17.11.2017

Palautuminen toisen raskauden ja synnytyksen jälkeen

Kävin neuvolassa jälkitarkastuksessa viime tiistaina, ja nyt voisi olla hyvä aika käydä vähän läpi omaa palautumistani toisen raskauden ja synnytyksen jälkeen. Äitiyskortteihin on tallentunut omalla kohdallani nyt kaksi erityistä ajanjaksoa, ja tuntui ihan hassulta, kun molemmat raskaudet mukana kulkenut terveydenhoitaja ojensi tiistain käyntini päätteeksi tuon kortin ja totesi, että tämä oli nyt tältä kertaa tässä. Vieläköhän joskus astelen niistä samoista ovista sisään..?

Toisesta raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on edennyt ihan mukavasti. Aivan ensimmäisinä päivinä vauvan kanssa kotona ollessa oma keho tuntui arvatenkin vähän kummalliselta: takit olivat oudon väljiä päällä, kun ne eivät enää pingottuneet ison vatsan vuoksi, ja olo oli jotenkin todella hontelo vatsan painon häviämisen ja kehon painopisteen muuttumisen jälkeen. Ihan kuin en olisi enää osannut edes seistä suorassa! Tuntuu aina myös hullulta ajatella, miten sisuskalut joutuvat raskauden aikana antamaan tilaa vauvalle, ja miten ne sitten synnytyksen jälkeen (kai?) liikkuvat hiljalleen takaisin oikeille paikoilleen. Molempien synnytysten jälkeen minulla on myös ollut vähän sellainen fyysisesti sairas olo ja inhoan sitä! Jälkivuoto, istumisen ja liikkumisen vaikeus, ja omalla kohdallani erityisesti molemmissa synnytyksissä tehdyt episiotomiat sekä esikoisen synnytyksessä tullut kolmannen asteen repeämä, eli ihan konkreettiset haavat tikkeineen, ovat tehneet sen, että ensimmäisinä viikkoina on tuntunut siltä kuin keho olisi tavallaan rikki.

Alun jälkeen olo kohentui kuitenkin nopeasti, ja baby bluesin poikanenkin kesti vain pari päivää. Raskauskiloja on vielä jäljellä muutamia, eivätkä ne siitä varmaan katoa ennen kuin pääsen taas harrastamaan vähän jotain liikuntaa. Kroppa on vähän semmoinen pehmoinen ja hauraan tuntuinen, kun lihaskunto taitaa olla aika olematonta. Vanhat farkut tuskin mahtuvat vielä päälle, enkä ole edes vaivautunut kokeilemaan. Herkkuhimot ovat olleet välillä melkoiset, mikä johtuu varmaan ihan väsymyksestä ja imetyksen kuluttamasta energiasta. Nyt olen koittanut päästä eroon turhasta sokerin mussutuksesta yksinkertaisesti syömällä enemmän ihan tavallista ruokaa, mikä onkin toiminut. 

Rv 38+3 vs. 2 viikkoa synnytyksen jälkeen.
Vaunulenkkejä olen vähän kaipaillut, sillä tällä hetkellä "lenkkeilyni" on joka aamuinen matka leikkipuistoon mistä tulee ehkä juuri ja juuri kilometri edes takaisin, välillä myös kauppaan tai neuvolaan. Esikoisen syntymän jälkeen oli vielä helppoa käydä pitkällä vaunulenkillä melkein joka päivä, mutta nyt tuo meidän touhukas taapero kaipaa ihan muuta kuin vaunujen kyydissä keikkumista. Miehen työpäivien jälkeen olisi tietysti mahdollista lähteä rauhassa vaunukävelylle, mutta toistaiseksi on ollut kiva viettää iltoja yhdessä kotona, eivätkä nämä sysipimeät illat ole varsinaisesti houkutelleet ulkoilemaan, varsinkaan kun vähän väsyttää. Juuri jälkitarkastuspäivänä kävin muuten illalla kuuntelemassa yhtä luentoa liittyen fyysiseen synnytyksestä palautumiseen, erityisesti vatsalihasten erkaumaan ja lantionpohjan lihaksiin − mielenkiintoista ja todella tärkeää tietoa, minkä vuoksi en yhtään aio lähteä hoppuilemaan raskaamman liikunnan kanssa, ettei kropalle tapahtuisi kunnon kohenemisen sijaan pahimmillaan vain hallaa.

Esikoisen synnytyksen jälkeenhän oli kaikenlaista ylimääräistä hässäkkää rintatulehduksineen ja kivuliaine imetyksineen, mutta tällä kertaa olen voinut alusta asti huomattavasti paljon paremmin − en ollut ensimmäisinä viikkoina niin väsynytkään kuin viimeksi, ja vältyin onneksi myös kohtutulehdukselta, josta sairaalassa varoiteltiin repaleisten kalvojen vuoksi. Yksi takapakki piti kuitenkin tulla, sillä episiotomiahaavastani pääsi harmillisesti irtoilemaan päällimmäisiä tikkejä ensimmäisen viikon aikana. Olin oikeasti aika paniikissa asiasta, ja soittelin sen vuoksi sairaalaankin pariin otteeseen. Syyttelin itseäni ja manasin, että olin ollut turhan varomaton ja esimerkiksi istunut normaalisti, kun ei ollut kipuja. Oikeasti kyse oli varmaan osittain vain huonosta tuurista. Tikkejähän ei ommella uudelleen, joten paranemista täytyy vain odotella ja hoitaa haavaa mahdollisimman hyvin. Särkylääkkeitä popsin tämän vuoksi pari viikkoa synnytyksen jälkeen.

Jälkitarkastuksessa selvisi, että haava on tikkien irtoilusta huolimatta parantunut onneksi hyvin ja arpi on siisti. Leikkauskohdan alussa on kuitenkin jäljellä vielä jotain pientä nirhaumaa, joten ahkeraa suihkuttelua ja pientä varovaisuutta täytyy vielä jatkaa. Olisin ollut jo niin valmis luopumaan siitä läträämisestä! Istuminen on kuitenkin ihan ok nyt, mikä helpottaa kyllä elämää paljon. Olin tosin jo niin tottunut esimerkiksi syömään seisten, että nyt tuntuu ihan hassulta, että voin taas istua normaalisti pöydän ääressä. Kaikkeen sitä tottuu. :D Nyt täytyy enää vain toivoa, että loppuosakin haavasta tulee hiljalleen kuntoon niin kuin minulle on kyllä kovasti vakuuteltu. Koko juttu harmittaa vähän edelleen, kun toipuminen olisi muuten sujunut niin hyvin − mutta minkäs teet. Ei voi kuitenkaan olla muuta kuin ylpeä siitä, millaisen työn tämä pieni kroppani on tehnyt jo kahteen kertaan, ja millaiset kaksi ihanaa lasta se on kasvattanut sisällään ja saattanut maailmaan. ♥

2 kommenttia:

  1. Harmi juttu noi tikit, mutta eiköhän ne kohta oo jo kunnossa :) Kiva, että sulla palautuminen lähteny hyvin käyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muuten on vointi ja palautuminen onneksi ihan mallillaan, mutta toivottavasti haavakin tulisi pian lopullisesti kuntoon. Vähän meinaa jo kärsivällisyys loppua sen kanssa :/

      Poista