25.1.2018

4 kk

Nyt täytyy sanoa, että tämä 4 kk tuli vähän puskista. Vastahan oli joulu, ja varsinkin: vastahan oli syksy ja meillä oli pikkuinen vastasyntynyt! Mutta niin se vain on kolmasosa vauvavuodesta jo takanapäin ja puolivuotissynttäritkin lähestyvät kovaa kyytiä. Tällainen on meidän nelikuinen ihanuus:

Vauva osaa tarttua leluihin jo muutenkin kuin vahingossa ja viedä niitä suuhunsa. Tyttö osaa kannatella itseään hyvin, ja vatsalla ollessaan hän jaksaa punnertaa itsensä pystyyn käsivarret suorina. Kääntymistreenit olivat melkein kuukauden ajan unholassa, mutta viime viikolla tyttö alkoi taas tosissaan yrittämään käännöstä selältä vatsalleen. Käsivarsi jää kuitenkin vielä tielle, eikä hommaa helpota varmasti sekään, että nyrkkejä täytyy imeskellä samaan aikaan, kun yrittää kääntyä... Pari kertaa vauva on osannut lähteä kääntymään vatsallaan kellonviisarina ympäri.

Vauva syö edelleen pelkkää äidinmaitoa. Tuntuu hullulta, että meidän vauva on jo niin "iso", että voisi jo aloittaa kiinteiden ruokien maistelut. Vielä ei ole kuitenkaan kiire, sillä tarkoitus olisi jatkaa täysimetyksellä puolen vuoden ikään saakka. On ollut ihanaa nähdä, miten hyvin tyttö on kasvanut äidinmaidolla: 3 kk punnituksessa syntymäpaino oli jo yli tuplaantunut. Meidän pikku pallero. <3

Vauva nukkuu yön ensimmäisen unijakson pinnasängyssä, joka on parisängyn sivuvaununa. Mies siirtyi vuoden alussa takaisin makuuhuoneeseen nukkumaan, joten nukkumatilaa tarvittiin lisää. Imetän tytön illalla uneen suoraan pinnasänkyyn, ja otan hänet viereen ensimmäisellä herätyksellä. Ensimmäinen unijakso parani huomattavasti pinnasängyn puolelle siirtymisen jälkeen, eikä vauva enää herää ärsyttävästi juuri silloin, kun itse asetun nukkumaan. Päiväunia tyttö nukkuu aamupäivällä vaunuissa 1,5−2 tuntia, päivällä vajaan tunnin kainalossa ja myöhemmin lyhyet torkut kantorepussa tai sylissä. Nuo viimeiset päikkärit ovat lyhentyneet tosi paljon ja saattavat kestää vain parikymmentä minuuttia. Ei enää tuntikausia kantorepussa tuhisevaa nyyttiä, nyyh. Luulen, että tässä on jonkinlainen rytmin muutos meneillään, kun päikkäreiden lyhentymisen lisäksi yöunille nukahtaminen on alkanut kivasti aikaistumaan. Yöt vaihtelevat: joskus syötän vauvan vain kahdesti, mutta yleensä ainakin kolme kertaa. Tuli tässä yhtenä yönä sellainen uusi ennätyskin, että selvittiin yhdellä syötöllä puoli seitsemään asti! Vauvan yöunet ajoittuvat nyt klo 21−7/7.30 välille.

Vauva ääntelee höpöttämällä, hölisemällä, kielellä päristämällä ja välillä ihan huutamalla. Tietynlainen mölinä tarkoittaa, että tyttö on väsynyt. Meidän tyytyväinen vauvamme ei juuri itke muutoin kuin silloin, kun hän herää pitkiltä päiväunilta vaunuista. Heti, kun myssyt on riisuttu ja neiti saa avattua silmänsä, niin hän huomaa, ettei tässä mitään hätää ollutkaan. Toinen itkun aiheuttaja on se, jos vauva on todella väsynyt tai nälkäinen ja joutuu odottamaan vuoroaan. Meitä huvittaa vauvan nopeasti lausuttu "he-he"-äännähdys, joka ei siis ole oikeaa naurua. Eilen hän tosin kihersi ja kiljahteli ensimmäistä kertaa ääneen niin, että sitä olisi jo melkein voinut kutsua ääneen nauramiseksi.

Vauva pitää ihmisten kasvoista, juttelusta, hymyilystä, peilin edessä hassuttelusta ja ruokapöyän ääressä hengailusta sylissä. Tyttö hymyilee ja höpöttelee onnessaan, kun pääsee syliin niin, että näkee muut ympärillä olijat. Hän on todella tarkkaavainen ja seuraa tiiviisti, mitä ympärillä tapahtuu. Sylissä hän matkustaa mieluiten pystyssä ja kääntää päätään aina kovasti menosuuntaan. Telkkariakin hän tykkäisi tuijottaa − erilaisten laitteiden valot vetävät selvästi huomion puoleensa − mutta äiti-tylsimys kääntää aina katselemaan toiseen suuntaan. Vauva pitää tällä hetkellä valtavasti myös omien käsien syömisestä ja tuijottelee omia sormiaan ihmeissään.

Vauva ei pidä ulkovaatteiden pukemisesta, mikä saattaa johtua siitä, että hän on siinä vaiheessa yleensä jo valmiiksi väsynyt. Vauva ei aina tykkää olla perheen ulkopuolisten ihmisten sylissä tai käsittelyssä varsinkaan vieraissa paikoissa: esimerkiksi edellisellä neuvolakäynnillä tyttöä alkoi harmittaa kamalasti, kun terveydenhoitaja jututti ja tutki häntä. Mitään merkittävää vierastamista ei ole kuitenkaan vielä esiintynyt.

Vauva käyttää edelleen 62−68 cm kokoisia vaatteita. Vaippoina on viimeisen kuukauden ollut käytössä Muumi kolmoset, mutta vähän jo harkitsen siirtymistä nelosiin...

Vauva kävi viimeksi neuvolassa vuoden alussa, jolloin sai täyden satsin rokotusohjelman mukaisia rokotuksia. Reisiin pistettiin ensimmäiset piikit, joista varsinkin se jälkimmäinen harmitti kovasti, mutta siitä selvittiin hienosti! Jälkioireita ei onneksi taaskaan tullut muuten kuin, että tytön vatsa toimi jonkin aikaa vähän vilkkaammin. 4 kk neuvolaan mennään vasta ensi viikolla. Vauva on nyt pääsyt käymään myös perhekerhossa, jonka valitsin meidän kevään "harrastukseksi" kerran viikossa.

Sellainen ihana nelikuinen naurusuu asustelee meillä!

20.1.2018

"Ihan hyvin"

Moni tuttava on kysellyt vauvan syntymän jälkeen, että miten se elämä kahden lapsen kanssa oikein sujuu. "Ihan hyvin" huomaan vastaavani usein. Ja hyvin meillä on mennytkin! Tuo toteamus tosin pitää sisällään monenlaisia asioita − tunteiden kirjoa, haastavia tilanteita ja väsymystä − jotka eivät ehkä automaattisesti avaudu varsinkaan lapsettomalle kysyjälle.

Meillä menee ihan hyvin, siitä huolimatta, että taloutemme 2,5-vuotias osaa tällä hetkellä koetella vanhempiensa hermoja toden teolla. Välillä harmittaa se, miten vauva joutuu vierestä, tai jopa sylistä, kuuntelemaan vihaista äänensävyäni, kun taapero jälleen kerran kiristää äidin hermoja − tajuaako vauva, ettei hän ole syypää suuttumukseen? Huomaan suuttuvani jostain asiasta tosissani lähes päivittäin, ja huudettuakin valitettavasti tulee, kun se pinna vain jossain vaiheessa katkeaa. Pahimpia ovat ne tilanteet, kun on vaikka ruuan valmistelu kesken, ja samaan aikaan pitäisi valvoa, ettei taapero käy taputtelemassa sitterissä pötköttelevää siskoa liian kovaa tai pudota lelua hänen päälleen. Huomaan hermostuvani kaikista herkimmin silloin, kun huomiotani revitään liian moneen suuntaan samaan aikaan. Onneksi isoveli ei kuitenkaan yritä satuttaa siskoa tahallaan, vaan hän on enemmänkin vähän yli-innokas vauvanhoitaja. Rajulta mustasukkaisuudelta ollaan onneksi vältytty.

Meillä menee ihan hyvin, vaikka parisuhdeaika nyt on tietysi lähes olematonta; iltaisin käyn samoihin aikoihin nukkumaan vauvan kanssa ja taaeron päiväuniaikaan nukun yleensä minäkin. Ja jollen nuku, niin vauvaa on nukutettava esim. kantorepussa. Meillä menee ihan hyvin, vaikka aikaa omille harrastuksillekaan ei tällä hetkellä juuri ole. Imen kuitenkin energiaa niistä muutamasta vaunulenkistä, joille pääsen viikossa.

Meillä menee ihan hyvin, vaikka olenkin vähän väsynyt koko ajan ja voin vain haaveiila pitkistä yöunista. Peilissä näen väsähtäneen version itsestäni. Vauva nukkuu kuitenkin ikäisekseen ja imetyksi vauvaksi mielestäni ihan hyvin, ei valvota yöllä muuten kuin heräämällä syömään. Jaksan ihan hyvin, mutta tarvitsen edelleen itsekin päiväunet, ilman niitä en varmasti jaksaisi. Ja kyllähän sen univajeen huomaa; ei niinkään arjen touhuissa, mutta silloin, kun pitäisi tehdä jotain keskittymistä vaativaa aivotyötä ja joutuu ihan pinnistelemään.

Meillä menee ihan hyvin erityisesti siksi, koska uskallan kai jo nyt väittää, että meille syntyi suhteellisen helppo perusvauva: tyttö on terve ja tyytyväinen tapaus, ei juuri itkeskele, eikä varsinaisesti valvota, vaikka toki heräileekin useamman kerran yössä. Hänellä ei ole mitään mystisiä vauvojen vaivoja, ja ensimmäisten kuukausien ähinät ja kiemurtelut ovat lähestulkoon helpottaneet. Sekin auttaa, että tällä kertaa tiedostaa ja tietää hyvin, ettei tämä vaihe kestä ikuisesti: vauva kasvaa ja elämä helpottuu, ja minäkin saan vielä joskus nukkua hyviä yöunia.

Olosuhteet huomioon ottaen meillä siis todellakin menee ihan hyvin. Mielestäni elämme aika normaalia arkea pienen kahden lapsen kanssa. Arkea helpottaa huomattavasti myös tukiverkko, joka meillä onneksemme on ympärillä auttamassa. Asioilla on monta puolta, ja tämä kirjoitus oli samalla itselleni vähän sellainen tsemppikirjoitus niiden päivien varalle, jolloin ei todellakaan tunnu, että kaikki olisi mukamas "ihan hyvin". :D

10.1.2018

Mammalandia on nyt Perhekupla

Blogini ehti kuulua Mammalandia-blogiyhteisöön lähemmäs kaksi vuotta. Nyt muutosten tuulet puhaltavat, ja yhteisössä on luotu yhdessä jotakin uutta: Mammalandia on nyt Perhekupla. Uuden yhteisön kohderyhmää ovat muutkin kuin vain äidit, ja se on suunnattu kaikille vanhemmille, perheille ja perheestä haaveileville.
Tervetuloa mukaan Perhekuplaan!

Klikkaa tästä seurantaan:
Perhekuplan Facebook



6.1.2018

Mitä tapahtui vuonna 2017?

Hyvää uutta vuotta 2018! Katsaus edelliseen vuoteen tulee ulos vasta nyt loppiaisena, sillä oma aika on edelleen kortilla, eikä varsinkaan tällaisten pidempien tekstien naputteluun tahdo oikein löytyä aikaa. Halusin tämän kuitenkin taas koota ja kirjoitella, vaikka sitten hitaasti ja osissa, sillä vuosikatsauksia on niin hauska selailla jälkeenpäin. Kuvitukseksi poimin jälleen sekalaisia otoksia arkistojen uumenista.

Vuosi 2017 jää muistoihin erityisesti toisen lapsemme syntymän vuoksi. Suurimman osan vuotta olin raskaana, ja puolet vuodesta työskentelin perhepäivähoitajana. Loppuvuosi elettiin pikkuvauva-aikaa ja opeteltiin uutta arkea nelihenkisenä perheenä. Alkuvuosi oli raskas sekä henkisesti että fyysisesti, minkä vuoksi en varsinaisesti muistele lämmöllä sitä aikaa muuten niin ihanassa vuodessa. Heinä−syyskuun asioita ja kuvia oli sen sijaan erityisen ihana käydä läpi: loppuraskaus oli hyvinvoivaa, onnellista ja varsin sosiaalista aikaa, elämä oli tasapainoista ja nautin touhutessani kaksivuotiaamme kanssa ja käydessämme kivoissa paikoissa. Loppuvuoteen vauvan synnyttyä kuului myös paljon onnea, mutta väsymys nousi vauva-arjen alettua taas uusiin sfääreihin, ja uusi elämäntilanne luonnollisesti mullisti perhesuhteita. Näin se vuosi siis kului:

Tammikuussa aloitin työt yksityisenä perhepäivähoitajana, ja hoidin kotona oman lapsen lisäksi kahta muuta taaperoa. Päivät pyörivät ulkoilun ja perusrutiinien ympärillä. Myös töihin liittyvät paperityöt työllistivät aluksi paljon. Pakkasetkin paukkuivat niin, että jonain päivänä kävimme vain lyhyellä happihypyllä. Olin palannut liikuntaharrastusten pariin syksyllä, ja kävin viikoittain juoksulenkillä ja ryhmäliikuntatunnilla. Vietin yhden päivän Jyväskylässä verestämässä opiskeluaikojen muistoja kahden niiltä ajoilta jääneen ystävän kanssa. Tammikuun lopulla elämä sai uuden onnellisen käänteen, kun tein eräänä aamuna positiivisen raskaustestin.

Helmikuussa alkoi raskauspahoinvointi. Kävin vielä muutaman kerran pumppi-tunnilla, kunnes liikunta jäi kaiken aikaa pahenevan pahoinvoinnin ja väsymyksen vuoksi. Olin huonovointinen kellon ympäri ja työpäivät olivat sinnittelyä. Ensimmäinen äitiysneuvolakäyntini oli helmikuun puolivälissä, ja neuvolalääkäri sen jälkeen. Olin juhlistamassa hyvän ystävän valmistumista, mutta juhlajuomat sain jättää väliin. Helmikuun viimeisenä päivänä kävimme miehen kanssa varhaisultrassa yksityisellä puolella − pienen ihmisen alun sydän sykki. <3 Samana päivänä leikkautin hiukseni reippaasti lyhyemmiksi. Helmikuu taisi olla koko vuoden rankin kuukausi, sillä olin niin huonovointinen, ja elämä tuntui yksinäiseltä ollessani töiden ja pahoinvoinnin vuoksi pääasiassa kotona. Tuntui, ettei mitään elämää enää ollut, vaikka kannoinkin sisälläni pientä uutta elämän ihmettä.




Maaliskuussa täytin 29 vuotta, mitä juhlistin kakkukahveilla perheenjäsenten kanssa. Sain syntymäpäivälahjaksi täytenä yllätyksenä uuden polkupyörän, ja odottelin innokkaana, että pääsisin taaperon kanssa pyöräilemään. Maaliskuuhun mahtui myös yhdet ristiäiset, 30-vuotisjuhlat ja Helsinki-päivä. Sairastuin vatsatautiin ja olin pari päivää sairaslomalla, muu perhe säästyi onneksi taudilta. Maaliskuun loppupuolella kävin alkuraskauden ultrassa sairaalassa − olimme onnellisia ja helpottuneita, sillä kaikki oli sen perusteella kunnossa. Nautin lisääntyvästä valosta ja imin itseeni energiaa kevätauringosta, joka tuntuu pimeän talven jälkeen aina yhtä ihanalta! Blogi täytti maaliskuun lopussa kaksi vuotta.


Voimistelurenkaat saatu / Suomen Voimistelutuote
Huhtikuussa meillä oli miehen kanssa pitkästä aikaa perinteiset treffit: kävimme syömässä ja leffassa. Kaunotar ja Hirviö sai kyyneleet poskille. Ajelin yhdeksi päiväksi Tampereelle ystäviä tapaamaan, ja söin maailman parhaita gluteenittomia vohveleita Cafe Pispalassa. Pääsiäinen ajoittui huhtikuun puoliväliin, ja silloin teimme vuoden ensimmäisen mökkireissun. Raskauspahoinvointi hellitti vihdoin kokonaan, mieli alkoi piristyä, ja jaksoin taas aktivoitua kodin ulkopuoliseenkin elämään. Pääsin vielä jatkamaan pumppi-tuntejani, ja kävin miehen kanssa juhlimassa ystävän tupareita. Kuun lopulla suuntasimme mökille pitkäksi viikonlopuksi vapun viettoon. Blogissa kerroin vauvauutisista vappuaattona.


Rv 17+2
Toukokuussa kävimme perheenjäsenteni kanssa perinteisellä äitienpäivälounaalla Vääksyssä. Raskaus oli jo puolivälissä; rakenneultrassa kaikki oli onneksemme kunnossa ja saimme lupauksen pienestä prinsessasta. Pääsin kaksivaiheiseen työhaastatteluun, jossa kävin miehen toimiessa kotona varahoitajana. En kuitenkaan tullut valituksi virkoihin, ja olin vähän alamaissa koko kuluttavan ja tyhjänpäiväiseltä tuntuneen haastatteluprosessin vuoksi. Hoitolasten kanssa nautin samoilusta keväisessä metsässä. Helatorstaina vietin taaperon kanssa ihanan kesäisen aamupäivän Yli-Marolan kotieläinpihalla. Yhtenä viikonloppuna teimme pienen koko perheen patikkaretken. Ryhmäliikuntakorttini tuli käytettyä loppuun, ja kävin juhlistamassa toista odottavaa äitiä babyshowereilla.



Kesäkuussa juhlittiin 2-vuotiasta poikaamme tutulla kaavalla, ensin taaperokavereiden kanssa ja sitten läheisten ja kummien kesken. Järjestin Leikkien-lelukutsut blogiyhteistyön merkeissä. Hoitolasten kanssa vietimme paljon aikaa ulkona. Kuun puolivälissä vietin ihanan kesäpäivän ystäväni polttareissa Tampereella. Päivään kuului muun muassa sambaa ja mökkeilyä järven rannalla, yöksi ajelin valoisassa kesäillassa kotiin. Juhannuksen vietimme mökillä, minkä jälkeen minulla alkoi yksinhuoltajaviikko miehen lähtiessä viikon työmatkalle ulkomaille. Iskias ilmaantui raskausvaivakseni; lonkan alueen kipuilua ja liikkumisen hankaluutta kesti yli kuukauden päivät. Perhepäivähoitajan työni lopetin kesäkuun lopussa, ja saattelin hoitolapseni ja itseni lomalle kevein mielin.



Heinäkuussa lomailin pojan kanssa kahdestaan kaksi viikkoa miehen paiskiessa vielä töitä. Vierailimme Kinnarin tilalla ja teimme reissun Helsinkiin Sea Lifeen. Yksivuotishääpäivämme oli helteinen, ja juhlistimme sitä pienimuotoisesti käymällä jäätelöillä satamassa. Miehen loman alkaessa suuntasimme taas mökille. Kuun loppupuolella lähdimme miehen kanssa kahdestaan ystäväni häihin Tampereelle ja saimme pientä luksusta yöpymällä hotellissa. Heinäkuuhun mahtui myös yksi kesäinen päivä Vääksyssä ja toinen helteinen päivä Helsingissä serkkuja tapaamassa. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna lähdimme miehen kanssa sisävesiristeilylle ja yhden yön reissulle Lahdesta Jyväskylään. Touhun täyteiseen heinäkuuhun sain mahdutettua myös hammaslääkärikäynnin!

Elokuussa vietin päivän Helsingissä ystäväni kanssa; veimme hääpukuni myytäväksi yhteen liikkeeseen, missä puku menikin ilokseni kaupaksi. Elokuuhun mahtui monenlaista touhua: tein oman reissun Jämsään mökkeilemään, kävin taaperon kanssa HopLopissa ja kotieläinpuistossa, järjestin ensimmäistä kertaa Me&I-vaatekutsut ja pidin kirpputoripöytää. Minulla oli kova tarve touhuta kaikenlaista ja nähdä ihmisiä, sillä tiesin, että vauvan synnyttyä olisimme paljon kotona. Kerhot jatkuivat kesätauon jälkeen, ja suuntasin taaperon kanssa pitkästä aikaa perhekahvilaan ja seurakunnan kerhoon. Heinä-elokuussa sovimme äitikavereiden kanssa paljon leikkipuistotreffejä. Vietin iltaa mammaporukalla ja selvitimme tiemme ulos Pakohuoneesta. Taaperon puhe kehittyi valtavasti kesän aikana. Elokuussa kävin myös synnytyspelkopolilla, synnytystapa-arviossa ja raskausvalokuvauksessa. Äitiyslomani alkoi virallisesti kuun lopulla.



Syyskuussa teimme perinteisen vuoden viimeisen koko perheen mökkireissun, johon kuuluvat paikalliset markkinat. Taapero pääsi elo-syyskuussa ilmaisille tutustumiskäynneille koriskerhoon, jota emme kuitenkaan jatkaneet tyyriin hinnan vuoksi. Vietin shoppailupäivän ystävän kanssa − ne ovat aina oikeita hyvän mielen terapiapäiviä! Taapero oli yökylässä, ja saimme miehen kanssa parisuhdeaikaa viimeisen kerran ennen vauvan syntymää. Värjäytin pitkästä aikaa kulmakarvat, että olisin vähän freesimmän näköinen pienen vauvan äiti. Rakas pieni tyttäremme syntyi vauhdikkaasti maailmaan, − melkein autoon, mutta onneksi kuitenkin sairaalaan − 25.9.2017, kolme päivää ennen laskettua aikaa. Loppukuukausi kului sairaalassa ja kotona vauvaa ihastellen ja synnytyksestä toipuen sekä vieraita vastaanottaen. Mies jäi neljän viikon isyys- ja kesälomalle.

Rv 39+0

Lokakuussa totuttelimme elämään nelihenkisenä perheenä ja vietimme aikaa kotiympyröissä. Uusi tilanne taisi loppujen lopuksi ottaa kovimmille itselläni: surin alussa erityisesti sitä, miten jouduin olemaan yhtäkkiä niin etäällä esikoisesta. Taapero nautti isänsä seurasta ja huomiosta, ja minä tein pieniä vaunukävelyjä. Kävimme vauvan kanssa ensimmäisen kerran "ihmisten ilmoilla", kun menimme kaikki yhdessä pojan taaperokavereiden tapaamiseen. Äitiysneuvolan terveydenhoitaja kävi meillä kotikäynnillä, ja vauvalla oli ensimmäinen oma neuvolakäynti. Mies palasi töihin kuun lopulla, jolloin minulla alkoi todellinen arki kahden pienen lapsen kanssa. Jännitin hirveästi etukäteen, miten pärjäisin, mutta päivät lähtivät rullaamaan yllättävän hyvin taaperon päivärytmin mukaan. Yksinkertaiset asiat olivat tärkeitä: ulkoilimme, söimme ja nukuimme. Lokakuun lopulla satoi ensimmäisen kerran lunta.





Marraskuussa kävin lasten kanssa juhlimassa kummityttöni synttäreitä. Järjestin syksyn toiset Me&I-kutsut. Kärräsin lapset yhtenä aamuna seurakunnan kerhoon valokuvaukseen. Ystäviäni kävi meillä vierailulla, ja appivanhempien koira oli meillä viikonloppuhoidossa. Isänpäivänä mies sai toivomansa aamiaistarjoilun sänkyyn. Kuun puolivälissä kävin äitiysneuvolassa jälkitarkastuksessa. Valmistelimme ristiäisiä, ja vietimme ihanan juhlapäivän, jolloin vauvan nimi paljastettiin. Podin pahaa flunssaa juuri ristiäisten aikaan, mutta tsemppasin juhlapäiväksi hyvän voinnin. Seuraavana viikonloppuna tarjosimme kakkukahvit vielä muutamille muille vieraille. Taapero nukkui näihin aikoihin ennätyksellisen pitkiä päiväunia, ja mietin väsyttikö pimeys vai uusi arkemme pientä. Minäkin olin välillä kamalan väsynyt − ja samalla myös kamalan onnellinen lapsistani. Pimeän marraskuun aikana pilkahti jonain päivänä myös aurinko!

Joulukuussa vietin vauvan kanssa rauhallisen tyttöjen viikonlopun, kun taapero oli ensimmäistä kertaa kahden yön yökylässä isovanhempiensa luona ja mies samaan aikaan reissussa. Olin myös lasten kanssa yökylässä omien vanhempieni luona. Kävin vielä toisessa jälkitarkastuksessa lääkärin vastaanotolla, sillä episiotomian paranemisprosessi mietitytti, tai suoraan sanottuna ahdisti. Joulukuuhun mahtui myös synttärijuhlia. Kävin lasten kanssa MLL:n perhekahvilassa ja vietimme taaperokavereiden kanssa pikkujouluja. Laittelin kotia hiljalleen jouluisaksi ja leivoin taaperon kanssa pipareita. Ennen joulua saimme kylään ystäväporukkani ja heidän lapsensa. Joulua vietimme kotona läheisten kanssa, ja meillä vieraili ensimmäisen kerran joulupukki! Välipäivät lomailimme koko perhe yhdessä; ulkoilimme, kyläilimme, minä tein vaunulenkkejä. Vuosi vaihtui lasten kanssa kotona − taaperolle muutamat takapihalla ammutut raketit olivat suuri, joskin aika jännittävä, elämys.


Kiitos vuosi 2017 ja tervetuloa 2018!

Vuoden 2016 vastaava kooste löytyy täältä ja vuoden 2015 täältä.