3.3.2018

Ihana maaliskuu

Maaliskuu on täällä ja pian voi jo puhua keväästä! Kesä on ihanaa aikaa, mutta minä olen kevään lapsi, ei siitä mihinkään pääse. Koko alkuvuoden olen odottanut, milloin koittavat ne ihanat aurinkoiset kevättalven päivät ja nyt ne ovat täällä − tästä kevättalvesta se varsinainen kevätkin vihdoin alkaa. Kevättalven valossa on ihan maagisen kauniita sävyjä, etenkin, kun aamuvarhaisella avaa sälekaihtimet ja antaa luonnonvalon tulvia sisään. Tai, kun vaunulenkillä katsahtaa lumihiutaleita, jotka leijailevat puiden oksilta auringonpaisteessa. Olen kuvaillut lapsia taas ihan uudella innolla, kun lisäsalaman kanssa ei ole tarvinnut enää räpeltää. Aamuseitsemältä on jo valoisaa ja se tuntuu ihan ihmeelliseltä. Ja vaikka pakkanen on paukkunut aika hurjissakin lukemissa, niin se aurinko jo ihan oikeasti lämmittää.

Joka vuosi, ja ehkä viime vuosina yhtä voimakkaammin, tuntuu kuin heräisin tämän valon ja auringon myötä eloon pitkän horroksen jälkeen. Jo helmikuussa havahduin siihen, että mieli oli jotenkin tosi iloinen, valoisa ja tasapainoinen. Ihan erilainen kuin vaikkapa loppusyksystä, jolloin itkeskelin ja ahdistuin milloin mistäkin ja popsin kourakaupalla suklaata väsymykseeni. Ehkä ne kuuluisat hormonit ovat vähän tasoittuneet ja ylipäätään arki ja elämä rullannut kivasti vuodenvaihteen jälkeen.

Tajusin myös ihan yhtäkkiä, että selvisin kuin selvisinkin pimeästä vuodenajasta vastasyntyneen kanssa, kahden pienen lapsen arkea pyörittäen. Puolet vauvavuodesta on pian takanapäin, ja viimeistään nyt uskaltaisin kai sanoa, että raskain vaihe on sekin takana. Varmasti valvomista ja kaikenlaisia vaiheita vauvan kanssa on vielä edessä, mutta hei niistä selvitään, koska olen selvinnyt tähänkin asti! Olen selvinnyt pahimmasta ensiviikkojen väsymyksestä, katkonaisita öistä muutenkin väsyttävässä vuodenajassa, hormonien heittelystä ja mielialamuutoksista, olen parantunut toisesta synnytyksestä, päässyt taas jaloilleni ja alkanut pikkuhiljaa tuntea oloni ihan omaksi itseksenikin kaikkien vauvahuurujen keskellä.

On helpottavaa huomata, miten arki helpottuu sitä mukaa, kun vauva kasvaa. Nykyään ehdin jopa vähän meikkaamaan aamuisin ennen uloslähtöä, ja oikeasti sellainenkin pieni asia voi piristää mieltä ihan hirveän paljon. Fiilis on koko päivän ajan paljon kivempi, kun peilikuva ei ole täysi mörkö. Vuodenvaihteen jälkeen olen myös aktivoitunut lasten kanssa kerhoilemaan, ja ihmisten ilmoilla pyöriessä tuntuu, että olen taas kiinni elämässä. Siellä tuttujen äitien ympyröissä kuulumisia vaihtamassa. Esikoisen vauvavuotena tunsin paljon yksinäisyyttä, mutta tässä viimeisen parin vuoden aikana olen onnistunut luomaan verkostoja, ja olen onnellinen siitä, että elämässäni on samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, joita voin pyytää seuraksi vaikka leikkipuistoon tai vaunulenkille.

Valo antaa hurjasti energiaa ja pistää hymyilyttämään, vaikka vähän (tai vähän enemmänkin) väsyttäisi. Odotan jo innolla lämpeneviä päiviä, vaatekerrosten vähenemistä ja sitä, kun vauvankin voi päästää ulkona konttailemaan. Kevättä ja kesää kohti mennään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti