25.12.2017

3 kk

Joulupäivä ja meidän vauva on kolme kuukautta vanha. Tuoreet kuukausikuulumiset kirjoittelin ylös ennen joulua, mutta pari jouluista kuvaa tulin lisäämään tänne vielä tänään. Tällainen on meidän kolmikuinen tonttutyttömme:

Vauva osaa kannatella päätään hyvin, mutta pään hallinta on vielä vähän holtitonta ja välillä äidin olkapäätä vasten sattuu pieniä muksahduksia, jotka harmittavat pientä. Selältään meidän pikkuinen osaa kääntyä kyljelleen, ja joulunalusviikolla hän alkoi harjoittelemaan selältä mahalle kääntymistä, siinä kuitenkaan vielä onnistumatta. Tyttö osaa myös puhallella kuolakuplia, joita isoveli nimittää pukluiksi. Vauva osaa viedä kätensä yhteen, tarttua tavaroihin ja heilutella puolivahingossa leikkimaton kaarissa roikkuvia leluja. Vauva osaa huitoa käsillään ja jaloillaan melkoista kyytiä joka suuntaan; oikein innostuessaan hän sotkee menemään kuin mikäkin maantiepyöräilijä, ja sitä touhotusta ei voi olla katselematta hymyssä suin.

Vauva syö äidinmaitoa hyvällä ruokahalulla, tyttö on tehokas ja nopea syöjä, vaikka tykkääkin jäädä välillä muuten vain lupsuttelemaan. Öisin vauva syö tällä hetkellä aika tiuhaan, olisiko 3 kk:n tiheän imun kausi meneillään..? Tavoitteena olisi taas puolen vuoden täysimetys ja puolet siitä on nyt hienosti takanapäin. Vauva syö myös omia käsiään ja välillä äidin kaulaa...

Vauva nukkuu yöt vieressäni parisängyssä, mies pitää edelleen majaa taaperon huoneessa. Ensimmäiset, ja samalla pisimmät (1,5−2h) päiväunensa tyttö nukkuu noin puoli kymmenestä eteenpäin vaunuissa, kun ulkoilemme taaperon kanssa. Taaperon päiväuniaikaan, eli noin yhdestä eteenpäin, vauva nukkuu lyhyet torkut kainalossani, ja illemmalla kantorepussa ja/tai sylissä. Joulun lähestyessä aloin huomaamaan, että nämä loppupäivän unet ovat lyhentyneet. Yöt vaihtelevat paljon; tässä kuussa tapahtui yhden kerran sellainen ihme, että koko yö meni vain yhdellä heräämisellä + syötöllä, muuten heräilyjä tulee noin 1−3 tunnin välein. Aiempi yöllinen ähinä ja kiemurtelu on mielestäni ollut vähän rauhoittumaan päin. Yöunet ajoittuvat noin 22−7/7.30 välille.

Vauva ääntelee jo monilla tavoilla ja rakastaa jutustella toisen ihmisen kanssa. Tytölle on kuluneen kuukauden aikana ilmaantunut uusia äännähdyksiä: hän kihertää, kurlaa ja kujertaa hymyssä suin, muttei kuitenkaan ole vielä varsinaisesti nauranut ääneen.

Vauva pitää valtavasti iloisista kasvoista ja on aivan onnessaan, jos joku vain jaksaa höpötellä hänen kanssaan ja tuijotella silmiin − ja kukapa ei jaksaisi! Omaa mieltäni lämmittää erityisesti se, miten vauva on alkanut hymyillä myös isoveljelleen, joka käy silittelemässä, taputtelemassa ja lepertelemässä tälle lukuisia kertoja päivän aikana. Rohkenisin väittää, että vauva tunnistaa minut ja isänsä, ja sydän sulaa joka kerta, kun pikkuinen hymyilee ilahtuneena nähdessään tutut kasvot edessään. Vauvan näkökyky on selvästi kehittynyt, sillä hän havaitsee, kun joku kulkee ohi ja seuraa tarkkaavaisena, mitä ympärillä tapahtuu. Vauva rakastaa hoitopaikan yläpuolelle kiinnitettyä nallennaamaa, jolle hän hymyilee ja juttelee hoitopaikalla pötkötellessään.

Vauva ei pidä siitä, kun hän on vaipumassa uneen sylissä ruokailun päätteeksi ja lasken hänet hetkeksi alas kantoreppuun laittoa varten. Pikkusuu kääntyy silloin aivan väärinpäin ja ilmoille pääsee loukkaantunut itku. :(

Vauva käyttää 62−68 cm kokoisia vaatteita. Vaippoina on aiemmin käytetty tässä kuussa Liberon kakkoskokoa, mutta niistä on juuri siirrytty Muumi kolmosiin.

Vauva kävi viimeksi neuvolassa marraskuun lopulla. Rota-rokote ei aiheuttanut mitään kummempia vaivoja. Tässä kuussa vauva kävi ensimmäisen kerran MLL:n perhekahvilassa ja pääsi viettämään pikkujouluja. Ennen joulua tyttö sai osansa muun perheen flunssailusta, mutta pääsi onneksi vähällä: tukkoisuuden huomasi vain yöllä, ja pieni silmätulehdus meni itsestään ohi parissa päivässä. Ensimmäisen joulunsa vauva on viettänyt kotona perheen kanssa.

Meillä asuu maailman ihanin vauva, joka tuottaa meille kaikille joka päivä valtavasti iloa!

2 kommenttia:

  1. Voi että, ihana postaus. <3 Vauvat on kyllä niin ihania ja tuossa iässä kehitys niin huimaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sanoppa muuta − onneksi on blogi, mihin vauvan kasvua voi tallettaa :) <3

      Poista