20.11.2017

Marraskuun sekalaisia ajatuksia

Blogiin kirjoittelu on juuri nyt hiukan haasteellista, kun omille jutuille ei ihan hirveästi ole aikaa, ja priorisoin esimerkiksi nukkumisen koneen ääressä istuskelun edelle. Asiaa ja ideoita olisi välillä paljonkin, mutta en vain aina ehdi raapustamaan niitä kunnolla ylös, saati nappailemaan aiheeseen sopivia kuvia. Tässäpä siis lyhyesti sekalaisia ajatuksia ja kuulumisia viimeksi kuluneilta viikoilta, etteivät kaikki asiat jäisi aivan unholaan:

Meidän pikkuneiti sai eilen nimen! Ristiäisistä aion kyllä todellakin kirjoittaa kunnolla vielä erikseen, mutta en tiedä kuinka kauan siihen menee... Nyt opettelemme käyttämään vauvasta hänen oikeaa nimeään "siskon" sijaan. Tosin taaperon mielestä ainut oikea nimi on edelleen "Tyyne", joka oli lasten mummon kutsumanimi vauvalle. Tykkään juhlien järjestämisestä, ja ristiäispäivä oli ihana, mutta kyllä tämä arki maistuu nyt taas!

Nykyään yöunet tuntuvat hyviltä, kun yön pisin unijakso on ollut kolme tuntia putkeen parin tunnin sijaan. Miten olo voikin tuntua silloin niin paljon levänneemmältä, ja miten ihmeessä jaksan näillä pätkäunilla näinkin hyvin? Vaikka on niitäkin päiviä, kun väsyttää niin julmetusti ja pelästyn peiliin katsoessa entisestään tummuneita silmänalusiani.

Erityisesti taaperon kämmeniä tai jalkateriä tarkastellessani havahdun välillä siihen, miten  paljon hän on kasvanut: ne eivät ole enää mitkään minikädet tai -jalat, vaan ihan kunnon kokoiset, ja ero pikkusiskoon on valtava − milloin siitä pienestä pojasta on tullut näin iso? Hiljattain on tapahtunut myös yksi suuri edistysaskel, kun taaperon nukahtamista ei tarvitse enää istua odottamassa samassa huoneessa, vaan hän käy itsekseen nukkumaan unisatujen jälkeen.

Ristiäisten jälkeisenä päivänä voi hyvin syödä lounaaksi kakkua ja voileipäkakkua, kun juhlahumun jälkeen ei jaksa kokkailla. Paitsi taapero toivoi hartaasti sitä, mitä hän söisi nykyään joka päivä: keitettyä makaronia ja maissia. Nyt on joku hiilaritankkauskausi meneillään, kun tuota pastaa ja makaronia kuluu.

En tiedä onko elimistöni muuttunut entistäkin herkemmäksi raskauksien myötä, mutta ristiäisten jälkeen huomasin taas tutun ilmiön. Juhlissa en oikein ennättänyt aluksi syömään, ja lopulta mätin lautaselle lähinnä makeita herkkuja. Nukkumaan käydessä sydän hakkasi ja tuntui, että kroppa kävi ihan kierroksilla, jalkoja jomotti ja nukahdin vasta parin tunnin jälkeen, kun olin ensin käynyt haukkaamassa banaanin ja juomassa vettä. Aamulla heräsin aikaisin samoista syistä. Tuntuu, että kroppa menee jotenkin ihan sekaisin huonosta syömisestä, eikä sokeri vie todellakaan nälkää. Tämä ei siis tosiaan ollut ensimmäinen kerta, mutta luulisi, että osaisin jo ottaa oppia virheistä!

Tänä syksynä olen vihdoin sisäistänyt kunnolla, miten kameran "pyhä kolminaisuus", eli aukko, valotus ja ISO-luku pelaavat yhteen, ja olen pystynyt siirtymään puoliautomaatilla kuvaamisesta kokonaan manuaalisäätöjen käyttöön (silloin kun on aikaa näperrellä säätöjen kanssa rauhassa ennen kuvanottoa). Kameraan liittyy myös tämän pimeän vuodenajan paras ostos, eli erillinen salamalaite, jonka hankintaa suunnittelin jo vuosi sitten, mutta sain vasta nyt aikaiseksi. Vaikka tykkäänkin eniten luonnonvalolla kuvaamisesta, ei sitä vain yksinkertaisesti ole näihin aikoihin tarpeeksi sisällä kuvaillessa.

Ristiäisten jälkeen seuraavat meidän perheen juhlat ovat omat kolmekymppiseni keväällä, iiks! Puolivuotiaan vauvan kanssa alan tuskin järjestämään hirveän rankkoja bailuja, mutta vähintään jonkinlaiset kakkukahvit ovat merkkipäivän kunniaksi suunnitteilla.

Olen alkanut haaveilemaan kahvilassa työskentelystä yhden tuttavan innoittamana. Tämä ei siis liity millään lailla omaan alaani. Minulla on ammatti ja viiden vuoden opinnot plakkarissa, mutta en aina oikein tiedä, mitä haluaisin tehdä isona.

Minusta on ihanaa voida puhua omista lapsista monikossa. "Olin aamulla LASTEN kanssa ulkona.", "LAPSET nukkuivat päiväunia samaan aikaan.", "Nämä ovat meidän LAPSET." En aina meinaa käsittää, että olen oikeasti KAHDEN ihanan lapsen äiti, ja sitten vielä yhden ihanan miehen vaimo; juuri tästähän olen aina haaveillut! Perhe tuntuu pikkusiskon syntymän myötä kokonaiselta ja täydeltä.

Viime viikolla flunssaa potiessa muistin pitkästä aikaa, miten rankkaa on sairastaa lasten kanssa, kun äitinä olosta ei noin vain oteta sairaslomaa. Olisipa ollut ihanaa viettää päivät peiton alla elokuvia katsellen (tai edes nukkua öisin rauhassa!), mutta niin sitä vain käytiin leikkipuistossa ja kaupassa normaalisti, etteivät seinät kaatuisi päälle taaperon kanssa. Flunssa alkaa onneksi olla nyt selätetty tehokkaan sinkki- ja c-vitamiini -kuurin päätteeksi, ja muu perhe on pysynyt toistaiseksi terveenä.

Ulkona on niin kamalan pimeää juuri nyt, mutta onneksi koko loppuvuoden voi käyttää joulutunnelmaan virittäytymiseen ja jouluiseen fiilistelyyn. Joululahjojakin on jo kertynyt kaapin perukoille odottamaan. Tänä vuonna meille muuten tulee ehkä ensimmäistä kertaa joulupukki! Kuukauden päästä eletäänkin jo joulunaluspäiviä. <:)

6 kommenttia:

  1. Oi, onpa kiva, että taaperon nukkumaanmeno on tuolleen nopeutunut :)
    Mie kans fiilistelen tuota "lapset", se tuntuu niin kivalta sanoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan huippua ja helpottaa kyllä iltoja. Ja tämä vielä tapahtui vähän kuin omalla painollaan ilman mitään vippaskonsteja :)

      "Lapset" <3

      Poista
  2. Kuukauden päästä alkaa myös jo päivät pitenemään :) Kevääseen on vielä aikaa, joten etköhän saa synttärit suunniteltua ja järkättyä vaikka tällä hetkellä tuntuisikin mahdottomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihanaa! Sitten mennään kohti kevättä ja valoa <3 Täytyy niitä kolmekymppisiä jotenkin päästä juhlistamaan :)

      Poista
  3. Sama ton ajan kulumisen kanssa! Hyvä, että jotain ehtii kuitenkin kirjoittaa ylös :) Se on edelleen ihme miten näillä yöunilla jaksaa tehdä yhtään mitään ikinä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, välillä tarvisi jotain lisätunteja vuorokauteen, että ehtisi tehdä jotain tai vaikka sitten nukkua... Kai ne on ne äitiyden supervoimat joilla vaan jaksaa? :D

      Poista