteisistä aiheista, ja lokakuussa aiheena on muistella omia raskausaikoja. Mammalandian kotisivuilta löytyvät kaikkien bloggaajien kirjoitukset kuukausittaisesta aiheesta. Itselläni on takana kaksi raskautta, joissa oli paljon samaa, mutta myös jotakin erilaista − onhan jo pelkkä elämäntilanne täysin toisenlainen, kun vertaa esikoisen odotusaikaa toisen lapsen odotukseen, kun perheessä asuu myös taapero. Molemmat raskauteni olivat toivottuja ja onnellisia, ja muistot niistä ovat hyviä, vaikka molempiin mahtui myös tyypillisiä raskausajan vaivoja sekä haastavampia ajanjaksoja. Äitiys ja oma perhe ovat aina olleet suurimpia haaveitani elämässä, ja raskaudet ovat olleet matkantekoa kohti tätä haavetta.

Ensimmäinen raskaus

Esikoista aloin odottaa syksyllä 2014. Olin ravannut yksityisellä gynekologilla kuukautiskierron ongelmien vuoksi, ja raskaus paljastui vähän yllätyksenä ollessani taas kerran tuolla samalla vastaanotolla. Olin jo vähän osannut epäilläkin asiaa. (Täältä löytyy aiempi ja pidempi kirjoitukseni noista hetkistä.) Lokakuisen Lontoon matkan jälkeen sain samassa paikassa varmistuksen elämän alusta sisälläni, kun ultrassa näkyi pienen sydämen syke raskausviikolla 8+1. Ensimmäinen raskaus ja esikoisen odotus oli samaan aikaan valtavan ihanaa, ihmeellistä, uutta ja vähän epätodellistakin. Samalla se oli myös hirvittävän pelottavaa, ja nuo pelot leimasivat varsinkin ensimmäistä kolmannesta siten, etten oikein osannut luottaa tulevaan.

2015: raskauden puoliväli tammikuussa ja rv 36+4 toukokuussa.

Olen molemmissa raskauksissa kärsinyt alkuraskauden pahoinvoinnista, mikä alkoi heti varhaisilla viikoilla. Esikoista odottaessa pahin vaihe ajoittui vuoden synkimpään aikaan loka-marraskuulle. Muistan vieläkin, miten vaikeaa oli asioida ruokakaupassa työpäivän jälkeen, kun kaikki ruuat vain ällöttivät, mutta jotain oli pakko ostaa, ja miten makasin sohalla iltaisin, kun en kyennyt muuhun. Pahoinvointi ja väsymys olivat pahimmillaan juuri iltaisin. Teetimme tuohon aikaan myös keittiöremontin, ja asuimme kaksi viikkoa evakossa miehen vanhempien luona heidän ollessaan matkoilla. Kävelimme lähes joka ilta omalle asunnollemme appivanhempien koiran kanssa kurkistamaan, miten remontti oli edennyt. Sen verran jaksoin sentään liikkua, mutta muistan, että olin kyllä väsynyt. Muistan syöneeni tuohon aikaan paljon suolattuja cashew-pähkinöitä. Vauvauutiset pidimme visusti salassa pitkään, ja kerroimme asiasta tuleville isovanhemillekin vasta alkuraskauden ultran jälkeen. (Alkukolmanneksesta lisää täällä.)

2015: rv 38+0.

Pahoinvoinnin jäätyä ja vuoden vaihduttua olinkin sitten aivan elämäni kunnossa. Jäin töistä pois jo kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa pitämättömien lomien vuoksi, ja ehdin sauhuta kotona vaikka mitä pihahommista ja ikkunanpesusta alkaen. Se oli pesänrakennusta parhaimmillaan. Pestauduin myös vapaaehtoistyöntekijäksi MLL:n perhekahvilaan, missä olen myöhemmin käynyt paljon oman lapsen kanssa. Voin loppuodotuksen ajan muuten todella hyvin, mutta iskias lyöttäytyi seuralaisekseni aivan viimeisillä raskausviikoilla, ja rajoitti ärsyttävästi liikkumistani. Kävin silti sitkeästi kävelylenkeillä, vaikka eteneminen olikin sellaista hidasta vaappumista. Hyvän ystäväni häät olivat vain puolitoista viikkoa ennen laskettua aikaa, olin onnellinen, että pääsin paikalle, ja iskiaskin jäi sinne tanssilattian pyörteisiin. Rakas esikoispoikamme syntyi kesäkuussa 2015 raskausviikolla 39+4.

Toinen raskaus

Toinen raskauteni paljastui tammikuussa 2017, kun raskaustestiin piirtyi eräänä aamuna kaksi viivaa. Toisessa raskaudessa yritin alusta asti keskittyä raskaudesta nauttimiseen. Kirjoitin tänne blogiinkin, että pyrin ottamaan ilon irti tuosta ihmeellisestä, kohdallani ehkä viimeisestä(?), odotusajasta ja elämään hetkessä − murehtiminen ja pelkääminen ei auttaisi mitään, täytyi vain uskoa ja luottaa siihen, että kaikki menisi hyvin. Sen verran täytyi kuitenkin saada varmuutta asiaan, että kävimme varhaisultrassa varmistamassa, että kohdussa todella oli elämää. Isovanhempia oli tällä kertaa valotettu asiasta jo hyvissä ajoin ennen tätä. (Kurkkaa täältä, miten toisen raskauden ensimmäinen kolmannes muuten sujui.)

2017: rv 28+3 heinäkuussa.


Pahoinvointi alkoi pian plussauksen jälkeen ja tuntui tällä kertaa pahemmalta kuin esikoista odottaessa − vai enkö vain muistanut sitä niin hyvin enää? Olin aloittanut tammikuussa yksityisen perhepäivähoitajan työt, ja alkuvuosi oli henkisesti todella rankka ajanjakso, kun päivät kuluivat lasten kanssa kotiympyröissä pahoinvoinnin kanssa sinnitellen, ja iltaisin olin niin väsynyt ja huonovointinen, etten kyennyt lähtemään mihinkään. Olo oli yksinäinen ja tuntui, ettei minulla ollut enää minkäänlaista omaa elämää. Mietin silloin aivan tosissani, etten tiedä pystyisinkö enää koskaan lähtemään samaan leikkiin uudestan tämän jälkeen; olo oli ympäri vuorokauden niin kaamea, että tuntui, etten selviäisi siitä. Muistan edelleen sen, miten olin joinain iltoina pojan kanssa kaksin kotona ja sohvalta ylös nouseminen tuntui aivan ylitsepääsemättömältä. Katsoimme lastenohjelmia toisensa perään, ja lykkäsin taaperolle smoothiepussukan kouraan päivälliseksi. Päiväuniaikoina makasin vaakatasossa ja lipitin jääkylmää vettä olon helpottamiseksi.

2017: rv 31+0.
Pahoinvointi kesti toisessa raskaudessa pidempään kuin ensimmäisellä kerralla, aina raskausviikolle 16 asti. Olon helpotettua ja kevään edetessä aloin taas saamaan oman, energisen ja toimeliaan itseni takaisin. Valon lisääntyminen auttoi varmasti paljon, ja jaksoin taas lähteä ihmisten ilmoille työpäivien jälkeen. Kesä tuli ja perhepäivähoitajan työt päättyivät kesäkuun loppuun. Lomailimme koko perhe kolme viikkoa heinä-elokuussa. Minulla oli kova tarve touhuta kaikenlaista, nähdä ihmisiä ja päästä käymään eri paikoissa. Valmistauduin jo siihen, että syksyn tullen olisimme vauvan kanss varmasti paljon kotosalla.  Kaksivuotiaan esikoisen kanssa oli helppo tehdä pieniä retkiä ja reissuja, ja kolusimme läpi monet lapsiperheiden kohteet. Vietimme myös paljon aikaa leikkipuistoissa äiti- ja taaperokavereiden kanssa. Olo oli onnellinen ja hyvinvoiva, vaikka vanha tuttuni iskias kiusasikin kesällä noin kuukauden verran.

Alkusyksystä arki jatkui taas. Nautin viimeisistä hetkistä esikoisen kanssa kahdestaan, kävimme perhekahvilassa ja kerhossa, leivoimme, leikimme ja seikkailimme. Aavistelin, että toinen vauva syntyisi ensimmäistä aiemmin, ja rakas tyttäremme näkikin päivänvalon syyskuussa 2017 raskausviikolla 39+4.

2017: rv 39+0 syyskuussa.

Muistoni, mietteeni ja tuntoni raskausajoilta on taltioitu tänne blogiin, olihan esikoisen odotus syy sille, miksi alunperin päätin alkaa kirjoittaa. Lisäksi muistot säilyvät lukuisissa kuvissa. Esikoisen odotusaikana kuvia ei tullut otettua niin paljon kuin jälkikäteen ajatellen olisi voinut, mutta tuota vahinkoa otin takaisin toisessa raskaudessa, kun passitin miehen tai jonkun muun pahaa aavistamattoman kameran taakse varmasti ihan kyllästymiseen saakka. Raskaus on niin mullistava kokemus naisen elämässä, hyvässä tai pahassa tai sekä että, että kehotan jokaista odotuksen kokevaa taltioimaan muistoja tuolta ajalta edes jollain tapaa. Niihin on myöhemmin ihana palata. Ja mitä niihin raskaampiin muistoihin tulee, ihmismieli on siitä hassu, tai sitten vain nerokas, että sellaiset asiat unohtuvat tai lieventyvät aika nopeasti. Ainakin näin on ollut omalla kohdallani, ja tiedän, että jos joskus sattuisimme harkitsemaan kolmatta lasta, ei esimerkiksi oma oletettava pahoinvointini olisi esteenä sille. Kestäisin kyllä, kun tiedän mikä on palkinto. ♥

Seuraa Mammalandiaa myös Facebookissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti